Pohdintaa henkisestä kärsimyksestä

Omaa mieltäni on viime aikoina kiehtonut erityisen paljon henkinen alistaminen ja nöyryyttäminen. Niin paljon kivoja keinoja nöyryyttää subia on pulpahtanut mieleen, että pitäisi varmaan alkaa keräämään niitä jonnekin ylös.

Eipä liene yllätys, että ihmiset ovat erilaisia ja pitävät erilaisista asioista. Sama juttu on myös nöyryyttävien asioiden suhteen. Sen, mitä joku kokee nöyryyttävänä ja häpeällisenä, voi toinen ohittaa pelkällä olankohautuksella. BDSM-sessiossa tämä saattaa tietenkin aiheuttaa hankalia tilanteita. Masterin ja subin olisikin erittäin suotavaa tutustua kunnolla toisiinsa ja toistensa mieltymyksiin ennen leikkiin ryhtymistä, että vältyttäisiin ylimääräisiltä käräjöinneiltä.

Ensimmäisellä tapaamisella en olisi itse valmis menemään kovin pitkälle. On parempi kokeilla ja kuulostella subin reaktioita, ja sitten kun molemmin puolin luottamusta on ehtinyt muodostua, voidaan mennä pidemmälle. Ajatellaan nyt vaikka hengityksen kontrollointia. Lähes kenen tahansa kanssa voi hengitystä estää 15 sekuntia, mutta esimerkiksi minuutti on jo pitkä aika. Moni osaa pidätellä hengitystään minuutin, ja voi ajatella, ettei se toisenkaan tekemänä ole sen kummallisempi temppu. Entäpä kun se tapahtuukin kesken session? Oletkin juuri henkäissyt keuhkosi tyhjiksi, kun kasvosi peitetään. Ehkä ole hieman hengästynyt aikaisemmista leikeistä. Tilasi alkaa tuntua tuskalliselta jo ensimmäisen kymmenen sekunnin jälkeen. Et näe kelloa, joten et tiedä paljonko aikaa on kulunut. Sitä kuluu moninkertainen määrä siihen verrattuna, mikä ehti jo aiheuttaa epämukavan tunteen. Missä vaiheessa iskee paniikki? Entä kun hengityksesi taas sallitaan, suhtaudutko asiaan vain ”olipa kiva ja antoisa kokemus”, vai koetko joutuneesi tilanteeseen, jossa olit todellisesti hengenvaarassa?

En siis tarkoita, että hengityksen säätely tai muu vastaavanlainen leikki pitäisi jättää tekemättä. Tarkoitan vain, että niitä kannattaisi kokeilla vasta kun osapuolet tuntevat jo hyvin toisensa, ja keskinäinen luottamus on syntynyt. Kaikissa leikeissä on otettava huomioon turvallisuus. Alistettavalla tulee olla koko ajan mahdollisuus käyttää turvasanaa, tai muulla keinoin keskeyttää tilanne. Omasta mielestäni tosin turvasanan käyttö tai muu hätäkatkaisu on kuitenkin jo merkki tilanteen epäonnistumisesta. Vaikka leikin hätäpysäytys estääkin todellisen vaaratilanteen syntymistä, voi tilanteen niin pitkälle joutuminen kuitenkin aiheuttaa rakoilua luottamukseen. Hyvä systeemi on ottaa käyttöön kaksi eritasoista turvasanaa. Toinen hätäpysäytystä varten, ja toinen varoittava.

Kuten mainitsinkin, olen miettinyt viime aikoina henkistä puolta fyysistä enemmän. Osa-alueena tämä voi olla vaikeammin hallittavissa. Fyysinen kipu on jotenkin helpompi hallita. Jos kipua on sopivasti, masokisti nauttii. Jos kivussa mennään sietorajan yli, pitää leikki lopettaa.

Miten on henkisen puolen kanssa? Tavallinen nöyryyttäminen (mikä on aika kivaa näin masterin näkökulmasta) saa lähinnä subin naaman punoittamaan. Olen kuitenkin kuullut, että jotkut nauttivat myös pidemmälle menevästä henkisestä kiduttamisesta. Masteri siis toimii kiusaajana. Sinällään kai siinä ei ole mitään ihmeellistä. Toiset vain pitävät fyysisestä ja toiset henkisestä piinasta.

Minua ajatus kyllä kiehtoo jollain oudolla tavalla, ja olen usein mielessäni kuvitellut mitä tuollainen sessio pitäisi sisällään.

Mutta mistä tiedät, milloin kiusaaminen on menossa liian pitkälle? Edelleenkin masterin tulisi välttää session katkeamista hätäpysäytykseen. Fyysinen kipu on tässä tilanteessa mielestäni erilainen asia. Vaikka kuritettava tunteekin kipua, hyväksyy hän sen henkisesti. Kiperin kysymys kuuluukin, voiko toista kiusata tehokkaasti, mikäli kiusaamisen kohteella on valta keskeyttää leikki niin halutessaan? Eikö yleisesti ottaen kiusaaminen ole juuri siksi niin kova asia, kun uhri ei pysty pakenemaan tilanteesta tai puolustautumaan? Eikö tilanteesta tule kiusaamista juuri silloin, kun uhri ei sitä enää mielessään hyväksy? Vastaavassa tilanteessahan fyysisellä puolella käytettäisiin jo turvasanaa.

Oma epäilykseni on myös siitä, heijastuisiko session aikainen kiusaaminen ihmissuhteeseen myös session ulkopuolella (siis meille, jotka sessioimme, emmekä elä 24/7 suhteessa). Väittäisin, että vaikuttaa. Ehkä tällaista henkistä kiusaamista voisi harjoittaa vain jonkun sellaisen kanssa, johon ei olisi sitonut läheisiä välejä. Mutta entä sitten se toisen tunteminen ja toiseen luottaminen?

Tämä lienee aika monimutkainen juttu. Ehkä oikea kumppani tällaiseen onkin pelkkä sessiokumppani, johon ei olisi muodostanut ihmissuhteita session ulkopuolella....