Rauhallista illanviettoa

Olen sellainen henkilö, joka kyllästyy varsin nopeasti samalla kaavalla meneviin juttuihin. Totta kai minullakin on monissa asioissa omia rutiineitani, mutta esimerkiksi seksissä kaipaan usein vaihtelua. Perinteinen klo. 22.00 sänkyyn, 15 minuuttia esileikkiä, kiksautus ja hyvää yötä -asetelmaa en osaa edes kuvitella omalle kohdalleni. Sellainen muuttuisi viikossa yllätyksettömäksi velvollisuudeksi, ja jo parissa viikossa välteltäväksi pakkopullaksi. Kumppanissa ei tarvitse olla mitään vikaa. Juttu on vain jo koettu, eikä se tuo mitään uutta. Kuinka monesti jaksaisit itse katsoa saman elokuvan joka ilta ennen nukkumaanmenoa? Olkoon kuinka hyvä elokuva tahansa, niin ei sitä kovin kauaa jaksaisi katsoa uudestaan ja uudestaan. Vaikka mieleni tekee varsin usein vaihtelua, en silti mielestäni ole kärsimätön. Oikeastaan väittäisin olevani hyvinkin kärsivällinen. Seksileikeissä, ja etenkin masterina ollessani, minusta on kiva leikkiä hartaasti ja hitaasti. Siis nautiskella ihan kunnolla.


Perjantain rentoutumiseen kuului tietenkin suomalaiseen tapaan sauna, ja sen jälkeen hyvää ruokaa ja juomaa jotain (jo moneen kertaan nähtyä) elokuvaa katsellessa. Silittelin ja hellyttelin samalla narttuni (olisipa kiva keksiä jokin parempi termi, mutta tuo on kaikkein kuvaavin) hiuksia tämän kehrätessä tyytyväisenä vieressäni, pää sylissäni sikiöasennossa, kuin pieni kissanpentu. Isännän sylistä löytyy kilteille mirreille aina lämpöä ja turvaa. Ja mihinkä ne ajatukset yleensä suuntautuvat, kun ei ole mitään varsinaista ohjelmaa...

Sanotaan, että viisaat itämaan tietäjät kehittivät joskus keskiajalla Kiinassa stressipallot. Olen huomannut, että Pikkunartullani sellaisia on kaksin kappalein ihan ilman kiinalaisiakin. Puristelenkin niitä aika usein, sillä olen monesti hyvin stressaantunut masteri. (Tai stressaannun ainakin, jos en saa puristella niitä.) Varsinaisesti se ei ole välttämättä edes erityisen eroottista, vaan sileän ja pehmeän ihon lollottelu tuntuu kivalta ihan vain muuten.
Jokin tilanteessa sai minut kuitenkin epäilemään, että nartulleni tilanne oli tällä kertaa hieman eroottisempi, kuin mitä yleensä. On vaikea sanoa, mistä sen huomaa. Se on vain jokin pieni juttu. Ei mitään poikkeavaa kiemurtelua tai äännähtelyä. Tai ehkä se onkin juuri niiden puuttuminen. Ollaan paikoillaan vain hiljaa, kuin petoeläimen nähnyt linnunpoikanen, ja toivotaan, ettei jäädä kiinni.
Ounastelin jotain jo pidemmän aikaa, mutta en silti tehnyt mitään sen kummempaa. Jatkoin vain silittelyäni entistäkin hitaammin ja kiusoittelevammin jonkin aikaa. Vedin vilttiä hitusen ylemmäs, ja kokeilin sormillani nartun jalkoväliä. Olin arvannut ihan oikein. Mutta se kiihottumisaste tuli kuitenkin itsellenikin vähän yllätyksenä. Käteni sotkeutui runsaaseen paksuun ja sameaan nesteeseen, joka valui pitkin kämmentäni. Narttuni hymyili nolostuneena ja yritti kääntää kasvonaan piiloon. Olen pitänyt aina runsasta kostumista kiihottavana, mutta etenkin tällä kertaa stondikseni iski välittömästi. Käskin nartun odottaa kiltisti paikoillaan, ja kävin noutamassa kaapista muutaman sopivan mittaisen köydenpätkän. Olin jo aikaisemmin silitellessäni käynyt läpi mielessäni, mitä niillä tekisin.

Yksi paksumpi köysistä on taitettu kaksinkerroin, ja neulottu koko matkaltaan yhteen. Käytän sitä rintakehän sidontoihin. Olen muuten aina ollut hirveän huono tietämään eri sidontatapojen nimiä, mutta nyt ensimmäistä kertaa otin asiasta selvää ihan vain tämänkertaisen kirjoitukseni vuoksi. Kuvan mukainen sidonta on ilmeisesti japaniksi Shinju, tai länsimaalaisittain Pearl, eli helmisidonta. Omassa versiossani vain laitan köyden pituudesta johtuen rintojen ala- ja yläpuolelta kulkemaan useamman kierroksen, jolloin sidonnasta tulee hieman leveämpi ja näyttävämpi. Tykkään erityisesti tästä sidonnasta siksi, että se saa rinnat pullistumaan kauniisti.


Sidoin toisella köydellä jalat yhteen koko matkalta nilkoista polviin, ja sen jälkeen köydenpäät rintojen välissä olevaan köyteen niin, että polvet olivat vasten rintakehää. Sidoin nartun ranteet yhteen viimeisellä ja lyhyimmällä köydellä, jonka vuorostaan kiinnitin selän takana kulkeviin rintasidonnan köysiin.
Viimeiseksi pistin nartulle puisen suupallon, joka lukitaan niskan taakse nahkaisella hihnalla.

Jatkoimme elokuvan katselua suunnilleen samassa asennossa kuin aikaisemminkin. Sitomiseen keskittyminen oli saanut äkillisen seisokkini laskemaan jo aikaisemmin, joten keskityin nyt vain elokuvan katselemiseen ja narttuni hieromiseen. Vasen käsi silitteli edelleen hiuksia, sormenpäät hieroivat hiuspohjaa ja välillä kiristivät otettaan hiuksista kevyesti ja rauhallisesti tukistaen. Oikea käsi työskenteli lähinnä flegmaattisen hitaasti hieroen liukkaita häpyhuulia, ja upottaen kaksi - kolme - neljä sormea syvälle pilluun. En käytä koskaan yhtä sormea. Ensiksikin, se on ihan liian vähän, ja toiseksi, se on hankalaa. Ainakin itselleni tuottaa jopa ärsyttävää tuskaa pitää yhtä sormea taivutettuna sivulle, ja muita suorana. Kahdella sormella se on jo helpompaa, kolmella vielä helpompaa. Neljällä, siinähän kaikki sormet ovat jo samaan suuntaan. Niin, ja tietysti se on kaikkein irstainta. Narttuni itse pyytää joskus useampaa sormea sisäänsä, kun on oikein kiihottunut, samalla tavalla kuin nyt.

Elokuva loppui joskus puolen tunnin päästä, mutta olin varannut lisää ohjelmaa, joka sopi paremmin tunnelmaan. Mediasoitin alkoi pyörittää muistitikulta netistä ladattuja klippejä. Olin kerännyt niitä vuotta aikaisemmin erästä muuta tarkoitusta varten, mutta nyt ne olivat sopivasti saatavilla. Kaikki sellaisia BDSM-klippejä, joista tiesin narttuni pitävän. Seuraava tunti kului narttuni ynistessä sylissäni videoita katsellen. Osan ajasta hänellä oli pyykkipojat nänneissään, mutta kylkiasennosta johtuen ne eivät oikein pysyneet paikoillaan. Sama rauhallinen tahti jatkui melkein loppuun asti. Viimeisen klipin tiesin entuudestaan olevan yksi narttuni suosikeista. Insexin The Pear, http://photosex.biz/pic_b/91f3d212f539f6e1d17ca626427bd7d5.jpg

Tuollainen "päärynä" olisi muuten yksi leluista, jota olisi kiva kokeilla. Ja kun kävin aiheesta netissä keskustelua, niin en todellakaan ollut ainoa. Olen monesti etsinytkin sellaista nettikaupoista, ja jopa harkinnut itse sellaisen valmistamista. Mielenkiintoinen vekotin.

Nopeutin hieman tahtia, ja aloin runkkaamaan sormiani samalla entistä syvemmälle. Piinattu narttuni oli valmis, ja laukesi poikkeuksellisen rajusti, ejakuloiden vähäisen määrän nestettä käsilleni. Jatkoin kuitenkin vielä minuutin verran, kunnes kaikki kouristelu oli lakannut. Tässä vaiheessa tosin narttuni oli työntänyt itsensä jo suurimmaksi osaksi alas sohvalta.

Palautumisen jälkeen sain minäkin huomiota. Kiitettävän oma-aloitteisesti narttuni (nyt vapautettuna siteistään) konttasi jalkoväliini, ja antoi kansainvälisen suihinottopäivän kunniaksi noin kolme varttia kestäneen rauhallisen poskihoidon. Täydellinen rentoutumisilta. Ja sen jälkeen täydellisen rentoutunut ja raukea olo.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti