Johdanto, jos joku sellaista kaipaa...

Kolmenkympin rajan lähestyminen tarkoitti aikoinaan työelämään ja sen tuomiin rutiineihin vakiintumista. En ollut parisuhteessa, ja muutoinkin tuntui, ettei elämässä tuntunut olevan kovinkaan paljoa värikkyyttä. Muutaman vuoden jo tuota - sanoisinko tavallaan tylsyyttä elettyäni, sain sitten jonkinlaisen sisuuntumiskohtauksen.

Hanki elämä!

Kun sen kelkan lopulta sai potkittua liikenteeseen, niin sitten alkoikin tapahtua ihan kaikenlaista. Myös BDSM oli aihepiirinä kiinnostanut jo kauan, mutta sopivan leikkikaverin puuttumisen vuoksi homma oli jäänyt vain fantasiatasolle. Sisuuntuessani roikotin itseäni niskasta eteenpäin tässäkin asiassa, ja pistin asiat etenemään.

Olen itse dominoiva osapuoli, ja ehkäpä myös hitusen sadistinen. Ainakin toisinaan. :) Syytä mieltymyksiini en tiedä, mutta jos tarkastellaan asioita kuten piru raamattua, niin kyllä ihan lapsuusvuosieni muistoistakin löytyy viitteitä kinkyyteen. Tosin silloiset kiinnostukseni sitomisleikkeihin saattaisivat vihjata enemmän alistumishaluisuuteen, mutta toisin on kuitenkin käynyt. Nykyään pidän lähinnä muiden sitomisesta, alistamisesta ja nöyryyttämisestä. 


Tuo pienimuotoinen sadistisuus liittyy kai alistamiseen ja nöyryyttämiseen eräänlaisena lisämausteena. Kivun tuottaminen yksistään ei kiihota oikein millään tavalla, eli en sanoisi olevani varsinaisesti sadisti, mutta sopivalla tavalla muihin leikkeihin yhdistettynä se saattaa tuottaa ilkeää mielihyvää. ;)

Koska kirjoittaminen on minulle helppoa, ajattelin ryhtyä pitämään "päiväkirjaa" aihepiiriin liittyvistä kokemuksistani, ja niihin liittyvistä ajatuksista. Olen myös samalla oppinut uusia asioita itsestäni, mutta myös muista ihmisistä. Sanotaanko vaikka näin, että tämä on ollut kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen herätys.


.