Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitominen. Näytä kaikki tekstit

Hotelliyö Kuopiossa

Tutustuin lähes vuosi sitten erääseen kuopiolaiseen naiseen. En muista, olenko koskaan kirjoituksissani asiaa tullut maininneeksikaan, mutta Kuopion suunnalta olen itsekin kotoisin. Olen tuumaillut, että kun siellä päin tulee ajoittain liikuttua, niin mikä ettei sieltä voisi seuraakin etsiä. Tosin mitään tapaamisille sopivaa paikkaa minulla ei ole tiedossa, se on vähän sellainen miinuspuoli.


Meillä oli alussa melko pitkä kirjoitteluvaihe. Jutustelu sujui kyllä netin kautta varsin kivasti, ja puhetta kahvin merkeissä tapaamisestakin oli ollut jo pidemmän aikaa, mutta käytännön syistä johtuen sellainen järjestyi vasta marras – joulukuun vaihteen tienoilla. Kävimme tuolloin kahvittelemassa ja kiertelemässä kauppoja Kuopion kauppakeskus Maskussa. En ole ihan varma, saatiinko minut lopulta raahattua Ikeaankin. Minusta on kiva tutustua ensin rennommassa ympäristössä. Siis sehän on vain sitä kuuluisaa kemiaa ja sen selvittämistä. Vaikka olisi kuinka näyttävä ja muodollisesti pätevä seuralainen, niin esimerkiksi niukkasanaisuus ja muu sellainen sulkeutuneisuus voi olla vaivaannuttavaa, ja johtaa kiusalliseen tunteeseen varsinaisessa tapaamisessa ihan hännänpäätä myöten.
Tämän kahvittelukäynnin jälkeen tuli puhetta ihan varsinaisenkin tapaamisen mahdollisuudesta, mutta sitten kiireet muiden menojen, joulun ja muiden juttujen kanssa siirsivät tapaamista kauemmas. Niin, ja lopulta tuli tämä koronakevät


Mitäpä kertoisin hänestä? Voisin kai luonnehtia häntä ensikertalaiseksi. Mikäli ymmärsin oikein, niin jonkinlaista kokemusta tuhmailuista kyllä oli jo entuudestaan, samoin myös vieraista miehistä. Mutta ei kuitenkaan ihan tällä tavalla. Hän on minua lyhyempi, kuten varmaan jo jokainen arvasikin, kiva ja puhelias punapää. Ja niin, aika uhkeakin. 😁 Alistuva, mutta ei masokistinen, vaikkakin jotkut puremiset, läimimiset ja nipistelyt tuntuivatkin olevan ihan okei.


Kesälomien alettua ja rajoitusten purun myötä saimme sitten lopulta sovittua sen tapaamisenkin. Tapaamispaikan miettimisessä oli aluksi vähän pulmaa, mutta kun oikein niillä aikatauluilla ei mitään ihmeellisempää enää joutanut suunnittelemaankaan, niin lopulta tarkoitukseen valikoitui hotellihuone kaupungin keskustasta. Jos tähän mennessä olen oppinut jotain hotellihuoneen varaamisesta kinkyilytarkoituksiin, niin ensimmäisenä pitää etsiä netistä käyttäjien arviointeja asiasta nimeltä ”äänieristys”. On nimittäin sangen kiusallista yrittää puuhastella mitään vapautuneesti, jos äänieristys on sitä luokkaa, että käytävää eteenpäin raahustavan mummon hengityskin kuuluu omaan huoneeseen. Sitä alkaa äkkiä kuvitella, mitä kaikkea omasta huoneesta sitten kuuluu muualle. Toinen juttu on, että älä koskaan mene hotelli- ja ravintola-alan opetushotelliin. Oli jotenkin kiusallinen kokemus, mutta se oli sitten jo toinen juttu. 😂
Hotellihuone ei ehkä muutenkaan ole ihan paras mahdollinen paikka. On niin vaikea luoda sinne oikeanlaista ympäristöä. Sopivaa alustaa kiinnipitämiselle. Sänky on liian joustava ja upottava, pöytä joko liian matala tai korkea. Mutta lähinnä liikenteessä oltiinkin sillä ajatuksella, että tämä on nyt tutustumiskäynti, ja kokeillaan vähän erilaisia juttuja. Sitten myöhemmin voi alkaa hifistelemään ja tekemään asioita vähän hienommin.


Ehdin odottelemaan jo jonkin aikaa deittini saapumista. Tosin olin jo etukäteen suunnitellut saapuvani paikalle vähän aikaisemmin, että ehtisin vähän katselemaan ympärilleni. Eli tutkimaan, mihin kaikkeen huoneessa olisi edes mahdollisuuksia ryhtyä. Lopulta seuralaiseni saapui paikalleen viininpunaisessa kesämekossaan. Ei varsinaisesti paljastavassa tai tyrkyttävässä asussa, mutta sellaisessa, jossa hänen (köhöm) muutenkin varsin suurikokoiset rintansa kyllä selkeästi tulivat huomatuksi.... Mutta se tuskin oli tarkoituksellista, eihän..? Harva tuntemani nainen on sanonut suorastaan pitävänsä rintojensa huomioinnista. Tai useamminkin se on ollut juurikin päin vastoin. Monet tuntuvat lähinnä vihaavan rintojensa käsittelyä ja hiplausta.
Juttelimme siinä hetken erinäisistä asioista. Tarkoituksena ei siis ollut pitää mitään kovin alistushenkistä sessiointia, vaan lähinnä kevyempää leikkimistä. Ehkä se on muutenkin hyvä ensimmäisellä kerralla, kun voi vapaasti kommunikoida ja sanoa jos on jotain sanottavaa.

Meillä oli ollut jo aikaisemmin netissä puhetta eräänlaisista suitsista. Tarkemmin sanottuna pään ympärille kiinnitettävästä suupallolla varustetusta hihnasysteemistä, "harnessista", johon saisi kiinni suitset. Omani on vastaavanlainen kuin tämä, mutta vähän muokattuna.
https://antishop.fi/shop/paaharness-suupallolla-or20200411000
(Ylimääräisenä sivuhuomautuksena voisin sanoa, että minulle nahkatyöt ovat olleet tähän saakka melko vieraita. Hihnojen niittaaminen tuntui oikeastaan melko kivalta puuhalta. Kaikki jotka ovat kiinnostuneita, kannattaa kokeilla.)


Niin. Olin kokeillut tuota hihnasysteemiä jo omaan päähäni, mutta minusta se tuntui sangen epämukavalta. Tai ainakin silloin, jos hihnat ja säädöt eivät olleen ihan kohdallaan. Uusi nahkahihna on niin jäykkää ja etenkin reunoistaan vähän kovan tuntuista. Aloitimme kuitenkin leikkikerran pukemalla tuon systeemin daamilleni, joka vannoutuneena heppatyttönä pääsi olemaan nyt minun tammani. 😊 Yllättävää kyllä, hän ei tuntunut pitävän sitä lainkaan epämiellyttävänä. Hihnojen säätäminen vei jonkin verran ajasta, jokaisella kun pään muoto on yksilöllinen. Kiinnitin myös suitset sivuilla oleviin renkaisiin pikakiinnittimillä. Niistä oli tarkoitus pidellä kiinni sitten myöhemmin leikeissä.
Tämän jälkeen ohjasin seuralaiseni istumaan tuolille.
Oli puhuttu etukäteen, että yritettäisiin välttää näkyville paikoille jääviä jälkiä. Ymmärrettävää kyllä. Kesällä kun on yhtä jos toistakin juhlaa, ja monesti kevyemmissä kesävaatteissa. Ajattelin varmuuden vuoksi käyttää köysien sijaan pehmustettuja kahleita. Oikeastaan toinen syy niiden käyttämiseen oli se, että ne ovat paljon nopeampia käyttää sidontoihin verrattuna. Aikaa kun on usein muutenkin varsin rajallisesti.
Kiinnitin kädet selän taakse tuolin takapuolelle rannekahleilla ja lyhyellä köydenpätkällä. Nilkkoihin ja reisiin tulivat hihnatyyliset siteet. Siis periaatteessa kaulapannan tapainen lyhyt vyönpätkä solkineen ja kiinnitysrenkaineen, erikseen reiden ja erikseen nilkan ympärille. Nämä nilkka- ja reisisiteet yhdistin sitten toisiinsa pienillä lukoilla, niin että jalat pysyivät koukussa tuolin istuinosalla. Sitten oltiinkin jo valmiita aloittamaan.


Tarkoituksenani oli edetä hitaasti ja kiusoittelevasti. Aluksi tarttua kiinni hiuksista, käännellä päätä sivulle ja antaa sormien kulkea pitkin kaulan ja hartioiden ihoa. Vähitellen koskettelu kuitenkin muuttui rohkeammaksi. Sormet vaihtuivat pitkävartiseen siveltimeen, jonka pehmeää päätä kuljettelin pitkin kaulan ihoa. Enkä malttanut enää kovin pitkään odotella, vaan vetäisin mekon rinnusta alaspäin ja kaivoin rinnat röyhkeästi esiin. Se tosin ei ollutkaan niin kovin helposti tehty mekon ja rintaliivien rajoittavasta yhteisvaikutuksesta johtuen, mutta onnistui kuitenkin. Jatkoin rintojen hyväilyä, puristelua, pensselillä sivelyä, ja lopulta teki mieli kiusoitella niitä kielellä. Daamini oli siitä poikkeuksellinen nainen, että hän piti kovasti rintojen käsittelystä. Siis ihan kiihottumiseen asti, ja epäilenpä, että hänelle orgasmin saaminen pelkästään rintoja kiusoittelemalla ei olisi ollut mikään mahdottomuus.
Nyt kun pitkästä aikaa pääsin leikkimään varsin suurikokoisilla rinnoilla, alkoi tuntua siltä, että olisi aivan pakko saada myös sitoa ne. Kiersin ohutta polyhamppuköyttä tiukasti rintojen ympärille, saaden ne pullistumaan pinkeinä entistäkin paremmin esille. Sen jälkeen olikin hyvä puristella niitä, jatkaa hyväilemistä suulla, ja pitää rintoja koko ajan sopivasti vedossa.


Leikin jäljet. Kuva seuraavalta päivältä.


Käteni hakeutui myös mekon helman alle, pitkin reiden sileää pintaa. Ja kuten arvasinkin, tunsin jalkovälin olevan kastunut melko reilusti. Aloin hieroa ja hyväillä sitäkin sormineni. Tosin mieltäni alkoi kiusallisesti häiritä, mitä hotellin tuolille mahtaisi tässä käydä, joten availin sidontaa, ja päätin siirtää deittini kontalleen lattialle. Ensimmäinen orgasmi tulikin hänen ollessaan kontallaan, toisen käteni pitäessä yhtäaikaisesti kiinni hiuksista, suitsista ja rintojen ympäri sidotuista köysistä, toisen työskennellessä litisten hänen jalkovälissään. Välillä hän yritti nousta, ja jouduin painamaan häntä takaisin vasten lattiaa polvellani.


Hetken huilaustauon jälkeen siirryimme sängylle. Hän makasi siinä selällään, reisien kahleet nyt kiinnitettyinä rintojen ympäri sidottuihin köysiin. Panoin wandin vasten hänen klitoristaan, ja aloin työntelemään sormiani hänen sisäänsä. Hieroin häpyhuulia ja painelin G-pistettä. Jonkin aikaa kiusoiteltuani annoin hänen päästä loppuun saakka. En kyllä muista, olenko koskaan kuullutkaan ennen samanlaista anelua hekuman huipun lähestyessä. Sellaista melkein pelokkaalta kuulostavaa anelua; "Anna mennä loppuun, älä lopeta!" Ja sen jälkeen kiljuvaa laukeamista, jonka aikana epäilin hotellin äänieristyksen olevan sittenkin liian vähäistä.


Hotellihuoneessa oli ilmastoinnistakin huolimatta melko lämmin. Tai ehkä se lämmin tuli vain tuossa touhutessa. Jouduimme pitämään usein pientä vesitaukoa, ja samalla tuli muutenkin siistiydyttyä. Sen jälkeen tuli sellainen olo, että haluan itsekin viihdytystä. Vedin kumin päälleni, ja kiskoin seuralaiseni lähemmäs imemään kaluani. Ei hän sitä kovin syvälle pystynyt ottamaan, ajattelin sen johtuvan kokemattomuudesta. Mutta sai se silti minut kovaksi ja kiimaiseksi, ja sitten halusin lisää. Pyöräytin hänet kontalleen ja työnnyin hänen sisäänsä. Nain voimakkaasti takaapäin niin syvälle kuin pystyin, mutta suureksi yllätyksekseni en osunut pohjaan saakka. Mutta se tuntui silti hyvältä, vähän rajulta. Hän vaikeroi vähän epämääräisellä tavalla, osaksi nautinnosta, osaksi ehkä jostain muusta syystä. Tai siltä se ainakin kuulosti. Mutta ei siis kuitenkaan mitenkään pahalla tavalla kärsivältä.
Tuo tuntui niin hyvältä, ja olisin jatkanut pidempäänkin, mutta sitten yllättäen huomasin verta vähän siellä sun täällä. Keskeytin sessioinnin. Daamini oli aivan yhtä yllättynyt kuin minäkin. Varsinaisesti ei ollut sattunut mihinkään. Epäilin ensin, että olin raapaissut aikaisemmin johonkin, mutta kaiketi se olisi sitten myös näkynyt jo aikaisemmin. No, ei tilanteelle mitään voinut. Jokin sen aiheutti kaiketi rajussa panemisessa. Odottelimme jonkin aikaa kaikessa rauhassa, että vuoto vähitellen lakkasi, ja ettei mistään vakavammasta ollut kyse. Ja pidettiin siinä samalla pientä leppoisaa juttutuokiota. Ja vaikka vuoto loppuikin, en oikein uskaltanut enää sen jälkeen ryhtyä rassaamaan paikkoja, vaan ajattelin, että parempi antaa olla nyt rauhassa. Mutta ehkä vielä jotain muuta voisi sentään tehdä. Kuten vaikka niin, että pistäisin uuden kumin päälle, ja antaisin toisen näyttää, miten hyvin hän osaisikaan nekkua käsitellä...
Nousin seisomaan. Hän oli edessäni polvillaan, kaluni kädessään, ja alkoi imeä. Ja vaikka en kovin syvälle päässytkään, niin ei se missään nimessä huonoa työskentelyä ollut. Itse asiassa se tuntui varsin hyvälle, ja ehkä mielikuvitukseni lähti laukkaamaan liiankin villisti. Olisi vaan tehnyt mieli tarttua kiinni hiuksista kaksin käsin, painaa kaluani sisään niin voimallisesti, että se olisi uponnut kokonaan kurkkuun saakka. Eikä lopulta kestänyt kovin kauaa, kun aloin tuntea sen tietynlaisen kihelmöinnin vartalossani. Kiskaisin itseni ulos hänen suustaan, vetäisin kumin pois päältäni, ja runkkasin itseni finaaliin hänen päälleen.
Olen aina ihmetellyt pornofilmejä, joissa tuntuu, että mies laukeaa ihan kamalan määrän tuottaen. Minusta tuntuu, etten ole koskaan päässyt lähellekään samaa määrää. Mutta tällä kertaa olin kyllä itsekin yllättynyt tuotokseni määrästä. Sitä vain tuli ja tuli. Lopulta hieroin kaksin käsin spermaani hänen rintoihinsa ja rintakehäänsä, ja silti sitä valuin noroina pitkin hänen vatsaansa. Mutta siitä hän vain tykkäsi.


Luulen, että päädymme vielä tapaamaan toistekin. Ainakin sellaisesta mahdollisuudesta on jo puhuttu....

 






Polyhamppua (ja hyvää joulua!)

Joulutervehdys täältä korvatunturilta!

Kyllä se on maailma muuttunut. Ennen vanhaan tontut tirkistelivät ikkunoista, pukki antoi tuhmille tytöille piiskaa ja ohjasi kiltit tytöt kontilleen. (Siis tiedätte kai pukinkontin, sen missä lahjoja kannetaan?)
Vieläkö muuten joku ihmettelee, mistä juontaa nimitys "pukki"? 🎅



Sitten siihen tämänkertaiseen varsinaiseen asiaan. Pari vuotta sitten nikkaroin autotallissani venytyspenkkiä, joka on näkyvillä mm. tuossa blogini otsikon taustalla. Tätä rakennelmaa varten tarvitsin tietenkin köyttä, ja senhän piti tietenkin olla luonnonkuitua, koska kirjava muovinen ei jotenkin vain sopinut tunnelmaan. Kaupasta mukaan nippu hamppuköyttä ja kotiin. Mutta sitten huomasin jotain perin outoa. Kuinka ihmeessä hamppuköyden toinen pää näytti aivan kuin se olisi sulanut? Asiaa hieman tutkittuani huomasin, että kyseessä ei ollutkaan hamppuköysi, vaan polypropeenistä valmistettu köysi, polyhamppu, joka jäljittelee luonnonkuitua. Tätä samaa materiaalia on esimerkiksi matoissa, mutta nyt törmäsin ensimmäistä kertaa siihen köysissä.
Pari kuukautta sitten ajattelin hankkia uutta sidontanarua, ja tulin ajatelleeksi, että mahtaisiko samaa polyköyttä löytyä myös ohuempana sidontaan sopivana. Ja pitkän etsinnän jälkeen tuoltahan sitä löytyi: https://www.mototrade.fi/tuotteet/veneily/koydet/2805/
Kelojen koko ja hinta voi vaihdella ajoittain. Omani sain aika edullisestikin.


6 mm Polyhemp. Kuten näkee, materiaali jäljittelee hamppua
karvoja myöten, mutta on kuitenkin keinokuitua, kuten
sulatettu toinen pää osoittaa.


Polyhamppu tuntuu käsissä erehdyttävästi luonnonmateriaalista, eikä koehenkilöistä vielä yksikään ole hoksannut sitä keinokuituiseksi, ennen kuin ovat nähneet sulatetut päät. Ilmeisesti materiaali ei ole kovin tunnettua kinkypiireissä, mutta se voisi olla mielenkiintoinen kompromissi niille jotka pitävät luonnonkuidun tuntumasta ja ulkonäöstä, mutta joille keinokuidun ominaisuudet pesunkestävänä, ei allergisoivana jne. olisivat tarpeen.


Hyvää joulua kaikille!

Vielä elossa

Edellisestä kirjoituksestani onkin taas mennyt jo jonkin aikaa. Ei vain ole löytynyt oikein motivaatiota kirjoittaa, eikä kyllä oikein mitään järkevää sanottavaakaan. Kumma kyllä, silloin kun en kirjoita, enkä ole käynyt edes postiani lukemassa, huomaan saaneeni enemmän kommentteja ja palautetta kuin viimeiseen pariin vuoteen yhteensä. Olen kuin jokin taustalla paasaava radio, johon kukaan ei oikeastaan edes kiinnitä huomiota, ennen kuin se yllättäen hiljenee. :)


Tässä talven ja kevään aikana on kyllä tullut sessioituakin. Lähinnä on tullut kokeiltua uusia juttuja, ja niiden onnistumisesta ja lopputuloksesta voi olla tietenkin montaa mieltä. Osa jutuista kun on toiminut, osa taasen ei niin hyvin. Vaikka joku ehkä haluaisi kuulla, mikä kaikki on mennyt pieleen ja miksi, niin ajattelin kuitenkin kertoa vain niistä paremmin menneistä jutuista.


Tulin kokeilleeksi ensimmäistä kertaa kunnollista riiputussidontaa. Sellaisten tekeminen on kiinnostanut aina jossain määrin, mutta mahdollisuutta niiden tekemiseen ei juurikaan ole ollut. Ilmassa roikottamisessa on jotain barbaarista tai eläimellistä, miten vain haluaa asian mieltää, mutta toisaalta se sopiikin hyvin genren tunnelmaan. Asennoksi valikoitui ylösalaisin riiputtaminen sidotuista jaloista. Ajattelin jalkojen kestävän vähän paremmin riiputtamista, vaikka amatööriltä roikutuksen aikaansaamiseksi tuhrautuisikin vähän enemmän aikaa. Vaikka se riiputuksen mukavuus varmaan oleellisesti on kiinni myös itse sidonnasta. Hyvä sidonta jakaa paineen tasaisesti, ja hyvä pehmeä köysi ei paina tai hierrä. Käyttämäni sidontaköysi ei nyt ehkä ollut ihan parasta mahdollista, mutta sen ostamisessa tuli jo hieman kiire... Pitäis muistaa tehdä ostoksia hyvissä ajoin vaikka jemmaan, niin välineitä löytyisi sitten kun niitä oikeasti tarvittaisiin.
Netistä oli yllättävän vaikea löytää riiputtamiseen sopivia sidontoja. Kyselin myös asiasta parilta kokeneemmalta sitojalta, mutta kovin paljoa apua ei siitäkään tullut. Kun kaikki eivät edes harrasta riiputuksia, ja toiset suosivat vähän erilaisia sitomistapoja.
Lopulta kuitenkin löysin muutaman sidontaohjeen, joita testailin ensin ihan itsekseni. Itse sidonta oli periaatteessa yksinkertainen, ja pian hilasin jo itseäni väkipyörän avulla kohti kattoa yhdestä jalasta roikkuen.
Samalla myös tuli testattua roikottamiseen käytettävien kattosilmukoiden ja muiden osien kesto. Kun itse noin 75-kiloisena yhdessä köydessä rimpuillessani en saanut köyttä tai lenkkiä pettämään, niin kahden köyden pitäisi kyllä yhdessä kyetä kestämän itseäni paljon köykäisemmän neidon rauhallinen riiputus.

Sidonta oli periaatteessa helppo, ja suhteellisen mukavan tuntuinen. Minua olisi kiinnostanut tehdä moniakin juttuja tuon riiputuksen aikana, vaikka sellaisista olisi pitänyt varmaan sopia etukäteen. Ehkä jossain vaiheessa tätä kokeillaan uudestaan. Pienenä variaationa voisi kokeilla myös riiputtamista sekä jaloista että käsistä yhtä aikaa. Oikeastaan mieleni tekisi kyllä kokeilla myös riiputtamista pelkästään sidotuista käsistä tai vaikka rinnoista, mutta sellaisia pääsee kokeilemaan ehkä joskus toiste.


Joskus on kivaa lähteä kokeilemaan uusia juttuja, vaikka aluksi suhtautuisikin niihin varauksella. Minusta on ihan kivaa läimäytellä avokämmenellä pakaroita tai riippuvia rintoja, mutta kasvoille läimäyttäminen on ollut sellainen asia, jonka suhteen olen epäröinyt. Lähinnä kai olen ollut hyvin varovainen, ettei vahingossakaan jäisi jälkiä, tai ei osuisi arkaan paikkaan kuten silmään. Mutta toisaalta uusia juttuja voi lähteä kokeilemaan varovaisesti, ihan kevyesti.

Kun tapahtumasta on jo jonkin aikaa, en muista ihan tarkalleen miten homma meni. Olimme pesuhuoneessa, Pikkunarttu pukeutuneena seksikkäisiin avosukkahousuihin, puseroon ja lyhyisiin platform-kenkiin. Minulla oli SS-univormu, jota emme ole oikeastaan käyttäneet juurikaan sessioissa, vaan se on ollut enemmänkin bileasu pukeutumiskoodin omaaviin kinkytapahtumiin. Sidoin Pikkunartun kädet selän taakse köydenpätkällä, mutta muutoin esimerkiksi jalat jätin vapaiksi.
Kysyttyäni ensin oliko hän valmis aloittamaan, ja saatuani siihen myöntävän vastauksen, painoin hänet polvilleen lattialle edessäni. Pesuhuoneen lattialämmitys piti kaakelit miellyttävän tuntuisena paljastakin ihoa vasten. Pitelin vasemmalla kädelläni kiinni Pikkunartun hiuksista, ja hetken odoteltuani läimäytin oikealla kevyesti häntä poskelle. Oli hankalaa arvioida oliko läimäys edes riittävän kova, mutta tarkoitus olikin saada aikaan enemmänkin henkisen kuin fyysisen puolen kokemus. Tuon kevyen läimäyksen jälkeen Pikkunarttu katsoi minuun lähinnä murhaavasti ja puhalsi ilmaa uhmakkaasti, samoin kuin joku sonni piirretyissä elokuvissa ennen päälle ryntäämistään. Siis siten, että ilma oikein sihisi kiukkuisesti ulos tullessaan. Vaihdoin kättä, ja läimäytin samalla tavalla toiselle poskelle. Läimäytys ei taaskaan ollut kova, mutta ehkä sekin vähä tuntui nöyryyttävältä. Läimäys uudelleen oikealla, taas vasemmalla ja sama uudestaan. Kuudennen läimäyksen jälkeen Pikkunarttu puhkesi itkemään.
Olimme hetken nojautuneena toisiamme vasten, silittelin Pikkunarttuni hiuksia ja lohdutin. Muistan ajatelleeni, että olipa ihmeellistä miten nuo muutama kevyt läimäytys oli rikkonut täysin sen melko uhmakkaankin luonteen, millainen hän tyypillisesti on. Tuon jälkeen tuntui kuin käsissäni olisi ollut sulaa vahaa, jotakin jota muokata täysin oman haluni mukaan.

Tuon rauhoittavan hellyttelyhetken jälkeen olimme taas valmiita jatkamaan eteenpäin. Pikkunartun ollessa edelleen polvistuneena lattialle suoristauduin ja availin nappejani. Kaluni ei ollut vielä täydessä seisokissa, mutta ohjasin sen pikkunartun suuhun, ja käskin imemään oikein kunnolla. Eikä siihen tarvittukaan kauaa, että olin jälleen täydessä mitassani. Mutta tällä kertaa en päästänytkään niin vähällä, vaan ohjailin rytmiä ja syvyyttä hiuksista kiinni pitämällä. Kylpyhuoneessa touhutessa kun ei vahinkojakaan tarvinnut pelätä, niin kerrankin sain ottaa tilanteesta täyden ilon irti. Täytyy sanoa, että todellakin tunsin nauttivani siitä suuhun naimisen tunteesta ja näkymästä. Pakotin toistuvasti kaluni niin syvälle kuin se oli mahdollista, vaikka toinen yrittikin vetää suutaan kauemmas liman valuessa pitkin leukaa ja ripsivärien levitessä kyynelten mukana kasvoille. Kalu vain painui kiinni nielun takaseinään, eikä mennyt enää pidemmälle. Olisi tehnyt mieli kääntää päätä taaksepäin kurkun suoristamiseksi, ja käskeä nielemään se. Painaa kalu kokonaan niin syvään, että olisin nähnyt sen liikkuvan kurkussa. Vedin sen ulos Pikkunartun kakoessa limaa lattialle ja haukkoessaan henkeään, ja läimin häntä kasvoille kalullani. Työnnyin sisään yhä uudestaan ja uudestaan. Fyysinen tunne ja näkymä yhdessä oli hyvin kiihottava, ja olisin mielelläni työntynyt syvään, lauennut nieluun ja nainut kunnes laukeamiseni olisi ohi, mutta sellainen olisi voinut olla liian rajua, ehkäpä vaarallistakin.
Tätä haluaisin ehdottomasti lisääkin. :)


Kevään eka sessio

Vuodenvaihteen jälkeen kesti työrintamalla vielä jonkin aikaa kiireitä, mutta yleensä ne hälvenevät kevättä kohti mentäessä. Niin kävi tälläkin kertaa. Olinkin etukäteen suunnitellut keväälle vaikka mitä vauhdikasta toimintaa, mutta sitten ilmaantui taas jotain, jonka vuoksi vapaa-aika on kovinkin kortilla aina toukokuun loppupuolelle saakka. Mutta ei elämä sentään aivan pelkkää kiirettä ole. Kuukauden päästä on tarkoitus käymään kevään suurbileissä Jämsän Himoksella, ja varmaan sitä ennen harrastetaan satunnaisesti jotain kivaa kotosalla.

Mutta mitäpä uutta on tapahtunut sitten viime päivityksen? Tutustuin vähän aikaa sitten Nelliin. Nimimerkin Nelli takana on eräs nainen, jonka tapasin seuranhakuuni liittyen. Mielihaluiltaan niin kovin tuhma, eli juuri sopiva minun makuuni. Mutta yhdessä asiassa hän poikkeaa hakukriteereistäni aika oleellisesti. Hän on nimittäin minua pidempi. En ehkä ole ainoa, jonka ajatusmaailmaan sopisi paremmin yhtälö, jossa dominoivan osapuolen kuuluisi on alistuvaa pidempi. Kookkaampi on vahvempi, ja vahvempi määrää. Se on viidakon ja kinkykammion laki. 
Olen tavannut aikaisemmin itseäni painavampia naisia ja myös vanhempia naisia. Heidän kohdallaan olen huomannut, etteivät ainakaan ikä ja paino ole sellaisia seikkoja, jotka yksinään tekisivät jostakusta alistuvan tai dominoivan toiseen nähden. Miksi siis pituuskaan olisi? Ehkä tämäkin on vain sellainen asia, joka pitää selvittää kokeilemisen kautta. Pitäähän sitä välillä haastaa itseään. Ei pidä olla liikaa kaavoihinsa kangistunut.


Meillä oli Nellin kanssa sovittuna sessio. Nelli on siinä mielessä ensikertalainen, ettei hän ollut koskaan aikaisemmin sessioinut kenenkään kanssa. Hänen kokemuksensa kinkyilystä oli jäänyt yksittäisiin kokeiluihin makuuhuoneessa, mutta sen verran kaikkea oli kuitenkin kokeiltu, että hän tuntui tietävän mistä piti. Olin kertonut jo etukäteen, että ensimmäinen kerta on aina tutustumiskäynti. Silloin vähän haetaan tuntumaa toisesta, ja otetaan ensiaskeleet vähän varovaisemmin, etenkin ensikertalaisen kanssa.

Meikäläisen tuuria. Sessiopäiväksi iski flunssa, joka oli alkanut oireilemaan jo edellisenä päivänä. En olisi kuitenkaan kovin mielelläni enää siirtänyt tapaamista kauemmaksi, sitä kun jo kertaalleen rukattiin omien kiireitteni vuoksi. Pienen Buranan avulla olo kuitenkin koheni melkein normaaliksi, lukuun ottamatta nyt sitä, että nenä oli ajoittain tukkoinen.
Nelli tuntui olevan aika jännittynyt. Kun noukin kyytiini vähäpuheisen ja melkein kengänkärkiään tuijottelevan naisihmisen, ei aikaisemmasta puheliaasta ja avoimesta luonteesta ollut enää kovinkaan paljon jäljellä. Minä olin se selkeästi puheliaampi osapuoli, eikä minua edes jännittänyt yhtään. Itse asiassa olin siitä aika yllättynytkin. Aikaisemmin olen jännittänyt edes jonkin verran ennen jokaista sessiota. Jälkikäteen asiaa pohtiessani tulin siihen tulokseen, että ehkä flunssa vei jännityksestä sen terävimmän särmän.


Pääsimme lopulta kinkykammiolle. Nelli heitti jo omatoimisesti takkia pois tuolille. Minulla ei vieläkään ole kammiossani vaatenaulakkoa, mutta nyt kirjoittaessani muistakin laittaa sen heti hankintalistalle. Edellisen sessiokerran jälkeen olen saanut sentään jonkinlaisen naulakkotelineen tavaroille, ja köydet ja kahleet roikkuivat nyt seinällä siisteissä riveissä.
Minun pitäisi ehkä joskus kirjoittaa turvallisuuteen liittyvät asiat paperille ja kiinnittää ne kammion oveen, jotta muistaisin käydä kaiken oleellisen läpi. Eihän se haittaa vaikka lukisinkin suoraan paperista, eihän kyse ole juhlavasta esityksestä vaan yksinkertaisesti muutamien tärkeiden asioiden läpikäymisestä. Kirjoitin nyt sentään oveen lapun, jossa näkyi paikan osoite. Että jos kuukahdan lattialle, niin leikkikaveri osaa tilata taksin ja häipyä vähän äänin. Tai jotain siihen suuntaan. Turvallisuusasioiden lisäksi kertasin asioita pelisäännöistä, joita oltiin käsitelty aikaisemmin jo sähköposteissakin, mutta kävin ne nyt läpi vielä varmuuden vuoksi.

Varsinainen sessio aloitettiin laittamalla Nellille kaulapanta, ja sen jälkeen annoin hänen riisua vaatteensa. Siinä ei kauaa tainnut mennä, vaikka en niin tilannetta seuraillutkaan, kun keräsin samalla vähän tarvikkeita valmiiksi.
En tiedä kokevatko nartut edessäni riisuuntumisen nöyryyttäväksi, vai olisinko nöyryyttävämpää se, jos minä riisuisin heidät. Mutta on lopulta kaikkein helpointa, jos antaa nartun riisua itsensä. Olen ajatellut ottaa jatkossa käyttöön sellaisen käytännön, että jos vaatteet eivät lähde vapaaehtoisesti, niin sitten ne revitään tai leikataan päältä. Ja tästä asiasta varoitan toki vielä etukäteen, ettei mitään vahinkoa asian suhteen sattuisi. Jos nartulla sattuu olemaan päällään jotain vähempiarvoista, hän voi jättää ne minulle revittäväksi. Tällainen voisi olla joskus piristävä lisä leikkeihin.

Sidoin Nellin kädet selän taakse ohuehkolla juuttiköydellä, ja sen jälkeen kattolenkistä roikkuvaan köyteen niin, että kädet nousivat selän takana ylös. Ajattelin myös aluksi sitoa köyden toisen pään kaulapantaan, mutta se taas nosti ylävartaloa pystynpään. Tarkoituksenani oli nimenomaan saada aikaan eteenpäin kumartuva asento. Pääsin näin mukavasti puristelemaan painovoiman alaspäin työntämiä tissejä. Nellillä on mukavan tuntuiset sopusuhtaiset B-kupin tissit. Kokeilin sitoa niitä ohuella hamppunarulla, mutta se osoittautui vaikeaksi. Sitominen on narun pysyvyyden kannalta helpointa sellaisten rintojen kanssa, jotka ovat selkeästi rintakehästä ulkonevat, ja joissa on jonkin verran "roikkuvuutta". Osasin tosin jo etukäteen aavistaa, ettei tämä välttämättä onnistuisi. Olisihan minulla ollut tähän vielä muutama kikka ja apuvälineitä jemmassa, mutta homma olisi tuolloin ohjautunut vähän liikaa pois oleellisesta. Niinpä kaadoin Nellin pöytätasona toimivan venytyspenkin päälle kädet edelleen selän taakse kiinni sidottuna, ja sidoin hänen jalkansa koukkuun paksummalla köydellä. Valitsin seinätelineestä pitkän kouluratsastuspiiskan, ja aloin antaa kevyempiä sivalluksia rangaistukseksi noille kurittomille ja yhteistyökyvyttömille rinnoille. Tähtäsin myös osan iskuista tarkoituksella herkemmille nänneille. Sivallukset eivät olleet erityisen kovia, mutta niistä jäi rintojen alueelle joitain punaisia verenpurkaumia tai vastaavia jälkiä, jotka näkyivät selkeämmin session lopussa. Annoin piiskaa myös reisien sisäpinnalle ja pepulle, ja vaihdoin piiskan välillä jäykempään ja lyhyempään esteratsastuspiiskaan. Myös reisien sisäpinnoille jäi hieman syvempiä jälkiä.
Nellin pillu oli läpeensä märkä työntäessäni pari - kolme sormea hänen sisäänsä. Hänellä on kiva pillu, ulommat häpyhuulen menevät niin pornon näköiseksi kiihottuessaan, turpeiksi ja kiimaisiksi. Valitsin hyvänkokoisen dildon ja vedettyäni ensin sen päälle kumin ja liukastetta aloin varovasti työntämään sitä sisään. Nelli oli helppo saada tunnelmaan mukaan, ja kohta sauvoinkin koko pituudelta hieroen samalla klitorista toisen käden peukalolla.
Tarkastin välillä Nellin käsien tilanteen, ja huomasin niiden sinertävän tiukalla olleen sidonnan vuoksi. Vaihdoin ranteisiin köyden tilalle kahleet, jotka eivät niin kiristäisi. Tosin niiden päällä makaaminen oli sitten muuten hieman epämukavaa, joten käänsin Nellin polvilleen.

Valitsin uudeksi leluksi suuren suoran lelun, jossa oli viiden sentin välein poimuja. Se tuntui olevan jo haastavampi, mutta se saatiin kuin saatiinkin sisään. Liikuttelin sitä varovasti samalla värisyttäen toista vibraattoria klitoriksella. Hetken päästä saatoin jo liikuttaa sauvaakin enemmän ja syvemmälle. Nelli taisi tykätä siitä.
En ollut kylläkään varma saiko Nelli orgasmeja. Jonkin verran äänitaso korottui ja jonkinlaista kiemurtelua esiintyi, mutta ei mitään järisyttävää. Laitoin sauvan ja vibraattorin pöydälle Nellin viereen, ja lastasin siihen sidotun kauhistukseksi muitakin isompia ja pienempiä leluja. 
Olin ollut jo useamman päivän ilman seksiä, siis myöskin runkkaamatta. Seisokkini alkoi häiritä toimintaani, joten ajattelin helpottaa paineitani nyt kun käytössäni kerran oli narttu sitä varten.
Olen varmastikin maininnut useammassakin postauksessani, etten ole koskaan harrastanut peppuseksiä. Se ei ole vain koskaan kiinnostanut. Tai perinteinen on ehkä vain kiinnostanut enemmän. Olin jo etukäteen ajatellut korjaavani nyt tilanteen, joten vedin kumin päälleni, ja työnnyin varovasti hänen peppuunsa. Uusi kokemus. Yritin työnnellä samalla ensimmäistä dildoa ykköseen, mutta se oli perin hankalaa, joten lopulta päädyin vain naimaan ja laukesin sisään.

Käänsin Nellin selälleen, ja työntelin sormiani hänen sisäänsä. Ne upposivat helposti syvälle litisten ison sauvan jälkeen. Tunsin kaksi sormea hänen sisäänsä, ja aloin sitten sormia liikuttelemalla pumppaamaan G-pistettä. Mielenkiintoinen yhteensattuma sinänsä. Huomasin tätä tekstiä kirjoittaessani, että myös Wolfpride oli vastikään kokeillut samaista metodia.

http://wolfbride.blogspot.fi/2017/03/the-darkest-hour-my-sweet-vanilla.html

Nelliin sormetus vaikutti odotetulla tavalla. Äänitaso nousi hieman, ja vartalo vääntelehti. Mutta sitten. Olin perin tyytyväinen itseeni, että olin sitonut hänen jalkansa, sillä niin miltei pelottavan agressiivinen oli tuo orkun tuoma reaktio. Vapaana ollessaan hän olisi luultavasti potkaissut nenäluuni rikki. Myös äänitaso nousi hetkeksi uusille lukemille.
Nelli kouristeli vielä satunnaisesti minuutin pari sen jälkeen. Tuntui olevan aika kosketusherkkä, mutta jatkoin silti varovasti työskentelyä sormineni. Ison sauvan ja orkun jälkeen tuntuma oli kiihottavan liukas ja pehmeä. Runkkasin Nelliä sormillani ja pidin toisella kädellä vibraattoria klitoriksella. Ennen tapaamistamme Nelli oli kertonut nauttivansa passiivisena, sidottuna/käytettynä olemisesta ja venyttämisestä. Ja fistaamistakin oli kuulema yritetty, mutta ei sellainen ollut koskaan onnistunut. Kun rystyseni painuivat sisään, ajattelin mielessäni, että suurempia leluja ei enää tarvita. Jatkoin runkkaamista koko ajan sormiani syvemmälle työnnellen, ja lopulta käsi oli sisässä. En tiedä tajusiko Nelli vielä kuinka pitkällä oltiin. Hän hän sai samalla jonkinlaisen vähän orkkua muistuttavan sätkyn. Kurotin toisella kädelläni pöydältä kahleiden lukon avainta, ja irrotin hänen kahleensa toisesta kädestä. Autoin Nellin istualleen ja poistin hänen silmäsiteensä. Ohjasin hänen kätensä pillulle, ja totesin, että sanoit ettei se aikaisemmin onnistunut. Nyt onnistui. Ilme oli vähän hämmentyneen näköinen.

Annoin vielä Nellille pari suurta ja äänekästä orkkua liikuttamalla kättä varovasti hänen sisässään ja kiihottamalla klitorista sormi ja vibraattorilla. Jälkimmäisellä kerralla pelkäsin joutuvamme vielä jonnekin ensiapuun, kun hän ei meinannut millään luopua kädestäni. Annoin vielä lopuksi Nellin ottaa suihin, ja yritin syväkurkkuiluakin, mutta se ei oikein toiminut. Olin ainakin ollut siinä luulossa, että se onnistuisi häneltä. Mutta totesin erehtyneeni. Ehkä hän oli ainoastaan kiinnostunut syväkurkkuilusta, mutta ei välttämättä hallinnut vielä tekniikkaa. Niinpä pyöräytin hänet polvilleen, ja nain vielä kerran kakkoseen.

Juttelimme session jälkeen vielä jonkin aikaa. Tai palaute/palautumisosioksi se oli ehkä vähän lyhyt hätäinen. En oikein tiedä miksi. Kaikki ei vain aina mene ihan mallisuorituksen mukaan. Mutta tärkeintä oli, ettei Nellille jäänyt mitään hampaankoloon, eikä sessiota tarvinnut mistään syystä keskeyttää. Eli ehkä kuitenkin ihan hyvä tutustumiskäynti. Seuraavastakin kerrasta juteltiin myöhemmin sähköpostitse. Silloin voidaankin mennä jo vähän pidemmälle.

Peppuseksistä. Peppuseksissä suuaukko tuntuu ehkä tiukemmalta, mutta syvemmällä tuntuvuus on lähes nolla. Perinteisessä puristusta on tasaisemmin koko matkalla. Tämä varmaankin johtuu ihan vain ihmisen anatomiasta. Peppuseksi on minulle jatkossakin ok, mutta taidan kyllä tykätä enemmän perinteisestä.

Nelli myös sanoi, että hän oli kyllä aikaisemmin harrastanut syväkurkkua, mutta ehkä tällä kertaa jännitys tai jokin muu sotki sen verran, ettei se sujunut ihan niin kuin piti. Mutta nou hätä. Kyllä voidaan kokeilla uudestaankin.

Toinen sessio

Joulun alle oli sovittuna vielä toinenkin tapaaminen. Tällä kertaa leikkikaverini olikin eräs minulle hieman tutumpi henkilö. Subinanna on juuri se samainen nainen, jolle vuosi - pari takaperin valmistin anaalikoukun ja kasan sidontatankoja. Koukku Tangot
Olimme myös vuosi takaperin Bizarren bileissä samaan aikaan, kumpikin oman avecinsa kanssa saapuneena, mutta sitten muodostimme eräänlaisen haahuilevan neljän hengen seurueen. Ja toki vuosien varrella on kirjoiteltukin on aika paljon asiasta kuin asiasta.
Mitään varsinaisia seksijuttuja emme ole puuhailleet keskenämme, vaikkakin Subinanna sellaisen mahdollisuutta joskus varovasti rohkeni kysyäkin. Aika vain ei ollut tuolloin kovin otollinen, kun mistään vapaasta suhteesta ei vielä tuolloin ollut edes puhetta. Nyt kun tilanne on hieman muuttunut, niin päätin kysäistä, vieläkö hänellä olisi halua tavata.


Jälleen kerran olisi valmisteluihin saanut olla enemmänkin aikaa, mutta onnistuihan tuo noinkin. Yleensä suunnittelen sessioita melko tarkasti etukäteen. Esimerkiksi sellaisia asioita, mitä voisi tehdä ja missä järjestyksessä, millaisia sidontoja, mitä tarvikkeita tarvitaan. Käytännössä homma voi osoittautua hyvinkin erilaiseksi kuin etukäteen osasi kuvitella, mutta se on normaalia. Oikeastaan ei edes kannata yrittää mennä hommaa minkään käsikirjoituksen ja aikataulun mukaan, koska siinä katoaa hommasta sen sielu. Tulee keskityttyä hauskanpidon sijaan ohjeiden lukuun ja tekniseen suorittamiseen. Mutta miksi sitten ylipäätänsä suunnittelen mitään etukäteen? Etukäteen suunnittelemalla minulla on mielessäni useita vaihtoehtoja, joita sessiossa voidaan toteuttaa. Olisi noloa istua sormi suussa miettimässä mitä seuraavaksi voitaisiin tehdä, kun toinen seisoo antautuneena edessäsi. Ja jos jotain keksitkin, niin seuraavaksi huomaisit, ettei sinulla ole niiden toteuttamiseen tarvittavia välineitä. Etukäteen suunnittelemalla minulla on varastossa useampikin ajatus jonka voi toteuttaa, mutta mikään ei estä keksimästä lennosta jotain muuta, jos idea tuntuu hyvältä.

Ennen sessiota juttelin Subinannan kanssa hetken. Vähän katseltiin kammion yleisilmettä ja puhuttiin kai siitä millaista sessiointia olisi luvassa. Tällä kertaa ajattelin vähän rennompaa sessiointia, ei niin kovin vakavaa, ei herroittelua tai sirkustemppuja. Ehkä mielentilaani vaikutti myös edellisen viikonlopun sessiointi, joka oli silloin kovempaa. Sitten myös käytiin pikaisesti läpi turvallisuusasioista, mutta kun kumpainenkaan ei ollut ihan aloittelija, niin ne menivät ihan muutamalla sanalla.

Aloitimme (jo hyväksi havaitulla tavalla) käsien kiinnittämisellä katosta roikkuviin kahlekiinnikkeisiin. Tätä seurasi eräänlainen Shinju -tyyppinen rintakehäsidonta, joka on helpompi tehdäkin silloin kun kädet on nostettu pois tieltä. Sidonta oli hieman oma mukaelmani, pääasiassa sen vuoksi, että köysi oli harmillisesti parikymmentä senttiä liian lyhyt. Mutta kun kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään ammattimainen tapahtuman, niin en antanut sen häiritä itseäni. Parasta melkein olisi, jos olisi oikein pitkä köysi, minkä voisi sitten sidonnan päätteeksi katkaista halutusta kohdasta. Mutta yleensä kaikki köydet vaativat jonkinlaisen päättelykäsittelyn etteivät ne purkaantuisi, ja se taas on hankalaa session aikana. Mutta niin, asiaan.
Subinannalla on varsin hyvänkokoiset rinnat, joita oli kiva puristella takaapäin, kun ne vielä vähän pingottuivat köysien puristuksessa törrömmälle. Samalla työntelin myös sormea kosteaan jalkoväliin Subinannan alkaessa huohottamaan. En tunne kovin hyvin alistuvan osapuolen ajatusmaailmaa, tai millaisessa mielentilassa he ovat leikkien alkaessa. Jaksan vain aina ihmetellä, miten joku syttyy niinkin vähäisestä. :P
Hetken suuria rintoja puristeltuani irrotin käsikahleet katosta roikkuvista ketjuista, ja kiinnitin ne toisiinsa Subinannan selän taakse. Avasin sepalukseni, rullasin kumin päälle. Autoin hänet polvilleen lattialle eteeni, ja hiuksista kiinni pitäen ohjasin kaluni hänen suuhunsa. Tiesin jo ennestään, että Subinanna kykenisi ottamaan kalun varsin syvään. Annoin hänen työskennellä osittain omatoimisesti, mutta välillä ohjailin rytmiä tai syvyyttä pidellen kiinni hänen hiuksistaan ja päästään. Painoin välillä syvään ja pakotin häntä pitämään kaluni syvällä lyhyen aikaa. Se ei ollut vielä mitään kurkkupanoa, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa mennään siihenkin. Aivan pohjaan ei päästy, mutta Subinanna sanoi, että varmaan hyvin lähellä käytiin. Sanoin leikkisästi, että juu, jäi vain joku 4-5 senttiä uupumaan. Mutta kyllä todellisuudessa jäätiin vain sentin tai parin päähän.
Tämän jälkeen pyöräytin Subinannan ylös venytyspenkkiä vasten, nostin hänen oikean jalkansa penkin päälle koukkuun, ja työnnyin sisään takaapäin. Puristus oli kovempi kuin osasin odottaa, ja meinasin laueta vähän liiankin nopeasti. Pidin hetken taukoa ja jatkoin sen jälkeen naimista. En ole varma laukesiko Subinanna tuon lyhyehkön panemisen aikana, mutta ainakin äänestä päätellen se oli lähellä.

Kuvakaappausta videosta


Jouduin siistimään itseäni, ja sen jälkeen päästin Subinannan "lepäämään" sidontalavan päälle, vaikka tiesinkin etukäteen, että varsinaista lepoa siinä ei ehtisi paljoa tulla. Hän makasi selällään, kädet sivuille sidottuna kuin ristillä roikkuen, jalat nostettuna köysien avulla kohti kattoa. Subinanna oli jo joskus aikaisemmin sanonut, että haluaisi ehdottomasti testata panokonetta. Tämä oli siihen hyväksi havaittu ja helppo asento. Leikitin häntä hetken käsin ensin pienemmällä ja sitten suurella sauvalla kokeillakseni kumpi olisi sopivampi, ja päädyin sitten pienempään. Isompi tuntui olevan vähän liian tuskallinen. Panokoneen lykkiessä käytin vibraattoria lisästimulointina sekä nänninipistimiä tehdäkseni Subinannan olosta vaikeamman, eikä kestänyt kovinkaan pitkään kun ensimmäinen orkku tuli. Avasin rintakehäsidonnan Subinannan maatessa orkun jälkimainingeissa puolikuolleena, ja sidoin hänen kummankin rintansa erikseen, pingottaen ne venytykseen katosta riippuvalla köydellä. Muistikuvani ovat jo hieman hataria mitä missäkin järjestyksessä tapahtui, mutta tämän jälkeen hän sai useampia orkkuja ensin pienemmällä sauvalla, sitten isommalla sauvalla käsin leikitettynä, ja taas pienemmällä sauvalla konekäyttöisesti kolme perättäistä orkkua pakotettuna.
Tässä vaiheessa Subinanna jo vapisi ja huusi aika äänekkäästi. Minä halusin vielä jatkaa ihan sormipelillä, koska pidän siitä enemmän kuin leluista. Yllättäen Subinanna tuntuikin villiintyvän neljän sormen syvätyöskentelystä, vaikka ei kovin isoihin juttuihin ollut tottunutkaan. Mielessäni kyllä ajattelin, että jatkossa tähän osa-alueeseen kannattaisi panostaa enemmän.

Pidimme pienen tupakan mittaisen tauon, jonka jälkeen palasimme takaisin kammioon. Kokeilimme vielä syväkurkkutouhua Subinannan maatessa selällään pää roikkuen lavan reunalta, mutta vieläkään ei ihan kokonaan sisään mennyt. Joskus tulevaisuudessa, mikäli vielä tapaamme leikkien merkeissä, haluaisin käyttää häntä sidottuna oikein kunnon kurkkupanoon.
Tämän jälkeen hieman yllättäen Subinanna pyysi minua panemaan häntä, ja minusta se oli ihan kiinnostava ehdotus. Käskin hänet kontalleen lavan päälle, nain häntä niin syvään takaapäin kuin pystyin. Painoin hänen päänsä ja rintansa lavaa vasten, pitelin itse kiinni kahleiden ketjuista ja nautiskelin oikein kunnolla naimisesta. Subinanna sai tuona aikana ainakin muutaman kerran. Onneksi kamera ei tuolloin ollut päällä, sillä olisin varmasti löytänyt vielä itseni jostain youtubesta nimimerkillä ihmisgorilla. Heiluin venytyspenkin päällä korkeassa polviasennossa tukea ketjuista ja köysistä ottaen, ja lopulta laukesin aika voimakkaasti eläimellisen mölinän saattelemana. :D Tosin tuossa vaiheessa olimme jo vajonneet laiska koira -asentoon, kun Subinannan voimat olivat loppuneet jo hetkeä aikaisemmin. Mutta se oli oikein kivaa naimista, eikä todellakaan mikään pikapano.
Ovela narttu. Päätti väsyttää minut. Mutta hyvältä tuntui, ja päätimme leikit tällä kertaa siihen.


Tässä sessiossa oli mukana myös jotain uutta ja mielenkiintoista. Subinanna nimittäin halusi viedä kotiin tuliaiseksi miehelleen jotain katseltavaa, ja niinpä taltioin parikymmentä minuuttia pitkän klipin eri kohtauksista sessiomme aikana. On tietenkin hieman hankalaa keskittyä sessioimaan ja kuvata samaan aikaan, joten videopätkästä ei tietenkään tullut mitään järisyttävän hienoa ja ammattimaista, mutta kuulema oli silti tehnyt tehtävänsä. Eli oli videoiden katselun jälkeen ollut vipinää sielläkin suunnassa, ja munaa tullut tuollaisellekin "nymfomaanille" enemmän kuin tarpeeksi. Kiva tapa saada uutta piristystä seksielämään.

Jälkikäteen minusta tuntui, että olisin pystynyt kyllä vähän parempaankin. Tai jotenkin jäin miettimään, mahtoiko Subinanna odottaa jotain enemmän.
Pikkunarttu kysyi myöhemmin, että no, miten sessio meni? Munasinko täysin, vai luulenko että vielä näemme Subinannaa ja hänen miestään vielä uudestaankin? En minä sentään usko että mitään munasin, joten luultavasti tullaan vielä näkemään.

Astetta rajumpaa sessiointia

Minulla oli hiljattain sessiotapaaminen erään itseäni vanhemman naisen kanssa. Käytän hänestä nyt nimimerkkiä Rouva N. Tiedetään, se on aika tylsä ja mielikuvitukseton nimimerkki, mutta ehkä keksin myöhemmin jonkin vähän paremman nimityksen.
Erinäisten syiden vuoksi hän pitää mieluummin matalaa profiilia ja haluaa pysytellä tunnistamattomana, joten jätän myös hänen kuvailemisensa minimiin. Mutta ihan mukava henkilö oli kyseessä, näin kun yksityisesti tutustuttiin. Ja tietenkin tärkeimpänä seikkana, joka siihen tapaamisenkin johtikin, oli kiinnostus samanlaista rajua ja rivoa pervoilua kohtaan kuin minulla. Tapaaminen sovittiin hieman yllättäen ja melko nopealla aikataululla, mutta kyllä nuo tarvittavat valmistelut ehti siitäkin huolimatta tehdä. Eniten oikeastaan mietin kinkykammion lämmitystä ja lämmöneristystä, sitä kun ei oltu koskaan testattu kunnon pakkasilla. Ammulla lämpötila oli -12, mutta aski päivän mittaan lähemmäs kahtakymmentä. Mutta hyvin tuntui lämmitys toimivan, ja onneksi kelikin ehti jo hieman lauhtua iltaa kohti mentäessä. Ja jos lämmitys olisikin pettänyt pahemman kerran, niin tilanteesta olisi silti voinut kaivaa jotain positiivista. Eipähän olisi ainakaan tarvittu köysiä ja kahleita. Kieli vain ulos, ja subi kiinni metallirakenteisiin.


Sessio, jos sitä vielä sessioksi siinä vaiheessa voidaan kutsua, aloitettiin kammion esittelyllä ja pienellä jutustelulla. Annetaan sellainen kuva, että tavallisia ihmisiä tässä ollaan molemmat. Ehkä se rikkoo osaltaan sitä jännitystäkin, jota varmasti molemmilla osapuolilla on. Olen varmaan joskus kirjoittanutkin, että kyllä minäkin jännitän sessioita. Tai en varsinaisesti enää session aikana, mutta ennen niitä. Se ei vain näy päällepäin.
Kävin myös nopsaan läpi turvallisuusasioita. Suuta ei peitetä, ei ainakaan nyt ensimmäisellä kerralla. Mitään erillistä turvasanaa ei ole, sillä en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että suuren hädän hetkellä aletaan muistelemaan mikä akrakadabra tai ananasakäämä se sana nyt olikaan. Riittää kun rääkäisee selvästi jotain tyyliin "Seis!" tai "Lopeta!". Session aikana voi tosin tulla myös vahingossa huudettua jotain tuollaista, mutta niissä tapauksessa keskeytän hetkeksi, ja kysyn oliko kyseessä vahinko vai tarkoitus. Joku voi sanoa että tuollainen pilaa leikin, mutta harvoin kai ensimmäinen leikkikerta on muutenkaan ihan täydellinen. Ja voihan sitä jo etukäteen ilmoittaa, että vääristä hälytyksistä saa sitten rangaistuksen. Tämä nyt on minun tapani toimia.
Sitten vielä piti tarkistaa muutama sekalainen asia, jonka jälkeen oltiinkin jo valmiita itse toimintaan.


Session teemaksi oli sovittu kova, suorastaan raju käyttö. Sinällään se on ehkä hieman rohkea veto ensimmäiseen tapaamiseen, mutta toisaalta riippuu niin henkilöistä ja tilanteesta yleensäkin. Ja ainahan on olemassa mahdollisuus keskeyttämiseen.
Aloitimme kuitenkin ihan rauhallisesti. Ohjasin hänet keskiaikaistyylisen venytyspenkin viereen, joka on uusin tulokas kinkykammion kalustuksesta. Tällä kertaa tätä venytyspenkkiä ei kuitenkaan käytetty sen alkuperäiseen tarkoitukseen, vaan se toimi pelkästään eräänlaisena alustana tai pöytänä.
Kiinnitin hänen kätensä ylös katosta roikkuviin kiinnikkeisiin.
Tämä on ehkä sellainen henkinen raja sessioissa. Se, missä hyppään pois siviiliminästäni, ja minusta tulee käytännön pervo.
Rouva N oli kertonut kiihottuneensa aikaisemmin jo kirjoitellessamme sessiosta, joten ensimmäiseksi - osittain mielenkiinnosta ja osittain nöyryytyksen vuoksi - kokeilin hänen kiihottuneisuuttaan. Työnsin takaapäin kaksi sormeani hänen jalkoväliinsä. Ensin ei tuntunut mitään, mutta hetken päästä löysin kuin löysinkin kostean paikan. Työnsin sormet röyhkeästi sisään, ja heiluttelin niitä sivusuunnassa niin, että kosteus levisi ympäriinsä ja sai aikaan kunnon litinän.
Sanoin jotain tyyliin "Ollaanhan täällä märkänä" ihan vain nöyryttääkseni häntä. Sitten vein etukautta pari sormea sisään, ja venytin sormillani pillua auki toisella kädellä eteen ja toisella taaksepäin, niin että varmaan jo kipeää teki. Ihan sopiva aloitus rivolle ja rajulle leikille.


Tuo asento oli kuitenkin hieman hankala, joten irrotin hänet kiinnikkeistä ja ohjasin makaamaan selälleen venytyspenkin päälle. Sidoin köyden hänen nilkkojensa ympärille, ja vedin ne suoraksi kohti kattoa. Hänen kätensä sidoin hamppunaruilla sivuille venytyspenkin rakenteisiin.
Mulla oli mietittynä jo valmiiksi lajitelma leluja, ja nappasin siitä sellaisen keskikokoisen tai hieman suurehkon pehmeän sauvan, jonka päälle sujautin kumin ja kuorrutin liukkarilla. Rouva N oli kertonut viesteissään, että hänen teki mieli kokeilla varsin rajuja juttuja, isoja leluja, venyttämistä ja sellaista, mutta sellainen ei ollut koskaan onnistunut. Liian tiukka, tehnyt liian kipeää. Niinpä aloitin varovammin tällä lelulla, ja työnsin sen suoraan sisään pohjaan saakka. Se tuntui menevän helposti, joten vaihdoin saman tien varsin suureen kapistukseen, sellaiseen jonka käytettävä pituus on 22 cm ja paksuus 5-7 cm tyveä kohti suurentuen. Löytyy kaupoista nimellä Bally Matador. Ilmeisesti tämä kapistus alkoi selvästi jo tuntua, mutta pohjaan sekin meni. Kokeilin sen jälkeen sormillani, ja  jotenkin tuli jotenkin hyvin perverssillä tavalla kätilömäinen olo.  Totesin nöyryyttääkseni (ja mahdollisesti kiihottaakseni) häntä, että kyllä minä olen aivan varma siitä, että tänä iltana käteni on hänen pillussaan rannetta myöten.

Kävin pyyhkimässä käteni liukkareista, ja kiinnitin tuon edellisen lelun panokoneeseen. Annoin panokoneen työnnellä sauvaa pohjaan saakka, ja nipistelin ja venytin nännejä, tai kiusoittelin klitorista sormillani. Kosteutta kyllä riitti. Rouva N ejakuloi illan aikana vinyylilakanan niin monta kertaa märäksi, ettei yksi pyyhe meinannut riittää sen kuivaamiseen. Lopulta siirsin panokoneen syrjään, pursotin kädelleni liukkaria, ja yksinkertaisesti työnsin sen sisään. Rouva N sai nyt viimeinkin kokea miltä se tuntui. Mutta olipa siinä minullekin jotain jota en ollut ennen kokenut. Nimittäin tuo teeman mukainen rankka toiminta. Pian liikuttelin kättäni varsin reilusti, vedin sen ulos ja työnsin sisään, puristin nyrkkiin ja vedin suljettuna nyrkkinä ulos. Rummutin pohjaan saakka, ja hieroin toisella kädellä klitorista tai rääkkäsin nännejä. Rouva N tuli useampaan kertaan, ja epäilinkin jo liikuttavan äärirajoilla, joka jälkeenpäin osoittautuikin oikeaksi arvaukseksi. Vaikkakin että juuri tällaista toimintaa hän sanoi halunneensakin. Periaatteessa näitä muutamia leikkejä harrastimme, välillä vain asennosta toiseen vaihtaen. Pari tuntia siinä meni, kolmas tunti oikeastaan palauteosiona ja sitten myös aiheen ulkopuolelta keskustellen.

Eniten oikeastaan tässä pidin juurikin siitä, että kerrankin sai olla haluamallaan tavalla raju. Vaikka jälkikäteen ajatellen, taisin minä vieläkin hieman jarrutella. Nyt kun tunnetaan jo toisemme, niin voi olla että jossain vaiheessa palataan asialle, ja keskitytään paremmin juuri niihin juttuihin jotka tässä sessiossa hyviksi havaittiin.



Minulta on kysytty useammankin kerran samantapaisten leikkien jälkeen, sainko minä minkäänlaista tyydytystä, tai että mitä minä siitä ylipäätänsä saan. Siis jos en edes avaa sepalustani, vaan työstän vain alistuvaa osapuolta muilla tavoilla.
Vastaus onkin aika kimurantti. Jotenkin sen voisi muotoilla näin, että on olemassa seksuaalista tyydytystä, jonka saa harrastamalla seksiä. Sitten on kai toisenlaista henkistä (tai mitälie perverssiä) tyydytystä, jonka saa muista leikeistä. Jotain kai se on sellaista, mitä joku kumifetisisti saa kulkiessaan kaupan kumisaapasosaston läpi. Piru vie, se on vain niin hankalaa selittää. Mutta uskokaa pois, en minä näitä juttuja tekisi, jos en niistä yhtään pitäisi.

Kimppajuttulesbonöyryytysfantasia


Tämänkertainen blogikirjoitukseni on tyyliltään hieman poikkeuksellinen. Minun oli tarkoitus käsitellä pääasiassa kimppaseksiin liittyviä asioita, joista useampi lukijanikin tuntui olevan kiinnostunut. Koska jotkut lukijoistani ovat kaivanneet myös ”runkkumateriaalia”, päätinkin ilahduttaa heitä tylsän analysoinnin ja pohdinnan sijaan tarinamuotoon kirjoitetulla fantasialla. Yhdistin fantasiaan myös nöyryyttäviä elementtejä, ja verbaalista nöyryytystä, josta myös tuntuu olevan kova kysyntä.

 

 

Klikkaa alapuolista linkkiä

KIMPPA

 



Välinepajalla

Mitä kuuluu tehdä silloin, kun työlistalla on odottamassa kymmenen keskeneräistä hommaa?
No, aloitetaan tietenkin taas jokin uusi homma.

Tällä kertaa puuhana oli tehdä neljä samanlaista sidontatankoa. Onneksi työmäärä oli sen verran pieni, että homman sai tehtyä käytännössä valmiiksi parin viikonlopun aikana. Niinpä pajassani on suhissut vuoroin hitsauspuikko, ja rääkynyt hiomakone kilpaa koneenkäyttäjän kanssa. Sen verran nimittäin alkaa tunti tolkulla lattian rajassa kumartelu vaivaamaan selkää, että pitäisi laittaa itsensä roikkumaan hetkeksi noista tangoista. Ei muuten välttämättä olisi paskempi idea. Siis meinaan että jos selkä on kipeä kyykistelyn tai huonon ryhdin vuoksi, niin venyttää sitä vaikka päivittäin roikkumalla sidontatangosta. Tämä lienee sitä "seksuaaliterveyttä", jota kaupoissa nykyään myydään.

Näiden tankojen lopullinen käyttötarkoitus ei itse asiassa ole minullekaan aivan selvä, sillä ne eivät tule omaan käyttööni. Kuulostaa ehkä selittelyltä, mutta ihan oikeasti ne ovat menossa eräälle tuntemattomalle henkilölle sessiovälineistöön. Kun pysyttelen mielelläni itse anonyyminä, niin silloin myös vastapuoli saa pysytellä nimettömänä. Valmiit tuotteet luovutetaan sitten ihan naamatusten, niin edes osoitetietoja ei tarvita. Paitsi sitten jos toimitus livenä ei onnistukaan, niin voisin tietysti joillain ehdoilla toimittaa nuo postitsekin. Iso muhkurainen paketti, jossa lukee isolla "HUOMAAMATON LÄHETYS", ja "SISÄLTÄÄ PORNOA".

"Tangot" eivät ole mitään umpitankoa, vaan turhan painon välttämiseksi ne on valmistettu putkesta. Putki on kuitenkin riittävän jäykkää 75-kiloisen nartun roikottamiseksi putken päistä, ja koeponnistin vielä jokaisen 175 kilon kuormalla varmuuden vuoksi. Harjattu metallipinta on ainakin omaan silmääni miellyttävän näköinen. Ehkä samanlaisia tulee tehtyä jossain vaiheessa omaankin käyttöön.


Tuparit kinkykammiossa


Ihan oikea sessio pitkästä aikaa. Tämä vuosi on mennyt miten on, ja monissa elämäntilanteisiin liittyvissä asioissa on tapahtunut muutoksia. Osa tilapäisiä, osa pysyviä. Joululomalle oltiin suunniteltu jo syksystä saakka aikuiseen makuun olevaa viihdettä, ja eritoten vielä nyt kinkykammion remontin ollessa lopulla, kääntyivät ajatukset yhä enenevissä määrin siihen suuntaan. Tai oikeastaan koko kinkykammion remontin aloittaminen sai syksyllä pontta noista tulevien suunnittelemisista. Nyt sitten saatiin sekin tila koeajettua, vaikka ihan viimeistä silausta myöten ei valmista ollutkaan.

Aloitimme session tutuksi tulleella tavalla, eli kaulapannan laitolla. Kaulapanta, paitsi että on toisinaan kätevä apu kiinnipitämisessä, on myös symbolinen osoitus session alkamisesta, ja valtasuhteiden muuttumisesta subin ja masterin rooleihin. Tämän jälkeen nartun seistessä edessäni ohjeistin häntä riisumaan päällysvaatteet. Käytännössä, koska vaatteita ei muutoinkaan ollut paljoa, tämä tarkoitti lähinnä kaiken muun paitsi rintaliivien ja pikkuhousujen riisumista. Ajattelin vähän pitkittää leikkiä, joten riisuisin itse loput myöhemmin. Kokeilin myös uutta tapaa käsien sitomiseen. Nartulleni on hankala löytää sopivia kahleita käsirautoja lukuun ottamatta, joten käytän käsien sitomiseen usein nippusiteitä tai köysiä. Nippusiteet ovat tavallaan hyviä, mutta vähän persoonattomia, ja ne joudutaan aukaisemaan saksilla tai pihdeillä. Köysien sitomiseen ja aukomiseen taas menee turhaa aikaa. Sidoin kumpaankin ranteeseen oman luonnonkuitunarun noin 10 cm leveäksi sidonnaksi. Sidonnan aikana pujotin kumpaankin köyteen yhden pienehkön metallirenkaan suunnilleen sidonnan puolivälissä. Nämä renkaat taas saatiin lukittua toisiinsa tai irrotettua pienellä hakasella varsin näppärästi.
 
Käsien sidonnan jälkeen jäin nartun selän taakse. Vasen käteni lepäsi nartun vasemman hartian ja niskan välimaastossa kevyellä puristusotteella. Oikea käteni eteni rintaliivien kuppien väliin. Tartuin kiinni liiveistä tarkoituksenani repäistä ne irti yhdellä nykäisyllä. Liivit aukesivat hakasistaan ja toinen olkain napsahti poikki. Toinen oli kuitenkin yllättävän kestävää sorttia, joten kolmen nykäisyn jälkeen kiskoin liivit alas selän taakse, ja pyöräytin ne samaan myttyyn ranteen siteiden kanssa. Alushousujen alas saamisessa ei tietenkään ollut sen kummempia vaikeuksia.
 
Sivelin oikealla kädelläni nartun kylkeä kainalon alapuolelta ja pitelin vasemmalla kiinni niskasta. Työnsin narttua eteenpäin niskasta pöytää vasten niin, että nartun oli kumarruttava hieman pöydän yläpuolelle. Irrotin otteeni niskasta, ja tartuin kiinni hiuksista vetäen päätä taaksepäin. Taisi kasvoilta näkyä pieni hymyn häivähdyskin. Asento oli sopiva tissien kourimiseen, johon siirryinkin melkein välittömästi. Läimäyttelin alaspäin törröttäviä rintoja ja puristelin niitä melko kovakouraisesti. Kuiskailin samalla nartun korvaan jotain siitä miten kivalta se tuntui, ja että narttu nautti siitä varmasti yhtä paljon. Sitten vein oikean käteni nartun jalkoväliin, ja märkäähän siellä tuntui olevan, ihan reilustikin. Kun olin jo ehtinyt aloittamaan tuhmien puhumisen, en malttanut olla tekemättä märkyydestä suurta numeroa.
 
"Täällähän märkää on. Narttu taitaakin haluta tänään kunnolla tavaraa sisään pilluunsa. Tännehän saisi varmaan upotettua kaikki sormet."
 
Kiusoittelin samalla hieromalla kämmenelläni pillua siten, että sisemmät häpyhuulet ja klitoris liukuivat liukkaina keskisormeni ja nimettömän välissä. Vaikka sateessa seisomisesta en tykkääkään, niin joissakin asioissa märkyys on sitä parempi, mitä enemmän sitä on. Ja litimärkä pillu on yksi niistä asioista, joka saa minut yleensä aina varsin himokkaaksi.
 
En tiedä miten muut masterit yleensä tekevät sessioidensa kanssa, mutta itse olen tottunut suunnittelemaan session etukäteen varsin pikkutarkasti, jotta varsinaisen aktin aikana ei tulisi tyhjiä mitähän seuraavaksi? - kohtia. Etukäteen suunnittelu ei kuitenkaan tarkoita, että toteutuksen pitäisi noudattaa suunnitelmaa orjallisesti. Kinkykammioni nikkarointi on viimeistelyvaiheessa, mutta en kuitenkaan ehtinyt saada kaikkea sessioon tarvittavaa valmiiksi. Alunperin suunnitelmissani oli rakentaa seuraavaa vaihetta varten eräänlainen nostolaite, jonka avulla olisin piinannut narttua ja kiusoitellut orgasmin partaalla erinäisin keinoin seuraavan tunnin ajan. Muuttuneen suunnitelman vuoksi päätin käyttää vuosi takaperin rakentamaani putkirunkoista sidontapukkia. Kaulapannalle on valmiina kiinnike pukin etupäässä, ja polvet voidaan kiinnittää pukin takapään V-muodossa seisovien jalkojen korvakkeisiin.
 
Mulla oli vajaa pullollinen hivenen vanhaa liukkaria, ja ajattelin käyttää sen loppuun tässä leikitellessä. Nartulle suupallo suuhun, ja sen jälkeen kaadoin liukastetta kädelleni. Hieroin kättäni häpykumpua vasten ja annoin sormieni liukua häpyhuulien välistä. Toinen käteni ilmestyi paikalle etukautta hieromaan klitorista. Kuiskuttelin matalalla vaimealla äänellä narttuni korvaan mitä kaikkea parhaillani tein hänelle, ja mitä sen jälkeen tulisin tekemään niin rivolla, yksityiskohtaisella ja likaisella tavalla kuin osasin. Sen jälkeen jatkoin kertaamalla ääneen omiani ja narttuni fantasioita.
 
Joskus sanotaan, että enemmän on vähemmän, ja tällaisessa tilanteessa se näyttää olevan usein totta. Rauhallinen, ehkä jopa laiska sormityöskentely tuntuu tehoavan usein paremmin kuin nopeampi. Annoin nartun tulla ehkä 15 kertaa lähelle orgasmia lopettaen kiihotuksen viime hetkellä.
 
Seuraavaksi narttuni ollessaan kontillaan sidontapukissa pääsimme kokeilemaan jotain uutta. Aikaisemmin syksyllä rakentamani panokone ei ole vielä koskaan aikaisemmin ollut mukana tositoimissa, ja nyt sekin saatiin koeajaa. Alun säätöjen jälkeen narttu sai takaapäin koneen lykkimää suurehkoa sauvaa. Itse en olisi päässyt nyt muutenkaan panemaan, sillä hölmöyksissäni käytin taas tuota öljypohjaista liukkaria, joka taas ei sovi yhteen kortonkien kanssa. Eipä tullut tehtyä tuotakaan virhettä ensimmäistä kertaa. Itse laitteen toiminnassa ei ollut ongelmaa, mutta se oli hivenen äänekäs. Sanoin alussa kone hieman kääntyi työntöjen voimasta, mutta muutama betoninen pihalaatta lisäpainona pitivät sen aloillaan. Loppu sujuikin oikeastaan paremmin kuin olin suunnitellut. Seisoin narttuni edessä polvillani työnnellen kyrpääni nartun suuhun. Vasemmassa kädessäni pitelin kahta narttuni nännien ympärille sidottua narua, joista saatoin kiskoa niin halutessani, etenkin loppuhuipennuksen aikaan lauetessani nartun suuhun. Oikealla kädelläni säädin ajoittain panokoneen nopeutta, ja lopun aikaa läimin narttua kannikoille muovisella paistolastalla. (Tuntui kuulema miellyttävältä) Koneen käsittelyssä narttuni laukesi kerran suhteellisen pian. Toinen laukeaminen tuli myöhemmin omien sormieni avustuksella.

Sotkusta sidontavälinevertailuun



Sessioinnin jälkeen on olo tyypillisesti sen verran väsynyt, että siivoamiseksi riittää lähinnä välineiden survominen komeron lattialle pois näkyvistä. Toisinaan, jos esimerkiksi ketään vieraita ei ole odotettavissa, jätän siivoamisen seuraavalle päivälle. Kun joskus tulevaisuudessa kinkykammioni remontti valmistuu, niin tavaroiden säilytys helpottuisi huomattavasti. Sitä ennen on kuitenkin hoidettava muutama isompi ja kiireellisempi juttu.

Siivosin viikonloppuna komeroa kaikesta ylimääräisestä. Tässä yhteydessä myös huomasin, että edellisen sessiokerran tavarat lojuivat edelleen sikin sokin komeron lattialla. Seuraavan tunnin aikana ehdin miettimään yhtä jos toista selvitellessäni mielikuvituksellisen merihirviön (blobster) näköistä, pääsääntöisesti naruista ja köysistä muodostuvaa myttyä. Tästä syntyi mielessäni ajatus ei niin kovin vakavamielisestä sidontavälineiden vertailusta.

(Köysien sotkeutumista olen pyrkinyt välttämään sitomalla ne ensin nippuun kuminauhalla tai pussinsulkijalla, ja sen jälkeen pistämällä jokaisen köyden omaan minigrip- tai muuhun muovipussiin.)

Jos pitäisi mainita ensimmäiseksi mieleen tuleva asia sitomisesta, niin sanoisin köydet. Köysiä on sekä luonnonkuituisia, että muovimateriaaleista valmistettuja köysiä. Luonnonkuituköydet ovat tietenkin näyttävämpiä, ja niistä tulee se oikea tunnelma. Juutti- ja hamppuköydet ovat yleisiä, ja tuntuvat myös ihoa vasten hyviltä. Pellavaköyttä tai narua voi olla vaikeampi löytää, mutta sekin on miellyttävää, ja hyvin kestävää. Sisal on myös yleinen köysimateriaali, mutta sitomisleikeissä se voi olla hieman liian kovakuituista, ja raapia ihoa. Mut hei, kuka mistäkin tykkää.

Muoviköysissä on niin jäykemmästä materiaalista valmistettuja köysiä, esim. hinausköytenä tai pyykkinaruna käytettävää polypropeeniköyttä, kuin myös sileämpää polyesterisilkkiköyttä. Keinokuituiset köydet kestävät yleensä hyvin kemikaaleja, eivätkä ime kovin helposti likaa, ja ovat helposti puhdistettavia. Lähinnä niiden ainoa puute onkin tunnelmaa syövä keinotekoisuus, mutta kaikille sillä ei ole edes merkitystä.


LUONNONKUITUISET KÖYDET
+ Autenttinen tunnelma
+ Oikein sidottuna miellyttävän tuntuinen
+ Hinta
- Sitominen vaatii aikaa
- Sitominen vaatii harjoittelua
- Lika tarttuu helposti, vaikea puhdistaa



KEINOKUITUISET KÖYDET

+ Oikein sidottuna miellyttävän tuntuinen
+ Hinta
+ Ei likaannu helposti, helppo puhdistaa
- Sitominen vaatii aikaa
- Sitominen vaatii harjoittelua


METALLISET KAHLEET
+ Kestävät (laadukkaat)
+ Helpot ja nopeat käyttää
+ Autenttinen tunnelma
- Suppea kokovalikoima, ei yleensä säädettäviä
- Hinta (laadukkaat)
- Jäykkänä ja periksiantamattomana rakenteena voivat painaa ilkeästi esimerkiksi ranneluihin



Toiset tykkäävät tulla sidotuiksi köysillä, ja toiset kahleilla. Kahleita löytyy markkinoilta laadultaan ja hinnaltaan laidasta laitaan. Tässäkin pätee perussääntönä, hyvää ei saa halvalla. Laadukkaat kahleet, ja etenkin käsityönä takomalla valmistetut ovat kalliita, mutta on niissä sitten parempi tunnelmakin. Perinteisemmissä kahleissa ei ole juurikaan säätömahdollisuuksia, eivätkä samat kahleet sovi kaikille. Omassa käytössäni ongelmia on ollut lähinnä ranteisiin tulevien kahleiden kanssa. Joillakin kahlittavilla on niin pienet kädet, että ne sujahtavat läpi kaikista muista, paitsi aivan tiiviisti ranteen ympärille asettuvista kahleista. Jäykkänä rakenteena kahleissa on myös se huono puoli, etteivät ne mukaudu kuormituksen mukaan esimerkiksi sidottavaa kahleilla roikutettaessa, vaan painavat siihen kohtaan, mikä niihin ensiksi ottaa kiinni. Tällöin esimerkiksi ranneluiden kohdalle voi tulla ihoon hyvinkin suuret painaumat, jopa haavat.
Markkinoilta löytyy tietenkin halvempiakin massavalmistettuja (kiinalaisia?) kahleita, joita tyypillisesti erotiikkaliikkeet ovat pullollaan. Huokean hintaisina nämä voivat olla kyllä ihan kelpo tavaraa ainakin kevyempään sitomiseen. Itselläni on muutama pari 10 € hintaisia metallirunkoisia nahalla vuorattuja käsi- ja nilkkakahleita, joissa on reiät riippulukkoa, tai vastaavaa lukitusta varten. Perusrunko on valmistettu yhdestä peltisuikaleesta, joka on taivutettu kaarelle, ja jonka päissä lukitusreiät ovat. Koska rakenteessa ei ole saranaa, tulee se varmasti murtumaan poikki ennen pitkää jatkuvasta taivuttelusta. Luultavasti rakenne kestää kuitenkin sen verran monta leikkikertaa, että katson tuotteen maksaneen jo itsensä. Halvemman luokan kahleissa on myös muita laadullisia heikkouksia, kuten materiaalien kestävyys, teräviä raapivia särmiä, heikkolaatuisia yhteenhitsauksia yms. Käyttökelpoista tavaraa, kunhan muistaa käyttää niitä vain vähemmän vaativissa leikeissä.
KÄSIRAUDAT
Laadukkaat käsiraudat eivät ole loppujen lopuksi niin kovin kalliita, etteikö niitä raaskisi ostaa. Viidellä kympillä saa jo ihan kunnollista tavaraa. Ne ovat kestäviä, ja perinteisistä kahleista poiketen säädettäviä. Myös halpoja, parinkympin hintaluokan käsirautoja on saatavilla, mutta niissä on samat laadulliset heikkoudet kuin kahleissakin. Kirpputorilöytönä hankkimani käsiraudat (10 €) olivat sinällään nopeat käyttää (kunhan vain ei hukannut avainta), ja tietenkin sopiviksi säädettävät. Ajoittain lukitusmekanismissa oli kuitenkin häikkää, eikä lukko mennytkään kiinni tai auennut suunnitellulla tavalla. Erään "pakoyrityksen" yhteydessä käsiraudan rakenne osoittautui heppoiseksi, ja vääntyi hieman jumittaen koko kapistuksen lopullisesti paikoilleen. Lopulta avaaminen suoritettiin voimatyökaluilla, jonka jälkeen käsiraudat olivat entiset.

+ Säädettävyys
+ Kestävät (mikäli laadukkaat)
+ Nopea ja helppo käyttää
- Voivat kiristyä leikin tiimellyksessä itsestään liian tiukalle
- Jäykkänä ja periksiantamattomana rakenteena voivat painaa ilkeästi esimerkiksi ranneluihin


NAHKAISET JA KANKAISET KAHLEET

+ Yleensä miellyttävän tuntuisia
+ Helpot ja nopeat käyttää
+ Kevyet ja helppo kuljettaa mukana
- Materiaalit saattavat venyä
- Saattavat olla liukkaista kastuessaan
- Kuluvat käytössä

Vaikka olen suhtautunut nahasta ja kankaasta valmistettuihin siteisiin ja kahleisiin varauksella, ovat ne yllättäneet pääsääntöisesti positiivisesti. Sama kuin metallisissa kahleissakin, hyvää ei saa yleensä halvalla. Laadukkaammat kangas- tai nahkasiteet ovat mukavan tuntuisia, ja kestävät suhteellisen hyvin kovaakin käyttöä, kun taas heikkolaatuisemmat hajoavat tomuksi jo myyntipakkausta aukaistaessa. Pehmeä materiaali ja ompeleet kuluvat luonnollisesti käytössä. Samoin tarrakiinnityksen pitävyys heikkenee ajan myötä. Jotkut keinokuituiset materiaalit voivat muuttua kastuessaan liukkaiksi, jolloin sidotut jäsenet saattavat luiskahtaa vapaiksi. Jotkut materiaalit, kuten pellavakangas tai pellavaköysi kutistuvat kastuessaan. Materiaalien suhtautuminen kastumiseen kannattaa selvittää etukäteen, ettei köysien ja siteiden odottamaton kiristyminen aiheuttaisi vahinkoa. Pehmeät materiaalit antavat myös paremmin periksi, ja voivat väljentyä leikkien tiimellyksessä.


NIPPUSITEET
Nippusiteet ovat varmaankin modernein keino sitomiseen. Halpoja massavalmistettuja muovihihnoja, jotka saa kiristettyä nopeasti. Nippusiteet ovat kertakäyttöisiä, eikä niitä saa juurikaan auki muuten kuin leikkaamalla ne poikki. Nippusiteet ovat myös lujia, ja irti riuhtomalla rikkoo varmaankin ennemmin itsensä kuin siteen. Nippusiteistä ei ole kovin paljoa pahaa sanottavaa. Ne ovat tietenkin nykyaikaista materiaalia, eivätkä ihan kaikkein näyttävintä. Mutta jos jotain pitää saada pakettiin nopealla, kestävällä ja halvalla tavalla, ovat nippusiteet siihen tarkoitukseen erinomaisia.
+ Halpoja
+ Nopea ja helppo käyttää
+ Voidaan yhdistellä peräkkäin tarvittaessa suuremman pituuden saavuttamiseksi
+ Säädettäviä
- Ohuita, ja voivat painaa ihoa ilkeästi
- Irrottamiseen tarvitaan työkaluja

Se toinen eka kerta

Mielessäni on pyörinyt jo jonkin aikaa ajatus kirjoittaa tuosta ensimmäisestä sessiokerrastani. Ilmeisesti ainakin muutama ihminen on kiinnostunut kuulemaan ajatuksiani, koska minua pyydettiin vierailevaksi kirjoittajaksi toiseen blogiin. Tuo ensimmäinen sessiokerta tuntui hyvältä aiheelta sellaisellekin lukijalle, joka ei ole koskaan lukenut muita tekstejäni. Onhan se tavallaan kaiken alku.


Raskaana olevat naiset

Tässä iässä suurin osa kavereista elää jo vakiintuneessa parisuhteessa, ja useimmilla on myös lapsia. Tuskin on hetkeäkään taukoa, kun taas näkee jonkun tuttavapiirissään kuljeskelevan maha pystyssä tulevaa perheenlisäystä enteillen. Se, joka kokee raskaana olevan naisvartalon eroottisesti kiihottavana, kokee moisen samalla sekä siunauksena, että kirouksena. Mikäs sen mukavampaa, kun katsella kuola valuen pyöreämahaisia (ja tissisiä) tulevia äitejä, ja kuvitella, mahtavatko he olla raskausaikanaan seksuaalisesti tavallista halukkaampia, niin kuin monesti sanotaan. Mutta toisaalta liiallista mielen ja katseiden harhailua pitää kuitenkin ymmärrettävistä syistä yrittää välttää.

Täytyy tunnustaa, ettei itselläni ole vielä kokemuksia raskaana olevista naisista. Kiinnostusta kylläkin löytyisi, joten ladatkaa vain kaikki naiset vauvamasukuvianne nettiin. En pistä ollenkaan pahakseni.

Myöskin raskauden jälkeisenä imetysaikana riittää katseltavaa. ”Haittaako, jos imetän tässä samalla?”
”Eihän toki. Haittaako itseäsi, jos tuijotan tässä samalla tissejäsi?”
En vastusta julkista imetystä. Useimmille se ei ole mitenkään eroottinen asia, mutta myös meitä poikkeuksia on. Tosin jos julkinen imetys pitäisi kieltää sen vuoksi, että joku siitä kiihottuu, pitäisi samalla kieltää myös jalkojen näkyminen jalkafetissi-ihmisten pelossa, sukkahousut sukkahousufetissien pelossa, ja moni muu asia kissoista ja koirista alkaen. (Nämä olivat vain esimerkkeinä. Allekirjoittaneella ei ole kiinnostusta jalkoihin, sukkahousuihin tai kissoihin ja koiriin.)

Vaikka raskaana olevien naisien kanssa voi leikkiä hyvin pitkälle samoin kuin muidenkin kanssa, kannattaa joissain asioissa kiinnittää huomiota varovaisuuteen. Järkikin sanoo, ettei tuolloin naista kannata köyttää vatsan kohdalta ja nostaa roikkumaan kattoon. Mutta myös pienemmät seikat, esimerkiksi virtsarakon tilavuuden pieneneminen masuasukin kasvamisen vuoksi, voi käytännöllisistä syistä vaatia nopeamman irrottautumisen köysistä vessakäyntejä varten.

Raskaana oleville naisille suositellaan seksiä takaapäin ihan käytännöllisistä syistä. Mikäs sen parempaa. Ohjaisin naisen T-kirjaimen mallisen matalan lattiassa seisovan telineen luokse. Asettelen hänet polvilleen sen eteen, ja käsken kumartua siten, että hänen kaulansa on T-kirjaimen keskiosan päällä. Kädet sidotaan hihnoilla molemmin puolin suoriksi sivuille. Kaadan tuoksuvia hierontaöljyjä, ja levitän niitä käsilläni hänen selälleen. Sivelen sitä hänen pyöreälle vatsalleen ja turvonneille utareilleen. Mieleni tekisi sitoa ne, jotta näkisin ne kunnolla pullistuneina. Mutta kontillaan ollessaan ne roikkuvat alaspäin jo muutenkin niin houkuttelevasti. Herätän hänen kiimansa sivelemällä häpyhuulia ja klitorista öljyisillä sormillani. Naisen takapuoli on pystyssä, ja huojuu kotsuvasti kosketusteni mukaan. Se ikään kuin etsii sormiani haluten ahmaista ne sisäänsä.
Kaivan elimeni esiin, ja ohjaan sen hänen sisäänsä. Nautiskelen työntöjeni lomassa puristellen hänen liukkaita utareitaan, ja venytän hänen nännejään. Laukean hänen sisäänsä, ja levittelen ulos valuvaa spermaa häpyhuuliin. Hyvä narttu. Saa vielä nuolla kaluni puhtaaksi ja kiittää astutuksesta.
Vielä vain fantasiana, mutta ehkä joskus todellisuutena.

Raskaushan on olotilana myös kiinnostava vaikkapa lääkärileikkejä ajatellen. Onhan luonnollista, että terveyttä seurataan raskauden aikana. ”Hyvä rouva, olette avautunut jo seitsemän senttiä. Enää ei kestä kauaa.” - toteaa tohtorisetä tehdessään sisätutkimusta rystysten syvyydeltä.



Nuorempaa ja vanhempaa

Työpaikan kahvipöytä taitaa olla monille bloggaajille korvaamaton ideoiden hautomo. Vanhojen äijien jorinoita kuunnellessaan putkahtaa jos jonkinlaista ajatusta mieleen. Yli viisikymppisten ukkojen työpisteiltä muuten löytyy lähes poikkeuksetta ainakin yhden nuoren törrötissisen naisen kuva. ”Kuka sitä nyt oman ikäistään naista jaksaa katsella”, kuuluu eräs kommentti asiasta.

Mielikuva vanhoista limaisista äijistä jahtaamassa nuoria naisia ei varmaankaan ole mikään tuulesta temmattu käsitys. Siinä missä äijä on säälittävä ja limainen, on nuoria miehiä metsästävä puumanainen tyylikäs ja moderni. Mutta vanhempia miehiä etsiviä nuoria naisia että vanhempia naisia etsiviä miehiä tuntuu myös riittävän. Onko niin kovin väärin, jos ei etsikään oman ikäistään seuraa?

Itselleni fantasiat nuorista naisista ovat tuttuja. Oikeastaan tuntuisi oudolta edes ajatella, että jollakulla miehellä ei sellaisia olisi koskaan ollut. Nuoren kokemattoman naisen kouluttamisen voisi kuvitella olevan mielenkiintoista puuhaa. Jo pelkästään se, että pääset katselemaan ja kourimaan estoitta kontilleen hajareisin eteesi sidottua nuorta ja kiinteää vartaloa, on erittäin kiihottavaa. Kun yllättäen työnnät limaiseksi kiihottuneeseen pilluun isomman kullin, kuin mihin hän on sauvoilla masturboidessaan tottunut, saavat renkaiksi räpsähtävät silmät ja ammollaan henkeä haukkova suu sinut tuntemaan itsesi kiihottavan irstaaksi. Innostuessaan nuoret naiset voivat muuten olla - ah, niin herkullisen lutkamaisia. Pervoilijan mielestä varsinaisia herkkupaloja.

Entä sitten vanhemmat naiset?

Allekirjoittaneella on kokemusta itseään yli kymmenen vuotta nuoremmista ja vanhemmista naisista. (Ja mainittakoon nyt, että kaikki ovat siis olleet täysi-ikäisiä.) Viime aikoina jostain syystä mielessä ovat pyörineet mukavan näköiset, mutta myös mielellään suhteellisen suuririntaiset naiset. Mutta mikä sitten vanhemmissa naisissa viehättää?
Näin hiljattain mature bdsm videoklipin, jossa tällainen varsin miellyttävän näköinen isorintainen nainen oli heittäytynyt nuoremman miehen alistettavaksi. Kun mainitsin aikaisemmin, että nuoria ja kiinteitä rintoja ovat kauniita katsella, niin isommat ja riippuvammat voivat tuoda mieleen paljon irstaita ajatuksia. Itse olisin kokenut äärimmäistä houkutusta päästä sitomaan nuo isot roikkuvat tissit. Härskiä ehkä, mutta en olisi varmaan voinut olla hypistelemättä yhtenään tuollaisen vanhemman, kontilleen sidotun nartun pursuavia utareita. Olen lukenut myös monen miehen kommentteja nuorten tyttöjen tiukoista värkeistä. Itselleni sellainen on oikeastaan enemmänkin negatiivinen asia. Ongelmia se tuo aluksi jo sisään pääsemisessä. Myös kumi on mennyt joskus silpuksi sen vuoksi. Lisäksi laukeaminen tapahtuu yleensä vähän turhan nopeasti, jos puristusta on liikaa. Ainakin minulle (olenko siinäkin suhteessa poikkeava) on matka tärkeämpi kuin päämäärä. Tämä jo senkin takia, että laukeamisen jälkeen leikkimisen into vähenee joksikin aikaa. Itse kyllä ottaisin mieluummin sen isopilluisemman naisen, oli sitten nuori tai vanha. Sellaisen kanssa kun voisi pelailla monia irstaampiakin piilotusleikkejä, joihin tiukempien kanssa ei olisi mitään asiaa.
Sanotaan myös, että kypsemmät naiset ovat enemmän sinut itsensä kanssa, ja ovat seksin saralla avoimempia ja kokeilunhaluisempia. Voi olla. Itselläni tosin ei ole niin kattavaa kokemusta, jotta voisin tehdä tuosta kovin luotettavaa tutkimusta.
Vanhempia naisia koskevia fantasioitani pohtiessani olen tullut siihen tulokseen, että osa kiinnostuksestani liittyy juurikin tuohon kypsempien naisten itsevarmuuteen ja vahvuuteen. Jostain syystä vanhempi henkilö mielletään aina vahvemmaksi ja viisaammaksi.

Itseäni nuorempaa henkilöä alistaessani kokisin siis olevani vanhempi ja voimakkaampi, mutta itseäni vanhempaa alistaessani kokisin, että olen selättänyt vahvemman ja viisaamman. Ja eikös se olekin suurempi saavutus!?!