Yksinkertaiset metallikahleet

Aina silloin tällöin joku kyselee keskustelupalstoilla vinkkejä metallisten kahleiden tekoon. Kysymykseen liittyy monesti myös toive huokeasta hinnasta ja yksinkertaisesta rakenteesta. Sinällään varsin ymmärrettävää. Kaikilla kahlekuninkailla ja kuningattarilla ei ole säännöllisiä tuloja, eikä mittavaa työkaluvalikoimaa kerrostaloasuntonsa komerossa.


Oheisen kahleen voi periaatteessa valmistaa ilman työkaluja sopivista osista, mutta kulmahiomakoneen, vasaran, pihtien ja jonkin kuumennukseen sopivan laitteen, vaikkapa sitten hitsipillin tai saunan puukiukaan tulipesän omistaminen ei tekisi yhtään pahaa.

Tarvittavat osat:

1. Sangat.
Kahleiden tärkeimmät osat ovat ranteen tai nilkan ympärille tulevat kaarevat metallisangat. Näissä kahleissa käytin rautakaupasta ostettua kuumasinkittyä putkisankaparia, jonka hinnaksi tuli noin 5,5 €. On hyvä jos kaupassa sattuu löytymään putkisankoja hyllytavarana, niin oikean koon löytäminen on helpompaa. Mikäli sankoja löytyy sinkittömiä, niin kannattaa valita sellaiset. Sinkki ei sinällään ole vaarallista, mutta ei näytä hirveän hyvälle, ja toisaalta sinkin metallinen ominaishaju esimerkiksi käsissä voi tuntua ällöttävältä.
Osaava voi poistaa sinkin esimerkiksi hiomalla, mutta omista kappaleissani (laiska kun olen) poistin sinkin upottamalla ne pariksi päiväksi sitruunahappoon. Sinkki on melko epäjaloa ainetta, ja jopa näinkin heikko happo kuin sitruunahappo saa sen häipymään vaurioittamatta kuitenkaan itse alla olevaa terästä.
Sankojen tuunaus:
Kuten kuvista näkyy, olen pyöristänyt sankojen nurkat. Tämä ei ole välttämätöntä, mutta lisää käyttömukavuutta ja parantaa ehkä myös hieman ulkonäköä.

2. Ketju. Ketjuja on paljon erilaisia, eri kokoisilla ja muotoisilla lenkeillä. Valitsin omaani lyhytlenkkistä sinkittyä ketjua, jonka metrihinta oli n. 4-5 €. Sinkitöntä ketjua en tähän hätään onnistunut löytämään, mutta jos sellaista on saatavilla, niin suosittelen ostamaan sitä.

3. Lyyrasakkeli. Tämä osa toimii nivelenä, ja yhdistää kahleen sangat toisiinsa. 8 mm sinkitty lyyrasakkeli maksoi Biltemassa 1,29 €.
Sakkelin tuunaus:
Sankojen pyöristyksen lisäksi toinen vähän suurempi muutos tuli tähän sakkeliin. Kuumensin sakkelin punahehkuiseksi, ja nipistin sen "kitaa" hieman enemmän kiinni, niin että väliin jäävät sangat eivät pääse liikkumaan kovin paljoa. Samalla myös muotoilin sakkelissa olevaa tappiruuvia paremman näköiseksi. Mikäli käytössäsi ei ole sopivia työkaluja, voit poistaa ylimääräisen välyksen laittamalla väliin muutaman rikan. Tällöin rakenne on toimiva, mutta ei välttämättä yhtä hieno.

4. Kiinnitysrengas 6 mm puristettava. En olekaan aikaisemmin hoksannut ostaa tällaisia osia, mutta kahleiden valmistukseen ne sopivat mainiosti. Kyseessä on siis yksittäinen avonainen ketjulenkki, jonka avulla voidaan vaikka kaksi ketjua yhdistää toisiinsa. Tässä tapauksessa kiinnitysrenkaalla voidaan yhdistää ketju kiinni lyyrasakkeliin, sekä toisella osalla ruuvattava laiturirengas (osa 5) kiinni ketjuun. Lenkki suljetaan puristamalla se kiinni esimerkiksi pihdeillä tai ruuvipuristimella. Mihinkään oikeaan nostotarkoitukseen nämä eivät kestonsa puolesta sovellu, mutta kahlekäyttöön ovat kyllä riittävän vahvoja. Hintaa 0.5 €/kpl.

5. Laiturirengas. Kuten jo edellä mainittiinkin, valitsin kahleiden toiseen päähän laiturirenkaat, jotka voi ruuvata kiinni kattoparruun tai propulla betoniin. Tällainen sinkitty maksoi Biltemassa 2,5 €. Tietysti voi valita jonkin muunkin kiinnitysvaihtoehdon.

Yhteensä  14-15 €/ kahle.


Kahleiden kiinnittämisestä:

Googlen haulla saa varsin nopeasti käsityksen siitä, että kahleita on ollut varsin monen muotoisia kautta aikojen. Tämän malli on varsin yksinkertainen. Siinä ei ole monimutkaista saranarakennetta, jolla kahle avautuu ja sulkeutuu ranteen ympärille käsirautojen tavoin, vaan kahle avataan kääntämällä sankoja sivusuunnassa erilleen toisestaan. Vaikka avaamis- ja sulkemistapa tuntuukin äkkiseltään ehkä vähän oudolta, on se kuitenkin täysin toimiva.

Lisäys 11.8.

Kuvassa kuva sellaisesta kahleesta, jonka valmistukseen ei ole käytetty mitään työkaluja. Ei se kovin paha ole noinkaan, mutta hienompikin se voisi olla.

Päivitetty panokone

Aikaisemman "Panokoneen uusi elämä" -kirjoituksen jälkeen olen saanut useamman pyynnön, joissa on toivottu panokoneestani lisää kuvia ja videomateriaalia. Näiden kuvien ja videoiden julkaisemista on hieman viivästyttänyt se, että olen uudistanut panokoneen runkoa vielä (viimeisen?) kerran. Prototyyppien elämä nyt tahtoo olla vähän tällaista. Vaikka edellinen versio olikin huomattavasti ihan sitä alkuperäistä parempi, oli se vielä vähän liian kolho ja ruma varsinaisesti yleisölle esiteltäväksi.

Tässä on panokoneen kolmas ja toistaiseksi viimeinen versio. Laitteen kotelo on jonkin verran pienempi, ja se on käännetty pystyyn, jolloin edestakaisin nylkyttävä tanko on kotelon päällä. Tämä onkin parempi sijainti ihan käytännönkin kannalta. Runko on vuorattu ulkopuolelta mustalla keinonahalla. Se on siistin näköistä, ja voidaan tarvittaessa poistaa ja korvata jollain muulla pinnoitteella.

Laitteen sisusta on hyvin pitkälle samanlainen kuin ennenkin. Lähinnä erona on nopeussäätimenä toimiva yksinkertainen kierretanko, jota pyörittämällä voidaan porakoneen kierrosnopeutta säätää pienemmäksi tai suuremmaksi.
Sisäpuolelle on tarkoitus laittaa vielä äänieristeitä, jotka vaimentaisivat ääntä mahdollisimman pieneksi. Ilman eristeitä ääni on kuuluva, mutta ei välttämättä häiritsevä. Tuohon avonaiseen seinämään on kyllä olemassa suljettava luukku, mutta se on nyt poistettu valokuvaamisen ajaksi.

   

Iskunsyvyys on säädettävissä siirtämällä nivelen kiinnityskohtaa sisemmälle tai ulommas akselin päässä pyörivässä vipuvarressa. Lyhimmillään iskunpituus on noin 8 cm, pisimmillään noin 18.

Liikkuvan varren päässä on pieni jousitettu osa, joka mahdollistaa pään taivuttamisen, ja antaa tarvittaessa hieman periksi, ettei vahinkoja sattuisi.
Jousikappaleessa on myös kierre laitteiden kiinnittämistä varten. Itselläni ei tällä hetkellä ole Vac-U-Lock -kiinnitteisiä leluja, mutta niille saa helposti tehtyä oman välikappaleen. Tähän adapteriin saa kiinnitettyä ainakin kaikki meidän talosta löytyvät vibraattorisauvat takakannen kierteestä.


Tässä myös pari videoklippiä.

Kapteeni koukku ja implanttien sitomisen pulma

Nyt kesä on vihdoin koittanut, ja oleilen itsekin enemmän ulkosalla kuin sisällä tietokoneen ääressä. Siinä yksi syy, miksi päivityksien kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Aurinkoa näkee Suomessa kuitenkin sen verran harvoin, että siitä pitää ottaa kaikki irti. Kannattaa kuitenkin välillä muistaa niitäkin paikkoja, jonne päivä ei paista.

Pihan reunalla hitsauspuikon suristessa muotoutui tällainen kiva käyttöesine. Ei kuitenkaan tullut tällä kertaa omaan käyttööni, vaan oli tilaustyö. Olen muutenkin sen verran poikkeava yksilö, etteivät peppujutut ole minua koskaan kiinnostaneet. Vaikka mistä sitä tietää, ehkä kokeilemisen jälkeen voisi kiinnostaakin. Näitä voisi askarrella joskus joutessaan lisääkin.





Viime aikoina minua on mietityttänyt eräs sitomiseen liittyvä pulma, johon en ole vielä löytänyt oikein hyvää vastausta. Kysymys on nimittäin rintojen sitomisesta silloin, kun sidottavalla on nykyään niin yleiset rintaimplantit, eli "silikonitissit". Ihan puhtaalla järjellä voisi päätellä, että tuskin ainakaan kevyemmät rintasidonnat olisivat niille yhtään vahingolliset. Mutta kuinka paljon implantit oikeastaan kestävätkään ylipäätänsä mitään? Vai onko peräti niin, että implantit ovat lujempaa tekoa kuin ympäröivä kudos, eivätkä poksahda kovinkaan helposti tiukemmissakaan sidonnoissa. Onhan siinä jo nahkakin välissä suojana. Pystyvätkö rintaimplantin omaavat kokeilemaan äärimmäisiä rintoihin kohdistuvia sidontaleikkejä, esimerkiksi sidotuista rinnoista rokottamista? Tietenkin implanteissakin on eroja, ja siinä miten ne on asennettu, rintalihaksen alle vai päälle.


Loppukevennys

Feministi yritti netissä opettaa minulle, että on häpeällistä ja vanhanaikaista, että naisia on esimerkiksi johtotehtävissä paljon vähemmän kuin miehiä. Ilmoitin olevani itsekin suuri feminismin kannattaja, ja olevani asiassa samaa mieltä. Tai itse asiassa jopa sitä mieltä, että naisia pitäisi olla yhtä miesjohtajaa kohden vähintään kaksi.
Sain kuulla olevani sovinisti.

Hmm... Naisia ei voi sitten ymmärtää

Välinepajalla

Mitä kuuluu tehdä silloin, kun työlistalla on odottamassa kymmenen keskeneräistä hommaa?
No, aloitetaan tietenkin taas jokin uusi homma.

Tällä kertaa puuhana oli tehdä neljä samanlaista sidontatankoa. Onneksi työmäärä oli sen verran pieni, että homman sai tehtyä käytännössä valmiiksi parin viikonlopun aikana. Niinpä pajassani on suhissut vuoroin hitsauspuikko, ja rääkynyt hiomakone kilpaa koneenkäyttäjän kanssa. Sen verran nimittäin alkaa tunti tolkulla lattian rajassa kumartelu vaivaamaan selkää, että pitäisi laittaa itsensä roikkumaan hetkeksi noista tangoista. Ei muuten välttämättä olisi paskempi idea. Siis meinaan että jos selkä on kipeä kyykistelyn tai huonon ryhdin vuoksi, niin venyttää sitä vaikka päivittäin roikkumalla sidontatangosta. Tämä lienee sitä "seksuaaliterveyttä", jota kaupoissa nykyään myydään.

Näiden tankojen lopullinen käyttötarkoitus ei itse asiassa ole minullekaan aivan selvä, sillä ne eivät tule omaan käyttööni. Kuulostaa ehkä selittelyltä, mutta ihan oikeasti ne ovat menossa eräälle tuntemattomalle henkilölle sessiovälineistöön. Kun pysyttelen mielelläni itse anonyyminä, niin silloin myös vastapuoli saa pysytellä nimettömänä. Valmiit tuotteet luovutetaan sitten ihan naamatusten, niin edes osoitetietoja ei tarvita. Paitsi sitten jos toimitus livenä ei onnistukaan, niin voisin tietysti joillain ehdoilla toimittaa nuo postitsekin. Iso muhkurainen paketti, jossa lukee isolla "HUOMAAMATON LÄHETYS", ja "SISÄLTÄÄ PORNOA".

"Tangot" eivät ole mitään umpitankoa, vaan turhan painon välttämiseksi ne on valmistettu putkesta. Putki on kuitenkin riittävän jäykkää 75-kiloisen nartun roikottamiseksi putken päistä, ja koeponnistin vielä jokaisen 175 kilon kuormalla varmuuden vuoksi. Harjattu metallipinta on ainakin omaan silmääni miellyttävän näköinen. Ehkä samanlaisia tulee tehtyä jossain vaiheessa omaankin käyttöön.

Magneettista vetovoimaa

BDSM-baarissa tuli keskustelua vahvojen neodyymimagneettien (ns. supermagneetti) hyödyntämisestä sidontatarvikkeina. Ei siis seinään ruuvattuja koukkuja, vaan kahleiden kiinnitys teräspintaan vahvojen magneettien avulla. Tai miksi ei vaikka auton konepellille, jos sellaista keulakoristetta kaipaa. Magneeteista tuli kuitenkin mieleen eräs toinenkin idea, jota voisi olla mielenkiintoista testata.

Vuosien saatossa romukoppaani on päätynyt useita vanhoja tietokoneen kovalevyjä, joista olen purkanut talteen vahvoja magneetteja. Kekseliäällä Mielikuvituksella näet magneeteista voi saada aikaan vaikka mitä hassua.

Mikä sitten magneeteissa on niin mielenkiintoista? No se, että magneettinen vetovoima kulkee kappaleiden läpi. Voit vetää tai työntää esimerkiksi teräskuulaa vaikkapa seinän toiselta puolelta. Joskus lapsena huijattiin tyhmempiä spiritistisessä istunnossa, että henki se liikutti osoitinta itsekseen laudalla. Ja arvatkaapa mitä pöydän alla oli?

Mutta miltäpä tuntuisi käyttää magneetteja aikuisten leikeissä? Voisiko vahvalla magneetilla liikuttaa sisään työnnettyä teräskuulaa, ja miltä se tuntuisi? Vanhoissa tietokoneen pallohiirissä on kumilla päällystetty teräspallo. Myös ainakin osa golfpalloista tuntuu olevan magneettisia. Tässä ideaa kokeilunhaluisille.

Panokoneen uusi elämä

Varmaan useimmat bdsm harrastajat tietävät mitä panokoneella tarkoitetaan, ja melkein yhtä moni on varmasti haaveillut omistavansa sellaisen. Nettikaupoista löytyy muutamia erilaisia malleja aina leivänpaahtimen kokoisesta isompiin ja kovaankin käyttöön soveltuviin kapistuksiin. Mutta valitettavasti mikään ei ole ilmaista. Halvin malli irtoaa noin 300 eurolla, ja paremmista saa pulittaa lähemmäs tonnin.
 
Kun itselläni ei luonne antanut periksi maksaa tuollaista summaa laitteesta, jonka laadusta ja luotettavuudesta vastasi todennäköisimmin vielä kiinalainen insinööri ja tehdastyöläinen, niin päätin valmistaa koneen itse.

Ensimmäinen versio laitteesta oli puulaatikkoon rakennettu hilavitkutin, jonka voimanlähteenä toimi auton ikkunanpyyhkijän tasavirtamoottori. 12 voltin jännitteellä toimiva moottori oli myös turvallinen vaihtoehto, ja sopiva jännite sille tuotettiin verkkovirrasta akkulaturin kautta. Rakenne oli yksinkertainen ja toimiva, mutta ongelmaksi muodostui alhainen liikenopeus ja vain kaksiportainen nopeudensäätö. Kone toimi hitaalla alueella n. 35 työntöä, ja nopealla alueella 55 työntöä minuutissa, joka oli lopulta liian vähän. Jännitettä nostamalla myös nopeus kasvoi, mutta valitettavasti samalla moottorin elinikä lyheni ihan loppuun saakka.
 
Seuraavaan versioon suunnittelin aluksi pesukoneen moottoria vanhasta romusta, mutta lopulta kävi ilmi, että rakenteesta olisi tullut liian iso ja kömpelö. Moottorin pyörittämä hihnapyörä oli liian iso mahtumaan panokoneen rungon sisälle, ja hommassa ilmeni muitakin teknisiä ja turvallisuuteen liittyviä ongelmia. Niinpä kone jäi keskeneräiseksi prototyypiksi, joka oli sinällään toimiva, mutta jota piinasivat liian monet lastentaudit.



Panokoneen rakentamisessa on lähinnä kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on sopivan moottorin löytäminen. Moottorin tulisi olla halpa ja pienehkö. Halvoissa laitteissa on sitten tunnetusti sekin ongelma, etteivät ne kestä yleensä kovin pitkään, joten moottori pitäisi olla myös helppo vaihtaa uuteen samanlaiseen.

Toinen ongelma on löytää tai rakentaa sopiva vaihteisto pyörimisnopeuden laskemiseksi. Sähkömoottorit pyörivät helposti useita tuhansia kierroksia minuutissa, ja sellainen nopeus panokoneessa olisi liikaa jo ihan kokeneimmillekin kinkyille.







Keksin yllättäen ratkaisun romukasoja tonkiessani. Moottoriksi kävisi tavallinen halpa käsiporakone, jollaisen saa kaupasta parilla kympillä. Pyörimisnopeutta alentavana vaihteistona toimii vanha poravasaran romu, joka alentaa nopeuden 1/30 porakoneen pyörimisnopeudesta. (Itse asiassa tässä tapauksessa pyörimisnopeus laski tällä yhdistelmällä jo niin alhaiseksi, että minun oli korjattava sitä taaksepäin lisäämällä vaihteiston perään lasten polkupyörän romusta ottamani hammasrattaat ja ketju. Näillä pyörimisnopeus saatiin tuplattua.)

Hammasratas pyörittää kampea, joka taas saa liukujohteilla liikkuvan kelkan liikkumaan edestakaisin. Työnnön pituutta voidaan säätää vaihtamalla välissä olevan vipuvarren kiinnitystä kammessa joko sisemmäs tai ulommas. Mitä ulommaksi vipuvarsi kiinnittyy, sitä syvempi on isku. Tässä koneessa iskunpituus on välillä 100-200 mm.
 
Teleskooppisia hyllynkannattimia saa melko edulliseen hintaan, ja ne sopivat oivasti kelkan liukujohteiksi. 30 sentin liikematkan sallivien liukujohteiden hinta oli 3 €/pari.
 
Lelujen kiinnitys toimii nykyisellään kierteellä, mutta jonkinlainen pikalukitusmekanismi olisi tarkoitus ajan myötä löytää. Samoin lelun kiinnitykseen olisi hyvä lisätä jonkinlainen joustava systeemi, ettei systeemi olisi liian jäykkä ja periksiantamaton herkkiin paikkoihin tökkiessään. Myös laitteen ulkonäköä on tarkoitus tuunata kunhan ehtii.

Tällä hetkellä harkinnassa Vac-u-lock tapin käyttö lelujen kiinnityksessä.

Köyhän masterin panokone

Ei. Vaikka kuva muistuttaakin jonkin Suomeen salakavalasti soluttautuneen terroristijärjestön luomusta, on kyseessä kuitenkin ihan oma, ja (melko) harmiton viritelmäni. Saanen esitellä: köyhän miehen panokone!

Kyseessä ei ole varsinaisesti sellainen panokone, mitä tuolla termillä yleensä tarkoitetaan. Ainoa mekaanisesti ilman ulkoista voimaa liikkuva osa on ajastimen heiluri, eikä sellaisesta varmastikaan kovin moni saa kiksejä. Nimityksen taustalla piilee sisäpiirin huumori. Laitteesta tulee kuulema ensimmäisenä mieleen jonkinlainen Laihialainen panokone.

Toimintatapa on seuraava:

Metronomin heiluri johtaa heiluessaan sähkövirran joko oikealle tai vasemmalle, ja siitä eteenpäin dildon ala- tai yläosassa olevaan katkaisijan kautta nänninipistimelle. Tästä jännite kulkee kehon läpi toiseen nänninipistimeen, ja takaisin virtalähteen toiseen napaan. Näin syntyy suljettu virtapiiri. Virtalähteenä toimii sähkökärpäslätkän suurta jännitettä tuottava kahvaosa, eli luvassa olisi tuju räpsäys.

Ainoa keino estää sähköiskun saaminen, on katkaista sähkövirta dildon ala- ja yläosan kytkimillä. Kun heiluri johtaa virran oikealle, on dildon alaosan kytkimen katkaistava virta. Jos heiluri taasen johtaa virran oikealle, pitää vastaavasti dildon yläosan katkaista virta. Katkaisevia kytkimiä painelee dildon runkoa pitkin liukuva "satula". Kun satulaa painetaan alas, se katkaisee alhaalla kulkevan virran, ja kun satulan annetaan nousta jousen työntämänä ylös, katkaisee se yläosassa kulkevan virran. Ja mikäpä muu sitä satulaa liikuttaisi heilurin tahdissa, ellei ihmisvartalo.

Laitteisto on sinällään toimintakykyinen, mutta tarvitsee vielä jonkinlaisen tuen tuon liikkuvan yläosan kääntymisen estämiseksi. (Lisäksi pari kohtaa näytti niin paskoilta, että jouduin hieman photoshoppailemaan kuvaa. Päivitän varmaan kunnollisen valokuvan lopullisesta viritelmästä joskus myöhemmin). Käytännön testeihin ei ole kuitenkaan päästy. Meillä nimittäin sähköiskuja on luvattu olla antamatta, muuten kuin rangaistuksena pahasta rikkomuksesta. Pitäisi varmaan lahjoittaa kapistus jonnekin koekäyttöön. :D

Nikkarointia

Pukkia ei viikonloppuna vielä näkynyt, mutta kiltit ja tuhmat tytöt kyllä saatiin selville. Olipa huoneen nurkkaan jätetty pakettikin, ja kyllä sitä katseltiin ja ihmeteltiin kovasti, että millainen leikkikalu paketista oikein paljastuisikaan.


Jos joku on katsellut netissä valmiiden bondage -huonekalujen hintoja, niin tietää, että sellaisten hinnat liikkuvat yleensä vähintäänkin kivuliaalla tasolla. No, masokistillehan se on okei, mutta sadisteille vain kiusallinen harmi. Eipä ihme, että monet rakentavat laitteensa itse. Jos tarvikkeita ja osaamista löytyy, niin se on ehdottomasti kannattavaa.

Varastostani löytyy laitetta ja vekotinta moneen käyttöön. On sidontakehikkoa ja paalua, häpeäpuuta, sidontapöytää ja X-mallista kehikkoa. Uusimpana tulokkaana lahjapapereista ilmestyi pieni sidontapukki, jonka voi näppärästi kokoontaitettuna saada piilotettua pienempäänkin tilaan.

Kaikki laitteeni ovat omien kätteni aikaansaannoksia. Valmiiden ostamiseen olisin saanut kulumaan rahaa parin tuhannen euron arvosta. Nyt hinta on jäänyt alle kymmenesosaan siitä.


Törmäsin jokin aika sitten netissä Tarrata.fi -verkkosivuihin. Minusta on hienoa, että joku on alkanut puuhailemaan sidontavälineistöä harrastuksena, ja myy valmistamiaan tuotteita. Tarratan tuotteet ovat valmistettu osaksi kierrätysmateriaalista, joka olisi ekologisempaa ajattelutapaa nykyisessä kulutusyhteiskunnassa. Miksi eivät useammat voi toimia näin? Suomi on esimerkiksi romuttamoja pullollaan. Terästangoista ja putkista saisi näppärä hitsaaja aikaan vaikka millaisia vekottimia. Samalla voisi sen romuraudan saada myytyä huomattavasti suuremmalla hinnalla eteenpäin. Tarvitseeko sidontapukkien ja muiden laitteiden olla välttämättä esteettisesti kaikkein sileimpiä ja kauneimpia? Kumpiko häpeäpuu olisi enemmän mieleesi, karkeampirakenteinen kirveellä veistetty ja tummaksi tervattu, vaiko kirkkaankeltainen, muovinen, ja mäkkärin logolla varustettu? Ehkä molemmille löytyy oma kannattajakuntansa. Itse ottaisin ennemmin hieman karkeamman viritelmän.


Olen itse viimeisten vuosien aikaan nikkaroinut ja valmistanut erilaisia esineitä ja tuotteita ystäväpiirilleni tilaustyönä. Valmiin tuotteen hinta on ollut hieman yli valmistuskustannusten. Kyseessähän on ollut vain puuhailua harrastusmielessä, eikä bisnes. Toiseksi, jos tuotteet valmistetaan käsin ja kiireettä, saadaan varmastikin laatu pysymään kunnollisena. Halpoja kiinalaisia pehmokäsirautoja ostanut on varmastikin huomannut, miten hinta ja laatu kulkevat kaupallisessa maailmassa käsi kädessä. Mikään ei ollut muksunakaan niin ärsyttävää, kuin että lahjapaketista esiin kiskottu muovinen auto mureni matolle osiksi ensimmäisen liikutun metrin jälkeen, eikä lopulta kourassa ollut mitään muuta kuin kasa "Made in Hong Kong" -tarran yhteen liimaamia osia.


Pitäisiköhän tässä alkaa valmistamaan omia tuotteita harrastuksena, ja myydä niitä nettisivujen kautta? Valmistuskapasiteetti on tietenkin pieni, ja tavarat olisivat enemmänkin mittatilaustuotteita. Mutta varmasti noillekin vekottimille löytyisi käyttöä. Kun ei maailmasta koskaan tiedä. Voihan olla, että jonakin päivänä tämäkin olisi varsinaista työtäni.