Katkelmia kevyemmästä alistamisesta

Nöyryytys on sellainen termi, joka merkitsee jokaiselle vähän eri asiaa. Alistamisen suhteen ajatukset ovat lähempänä toisiaan. Eroa on enemmänkin sen suhteen, miten lempeäksi tai kovaksi alistaminen tai alistuminen mielikuvituksissa mielletään.

Viime aikoina olen haaveillut usein kevyemmästä alistamisesta. Sellaisesta lempeästä ja rauhallisesta, mutta samalla myös henkisesti tuhmasta, joka toiveen mukaan saisi alistuvan osapuolen punastelemaan. Liekö sellainen edes mahdollista kokeneemmalle alistuvalle, vai onnistuisiko se vain ensikertalaisen kanssa?
Ehkä juuri siksi tällainen leikki onkin helpompi kuvitella tapahtuvan ensikertalaisen, tai muuten vieraan henkilön kanssa.

Mikäpä olisikaan mukavampi ja rentouttavampi aloitus, kun antaa toisen seistä edessäsi, samalla kun istahdat itse mukavaan asentoon nojatuoliin. Ja kun olet valmis, voi toinen riisuutua edessäsi. Nyt kun ajattelen itseäni, en mielelläni alistamisleikeissä juurikaan "käske". Mieluummin ohjeistan tai pyydän toista tekemään jotain. Käskeminen on tylyä ja sivistymätöntä. Mutta onko niin väärin, jos dominoiva osapuoli sanoo "Istu alas, ole hyvä." Minusta ei. Se on vain kohtelias tapa ilmoittaa mitä haluaa. Ja jos vihjettä ei ymmärretä, voi sen toistaa painokkaammin. Ja jos kyseessä on tottelemattomuus, tilanne tuskin muuttuu miksikään vihaisesti käskemälläkään. Mutta ainahan on olemassa muita kurinpalautuskeinoja. 😉

Puhutteleminen. Kuinka moni on joutunut kouluaikaan puhutteluun? Miltä se tuntui? Koetko vielä nykyäänkin muuttuvasi pikkuiseksi, jos dominoiva osapuoli ottaa sinut puhuteltavaksi?
Sen voi tehdä vaikka silloin kun toinen seisoo alastomana haavoittuvana edessäsi. Tai sitten pyydät häntä istumaan polvellesi, niin kuin kiltit pikkutytöt (tai pojat) käyvät joulupukin polvelle. Ja sitten jututat häntä. Kysyt, jännittääkö häntä. Onko hänellä mukava olla. Millaisia seksuaalisia mieltymyksiä hänellä on, mistä asioista hän nauttii eniten. Aivan. Tämän kysymyksen kohdalla joku vo jo hieman punastuakin. Kysyt, onko hän kiltti vaiko tuhma tyttö. Kiltit tytöt ovat sellaisia, jotka nipistävät jalkansa tiukasti yhteen. Tuhmat tytöt avaavat jalkansa levälleen. Kumminko sinä teet?
Lasken jutellessani käteni hänen reitensä päälle, ja pidän sitä siinä mukavasti paikallaan. Toisella kädelläni voin sivellä hartioita, niskaa ja poimia otteen hänen hiuksistaan.
"Sanoit siis pitäväsi kovasti suuseksistä? Älä huoli. Lupaan kyllä, että noin kiltti tyttö saa kalua syvälle suuhunsa aivan pian."

Katseleminen. Se riisuuntuvan subin seuraaminen olisi jo ensimmäinen vaihe. Mutta visuaalinen kun olen, voisi sitä ehkä olla enemmänkin. Voisin pyytää alastoman subin menemään lattialle kontalleen, sillä mielestäni kontallaan oleva nainen on varsin eroottinen näky. Tai ehkä ei lattialle, vaan matalalle pöydälle. Haluan hänen pysyvän paikoillaan, antavan minun kierrellä ympärillään rauhassa. Sidon hänelle suupallon, ja painan hänen päänsä alas, niin että pallo koskettaa pöydän pintaa.
Solmin lyhyehkön narun toiseen päähän painon, ja toiseen päähän pienen pahvinpalan. Tämä on lahjomaton tuomari. Pahvinpala tulee puristuksiin suupallon ja pöydän väliin, kun taas punnus roikkuu narun päässä pöydän reunan ulkopuolella. Punnuksen on pysyttävä ilmassa. Se ei saa päästä tipahtamaan lattialle.
Tämän jälkeen voin vapaasti kierrellä katselemassa tai jopa koskettelemassa subiani. Ehkä ei kuitenkaan käsin. Ehkä koskettelisin häntä ratsupiiskalla, sellaisella, jonka päässä on pieni nahkalappu. Piiska seuraa katseeni perässä. Katselisin hänen alaspäin sojottavia rintojaan, ja antaisin piiskan kärjen kulkea rintojen sivuilla, kiertää nännipihojen ympärillä. Kurvata pitkin pakaroiden kaarta. Nousta pitkin reiden sisäpintaa, raottaa kosteita häpyhuulia...

Omakuva: Lupaus

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoisia ajatuksia sinulla. Olen hiljattain alkanut kirjoittamaan blogia omasta seksuaalisesta kehityksestäni ja ollaan mieheni kanssa ns aloitteleva bdsm-pariskunta, jonka kokemuksista (plus muusta) kirjoitan. Tästä sinun postauksesta saa hyviä ideoita omien sessioiden suunnitteluun. Itse olen se dominoiva osapuoli, joten sopii kuin nappi silmään ��

    VastaaPoista