Julmuutta lempeällä tavalla

Viime aikoina olen törmännyt useamman kerran aiheeseen sessioiden jälkeisestä palauteosiosta. Tai ehkä pitäisi puhua myös palautumisosiosta.

Meillä on pääsääntöisesti aina jonkinlainen palauteosio, vaikkakin nykyään vähän kevyemmissä rutiinileikeissä se saattaa jäädä ihan muutamaan sanaan, etenkään jos mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ole ollut mukana. Haastavammissa leikeissä, kuten niissä jossa mukana on henkistä nöyryytystä tai kipua, on palauteosia ollut aina "virallisempi". Kaikilla palauteosiota ei kuitenkaan ole. Toiset eivät ehkä koe sitä edes tarvitsevansa, mutta sellaisiakin on, joita sen puuttuminen on jäänyt vaivaamaan.

 

Jos joku sanoo, että mihin sitä palauteosiota oikein tarvitaan, kun dominoiva osapuoli päättää, ja subi saa tukkia turpansa ja niellä kaiken kiltisti, niin ei se omasta mielestäni ole pidemmän päälle kovinkaan rakentava ajatusmalli. Tosin jos tällainen järjestely on nimenomaan osapuolten välillä yhdessä sovittu, niin ei kai siinä silloin ulkopuolisilla ole nokan koputtamista.

 

Moni kaipaa pelkän sanallisen palauteosion lisäksi myös palautumisosiota. Siis sellaista aikaa, jolloin tuhma masteri muuttuu takaisin kiltiksi omaksi itsekseen, ja halaa ja kuivaa kyyneleet pois. "Kisko mua tukasta, sylje päälle ja piiskaa juomuille, mutta helli sen jälkeen ehjäksi." Tällaisiin ajatelmiin olen törmännyt usein mieltymyksistä lukiessani. Mutta onko lopulta ihan väärin, että tuo lempeys yhdistettäisiin leikkeihin ihan niiden aikanakin? Ei kai. Lopultahan nämä kaikki ovat kiinni ihmisten omista mieltymyksistä. 

 

Kun valmistelin nartulleni (jokseenkin masokistinen) ensimmäisiä kipuleikkisessioita, sain jonkin verran oivia neuvoja eräältä kokeneemmalta sub-maso naiselta. (Pääsääntöisesti keskustelen naisten kanssa, koska naiset vain yksinkertaisesti osaavat jutella noin 406,35 kertaa miehiä paremmin.) Tällä naisella oli naispuoleinen switch-kumppani, ja yleensä hän oli yksin alistettuna ja piinattuna, mutta toisinaan porukassa molemmat yhtä aikaa. Nautinnollisimmiksi kokemuksiksi hän mielsi sellaiset sessiot, joissa hänen rajojaan oli koeteltu varsin voimakkaasti, mutta samaan aikaan lempeästi. Tämä oli itse asiassa ollut jopa se kantava voima, joka avulla hän oli onnistunut käymään läpi kaikkein suurimmatkin masokistiset haasteensa. Pimeään äänieristettyyn koppiin täysin sidottu ja suukapuloitu subi voi yksin jäädessään tuntea nopeasti ahdistumista. Entä jos vieressä olisikin joku, joka silittäisi käsivarttasi ja sanoisi, ettet ole yksin. Ei ollenkaan niin paha kuin ensimmäinen vaihtoehto. Sama juttu muissakin leikeissä. Pitsi että leikkikaveri on julma sadisti tai nöyryyttävä alistaja, voi hän myös olla kannustava ja hoivaava tulihenkilö.

 

"Kulta pieni, sinä sanoit haluavasi kokeilla tuota valtavaa lelua ja saada sen sisääsi juurta myöten vastusteluistasi huolimatta. Nyt on sen aika. Tiedän että se venyttää ilkeästi mitä syvemmälle se menee, ja voin tuntea sen itsekin kädelläni vatsaasi tunnustelemalla. (Tulee nartun selän taakse, ottaa hänen kämmeniinsä omiinsa, ja puristaa nartun hartiat syleilyynsä). Koetetaan vielä vähän kulta. Ei anneta nyt periksi. Kun se on ohi, sinusta tuntuu paljon paremmalta. Sen jälkeen mennään lämpimään hajustettuun kylpyyn, ja hierotaan jännittyneet ja kipeytyneet lihaksesi kuntoon ihan kaikessa rauhassa."

 

Tuo esimerkkikuvaus kyllä kuulostaa joltain pehmopornokirjallisuuden tuotokselta, mutta ajatus siitä varmaan käy selville.

 

Miksipä ei saisi sitten olla pehmeämpi alistaja. Jotenkin ärsyttää myös sellainen ajatusmalli, että kaiken pitäisi mennä aina tietyn kaavan mukaan. Masterin tulee käyttäytyä juuri näin että on oikea masteri. Minusta tuntuu, että moni vasta-alkaja kokee jonkinlaista tuskastumista siitä, tekeekö hän asiat oikein. Hemmetti. Totta puhuen tämä ajattelutapa tunkeutuu omaankin mieleeni. Pitää vain ajatella, että paskat niistä muista. Enhän mä nyt niitä varten ole leikkimässä. Itsehän me parhaiten tiedämme mikä meille sopii.
Vaikkakin välillä lehtien uutisia ja etenkin niihin liitettyjä kommentteja lukiessa tulee mieleen, että "parhaimpia" neuvojiahan näyttävät olevan juuri ne, jotka eivät oikeastaan asiasta tiedä edes yhtään mitään...