Kimppa

 

 KIMPPA 

 

Olemme keskustelleet seksuaalisuuden viemisestä uudelle tasolle ja uusille osa-alueille. On vielä olemassa useitakin juttuja, joita emme ole kokeilleet. Yksi tällainen asia on kimppaseksi. Kimppaseksi toisen pariskunnan kanssa yhtenä ryhmänä, tai mahdollisesti myöskin parinvaihtotyyliin. Vaikka silloinhan kyseessä ei aivan tarkalleen ottaen taida olla edes ”kimppa”. Kimppapariskunnan tulisi kuitenkin olla sopiva monellakin tavalla. Kaikkien tulisi hyväksyä toisensa, tai muuten hommasta ei tulisi mitään. Omassa fantasiassani juttu etenisi jotenkin näin.



Jaana on mielestäni täydellinen nainen. Hän on kaunis, viitisentoista vuotta itseäni vanhempi, vaalea ja isorintainen nainen. Hänen ajatusmaailmansa on miellyttävän tuhma, eikä turha ujostelu taida kuulua toimintaan käytännössäkään. Omien sanojensa mukaan hänellä on muutama kilo liikaa. En usko sitä. Mielestäni hänellä on vain muutama kilo täydellisyyttä. Ainakin ne kilot ovat menneet juuri oikeisiin paikkoihin.

Jaana on myös alistumishaluinen, ja hän on haaveillut kokeilevansa kimppaseksiä jonkun sopivan parin kanssa jo pidemmän aikaa. Ja miten asia liittyy lopulta meihin, olemme ilmeisesti juuri sopivia.



Tapaamispaikaksi on löydetty tilava mökki, joka on vuokrattu käyttöön syrjäiseltä paikalta viikonlopun ajaksi. Tämä on hyvä, sillä meille jää aikaa tutustua ensin ihan normaaleissakin merkeissä. Ainakin itse olen alkuun vähän pidättyväisempi, ja lämpeneminen vie aikaa. Tietenkin riippuu myös vastapuolesta. Avoimien ja iloisten ihmisten kanssa tulee sinuiksi nopeammin.

Jaanan mies Timo on tumma ja pitkä. Hän on muutaman vuoden Jaanaa, ja siis lähemmäs parikymmentä vuotta itseäni vanhempi. Omaan Pikkunarttuuni verrattuna ikäeroa onkin sitten jo vielä enemmän. Ilmassa on tietynlaista jännitettä. Ja miksi ei olisi, kyllä me kaikki tiedämme, mitä varten täällä olemme.

Mitään kovin selkeälinjaista aloitushetkeä ei ole sovittu, vaan homma lähtee käyntiin vaivihkaa pienestä flirttailusta ja vihjailusta. Jaana on ollut vähän tuhma rouva, ja hän kokee tänään siitä hyvästä myös pienen rangaistuksen. Olen luvannut, etten kerro teille millä tavalla hän on ollut tuhmana, mutta oleellisinta on, että hän itse tietää sen.



Jaana on ollut aamusta asti pukeutuneena pelkkään minihameeseen, esiliinaan ja korkokenkiin. Näin lämpimään kesäaikaan se ei ole liian kevyt asuste, kun hiki tuppaa muutenkin tulemaan kaikesta touhuamisesta. Minusta on muutenkin kiva vilkuilla esiliinan takaa vilahtelevia rintoja, tällainen parantumaton tissihullu kun olen.

Tänään me miehet olemme lähinnä vain rentoutuneet, ja naiset hoitaneet ruoanlaiton ja tarjoilun. Sopii minulle, vaikka normaaliolosuhteissa se tuntuisi jo vähän sovinistiselta. Käymme myös saunassa, tosin kumpikin pariskunta erikseen. Sauna on vähän liian pieni kaikille neljälle, mutta jääpähän toisaalta jotain näkemistä myös myöhemmällekin ajankohdalle.

Meillä Pikkunartun kanssa on varattuna etukäteen suunnitellut asut, joihin pukeudumme löylyjen jälkeen. Itselläni on päällä kauluspaita, suorat housut ja pikkukengät. Ei mitään liian hienoa, mutta kuitenkin siistiä. Näytän omasta mielestäni aviomiehen esikuvalta jostain viisikymmentäluvulta. Puuttuu enää vaan villaneuleliivi, ja piippu suuhun. Narttuni pukeutuu taas melko tavanomaiseen kesämekkoon, pitkiin sukkiin ja kenkiin. Hän laittaa hiuksensa saparoille.



Saavumme pyyhkeitä kantaen tupaan, ja olohuoneeseen astuessamme näemme, että leikki on jo toisten osalta ehtinyt alkaa. Timo on istuttanut Jaanan nojatuoliin, ja sitonut hänen nilkkansa kiinni tuolin puisiin jalkoihin. Vaihdamme muutaman sanasen, ja sovimme, että minä saan hoitaa sitomisen loppuun. Jaana ja Timo eivät varsinaisesti ole kumpikaan mitään sitomiseksperttejä, joten homma sujuu siinäkin mielessä minulta nopeammin. Pyöräytän Jaanan kädet selän taakse, ja sidon ne yhteen lyhyellä köydenpätkällä. En muista solmun nimeä, mutta sitä on kuulemani mukaan käytetty aikoinaan vankien käsien sitomiseen. Eli kun kahleiden sijaan on käytetty köyttä. Meillä se on kulkenut nimellä ”käsirautasolmu”.

Sitomisen mielenkiintoisin osuus tuleekin seuraavaksi. Riisumatta Jaanaa, solmin hänelle hieman mukaillun rintakehäsidonnan shinju-tyyliin. Kiristyvät köydet puristavat hänen kookkaita rintojaan ja saavat ne pullistumaan esiliinan alla. Tiedän pääseväni vielä leikkimään niillä, ja ajatus saa minulle aikaan voimakkaan seisokin. Pyöräytän lopun köydestä tuolin selkänojan ympäri solmulle. Käytän usein sidonnoissa myös silmäsidettä, mutta tällä kertaa se jätetään pois. Annamme hänen katsoa. Ja kärsiä.

Mietin hetken, jäikö jotain oleellista uupumaan.  Kyllä, tilanne vaatii nyt ehdottomasti suusiteen.  Tämän nartun mielipiteitä ja vastaväitteitä ei halua nyt kukaan kuulla. Asetan pätkän köyttä Jaanan hampaiden väliin, ja sidon sen tiukasti niskan taakse. Suukapula estää huulien kunnollisen liikkumisen. Limavana ilmestyy suupieleen, ja valuu leukaa pitkin tippuen lopulta esiliinalle. Annan Jaanalle pienen vihreän vinkulelun. 

          "Tämä on sitten vain hätätilanteita varten." Painan vinkulelua, ja annan sen rääkäistä muutaman kerran.

Pikkunarttuni on nimensä mukaisesti nuori, pienikokoinen, pienirintainen ja vielä kaiken kukkuraksi ikäistään nuoremman näköinen. Kun hän laittaa pitkät tummat hiuksensa saparoille, pukeutuu mekkoon, ja puhuu koulutytön äänellä, saattaa häntä helpostikin erehtyä luulemaan teinitytöksi. Eipä liene yllättävää, että hänen onnistui vielä aikuisenakin matkustaa junassa lastenlipulla. Narttuni imeskelee pientä vihreää tikkukaramelliä, joka on ostettu tulomatkalla juuri tätä tarkoitusta varten, ja keikistelee mekossaan.

Kysyn Timolta, mitä hän tykkää seuralaisestani. Timo myöntelee, että nuoren ja kiinnostavan näköinen kyllä on. Vilautan hänelle vähän nuoria kiinteitä rintoja mekon kaula-aukosta, ja Timo kehuu kuinka kiinteät ja terhakkaat ne ovat. Annan nyt Timolle vapaat kädet toimia. Olemme keskustelleet asioista etukäteen, ja meille on kummallekin hyvin selvää, että olemme kiinnostuneet toistemme kumppaneista.


Jään nojailemaan Jaanan viereen tuolin käsinojalle. Hänen miehensä tutkii kiinnostuneena narttuni mekon alustaa helmaa nostaen, ja ujuttaa alas vaaleanpunaisia Hello-Kitty pikkuhousuja. Kuiskailen Jaanan korvaan huomautuksia siitä, miten hänen miehensä tuntuu muuttuvan irstaaksi kiimaiseksi sedäksi päästessään kolmekymmentä vuotta nuoremman tytön pöksyihin. Häntä selkeästikin kuvottaa nähdä, kuinka hänen miehensä alkaa työnnellä sormiaan tuohon pieneen, limoja valuttavaan karvattomaan pilluun. Narttuni imeskelee edelleen tikkariaan, ja ohjailee lantiotaan keinutellen vastaan. Kehotan Timoa työntämään useamman sormen sisään. Tämä pikkuhuora on kyllä kykenevä ottamaan sisäänsä ihan sellaista parrua, että joku voisi pelätä hänen menevän siitä rikki.

Timo hymyilee silmät kiiluen, ja työntää vielä kaksi sormea sisään. Märkä litinä kuuluu selvästi korviimme tämän ronkkiessa narttuni sisuksia. Katson Jaanaa, ja huomaan hänen muuttuneen epäuskoisen ja järkyttyneen näköiseksi. Timo pumppaa paksuja sormiaan keskittyneenä, ja vetää sitten märät sormensa hitaasti ulos nartustani. Narttuni tietää kyllä mitä tehdä. Laitettuaan tikkarinsa pöydälle, hän polvistuu Timon eteen, ja ryhtyy aukomaan vyötä ja farkkujen nappeja. Timo avittaa vasemmalla kädellään housujensa kanssa. Kovana sykkivä kalu tunkeutuu narttuni suuhun.


Tunnustelen odotellessani Jaanan rintoja. Toinen käteni vaeltaa hameen alle hänen jalkoväliinsä, ja levittelen häpyhuulia sormillani hitaasti hieroen. Tilanne kiihottaa minua. Timo nauttii saamastaan suuhoidosta. Hän nostaa nartun pystyyn hiussaparoista vetämällä, ja sysää tämän olohuoneen matalan pöydän päälle. Narttuni pysyy polviasennossa, ja painaa rintansa vasten kiiltävää pöydän pintaan. Vanhemman miehen karvainen kyrpä luiskahtaa sisään pohjaan saakka yhdellä työnnöllä. Timo murahtaa tyytyväisesti ylistää kalunsa ympärillä tuntuvaa märkyyttä. Päädymme kehumaan melkein kilpaa nartun kiimaista pillua. Timo käskee narttuni kääntymään selälleen. Hän haluaa nähdä, miten kalu liukuu turpeiden pillunhuulien välissä.


           ”Näetkö, miten miehesi tykkää pikkunartustani?” Kuiskaan kumartuen lähemmäs Jaanan korvaa. ”Miehesi on päässyt kerrankin saamaan jotain sellaista, mitä hän ei kotoaan saa. Näyttää siltä, että hän on oikein mielissään.” Valitsen sanani tarkoituksella nöyryyttäviksi. ”Eikö olekin niin, ettei hän ole yhtä kiihottunut sinun seurassasi?”

Silittelen kädelläni Jaanan tukkaa. Hän puristaa vetisiä silmiään yhteen, ja huokaisee syvään niiskuttaen.


Timo nai entistä kovemmin, ja pöytä nytkähtelee eteenpäin liukkaan parketin päällä. Hän tarttuu narttua pienistä rinnoista, ja laukeaa sitten jännittäen vartaloaan kaarelle eteenpäin. Muutaman sekunnin ajan hän pysyttelee paikallaan silmät lasittuneina, ja päästää sitten pidättyvän äännähdyksen.

Jaana katselee, kuinka hänen miehensä vetää pehmenevän kalunsa ulos nartun jalkojen välistä.

           ”Miehesi ei näköjään halunnutkaan laueta sinun sisääsi, vaan valitsi mieluummin Pikkunartun.” Kuiskuttelen edelleen Jaanan korvaan. ”Katso, miten narttu on ylpeä samastaan huomiosta.”

Narttuni nojaa pöydällä käteensä, ja sivelee sisältään valuvaa spermaa häpyhuuliinsa viatonta teeskentelevä hymy naamallaan.



Olen aina halunnut kokeilla nöyryytystä osana sessiointia. Mihinkään kovin rankkaan ei ole toistaiseksi ollut mahdollisuutta, joten sopivan tilaisuuden tarjoutuessa antaisin mennä täysillä. Voisin kuvitella, että tämänkaltainen tilanne olisi nöyryyttävää aikuiselle naiselle, etenkin vuosia naimisissa olleelle. Nähdä oma miehensä jonkun toisen kimpussa, joka edustaa vielä sitä naisten ehkä eniten kadehtimaa asiaa, nuoruutta.



Irrotan köydet Jaanan jalkojen ympäriltä.

           ”Olisiko tuo sperma kuulunut mielestäsi sinulle?” Kysyn Jaanalta hiljaisella matalalla äänellä. Jaana nyökkää vastaukseksi.

Irrotan Jaanan tuolista, ja poistan suukapulan, mutta jätän vielä kädet ja rintakehän sidonnat paikoilleen.

           ”Hyvä.” Totean ääneen lähinnä itselleni. Oikeastaan olin vähän laskenutkin tuollaisen vastauksen varaan, ajattelen mielessäni. Nyt vihdoin Jaanakin pääsee mukaan toimintaan. Nostan Jaanan ylös tuolista tarttumalla hiuksista, ja talutan hänet narttuni luo.

          ”Saat sen, mikä sinulle kuuluu.” Painan Jaanan pään narttuni jalkoväliin. ”Ala nuolla!”

Jaana epäröi hetken ja alkaa nuolla varovaisesti. En ole ollut etukäteen tietoinen, miten hän suhtautuisi tällaiseen kohteluun. Painan hänen suutaan vasten narttuni pillua niin, että spermaa tursuaa hänen poskilleen.

          ”Ala nuolla kunnolla, ja niele. Ime ne spermat sisältä, kun kerran niitä halusit. Ja jos löydän niistä enää tämän jälkeen pisaraakaan, niin saat kokea sellaisen kurinpalautuksen, että muistat sen koko ikäsi.”



Minä ja narttuni tykkäämme molemmat sotkuisista spermaleikeistä. Naamalle tai rinnoille laukeaminen on kiihottavaa. Olen myös fantasioinut tilanteesta, jossa nainen pakotettaisiin nuolemaan spermaa toisen naisen pillusta. Tavallaan jutussa on jotain ällöttävää, mutta samalla se on hyvin kiinnostavaa ja kiihottavaa.



Timo alkaa nuolettaa kaluaan puhtaaksi nartullani, ja tässä vaiheessa päätän myös itse ottaa osaa leikkiin. Nostan Jaanan hametta ylemmäs. Hän on suurimmaksi osaksi sheivattu, mutta jonkin verran vaaleaa karvaa on jätetty tupsuksi häpykummulle. Yritän mielessäni kuvitella, miltä hän näyttäisi kontallaan alastomana edessäni. Haluaisin niin kovasti leikkiä tuolla kypsän naisen pillulla, imeä ja venyttää häpyhuulia, ja kokeilla montaa muutakin irstasta juttua. Ja kaikki niin piinaavan hitaasti, että toinen uikuttaa saadakseen lisää.

Puserran sormiini reilusti liukastetta, ja työnnän ne syvälle hänen sisäänsä. Tunnen Jaanan reagoivan tunkeutumiseeni. Työntelen neljää sormeani sisään pohjaan saakka, ja varmistan, että limaiset maiskahtelevat äänet kuuluvat varmasti kaikkien korviin.

           ”Tällä lutkallahan on aivan mahtava pillu.” Kehuni eivät ole mielistelyä, vaan tarkoitan todellakin jokaista sanaa. Tartun peukaloillani hänen pakaroihinsa, ja avaan etu- ja keskisormillani punalihaa oikein kunnolla näkyville. ”Tätähän saa venytettyä ihan hurjiin mittoihin. Todella kiihottava kypsä pillu.”



Se on totta. Minua kiihottaa katsella paljasta märkää pillua, ja leikitellä sillä kaikilla tavoilla. Olen ehkä pervo, mutta en jaksa ymmärtää, miten suurin osa naisistakin mainostaa itseään niin tiukkana. Tuosta tiukkuudesta on ollut itselleni ainoastaan harmia, kun keskikokoinen sauvakin tekee niin kipeää, tai jos ei pääse edes työntämään omaa kaluaan sisään. Sen sijaan tunnen paljon kiihottavammaksi, jos naisella on kokoa sopeutua rivompiinkin leikkeihin. Kyllä se puristus kuitenkin tuntuu ihan pienemmänkin kalun ympärillä, kunhan nainen on vain kunnolla kiimoissaan.



Venytän pillua sormillani välilihaan päin, ja alan työntää kyrpääni niiden seuraksi. Jaanan suusta purkautuu valitus osuessani syvällä kohdunkaulaan. Alan työnnellä syviä työntöjä, ja tarraan kiinni tuon kypsän naisen perseestä. Puristelen kannikoita, ja läimäytän muutaman kerran kuuluvasti pakaroita, niin että perselihat heiluvat kunnolla. Tarraan kiinni hänen rinnoistaan, ja kiskon niistä samalla vauhtia.

Jaana on saanut työnsä loppuun, ja nostaa katseensa suuntaani. Jääköön tuloksen tarkastaminen myöhemmäksi. Nyt tämä vanha lutka menee polvilleen, ja näyttää, miten kyrpää otetaan kunnolla nieluun saakka. Sen jälkeen hän tulee saamaan palkinnoksi spermaa kasvoilleen, ja kehun häntä, miten kokenut ja osaava hän on.



Pidän suuseksistä, mutta en ole vielä koskaan kokenut sitä, kun joku ottaa kaluni kokonaan suuhunsa. Meillä se ei ole onnistunut, ja totta puhuen harjoituskin on jäänyt etenkin viime aikoina aika vähäiseksi. Fantasianani onkin päästä kokeilemaan kunnolla suuhun naimista, ja päättää se kasvoille laukeamiseen.



Pidämme myöhemmin jonkinlaista taukoa nestetankkauksen ja välipalan muodossa. Tähän väliin ehdotetaan myös suihkua, joka ei ole ollenkaan pahitteeksi kuumuuden, ja ihan muistakin syistä johtuvan hikoilun vuoksi. Ilmassa leijailee kevyt tunkkainen lemu. Keräilemme vaatekappaleita lattialta, ja avaamme terassin ovea tuuletukselle.

Painelemme suihkuhuoneeseen Pikkunartun kanssa ensimmäisenä, mutta lopulta käy niin, että olemme samassa pienessä tilassa kaikki neljästään. Sopu tilaa tekee. Toisaalta on tarkoitus ottaa vain pikainen suihku, eikä kenenkään tarvitse odotella kovin kauaa. Naiset jakavat yhteisen suihkun ajan säästämiseksi, ja meistä miehistä on kiva seurata toimitusta vierestä. Siis kukapa mies ei olisi kiinnostunut näkemään kahta märkää naista vierekkäin, ja saippuoimassa hellästi toistensa rintoja hieman yllytettynä.

Saippuointi näyttää rohkaisevan heitä hyväilemään ja leikkimään enemmänkin toistensa kanssa. Kiihkeän suudelman aikana Jaana taivuttaa Pikkunarttua taaksepäin, selälleen pesuhuoneen kostealle lattialle, saaden tämän melkein kellahtamaan nurin. Hajareisin päällä istuen hän nojautuu eteenpäin, ja antaa Pikkunartun nuolla ja imeä suuria rintojaan. Kohtaus on kuin katkelma kieroutuneesta suhteesta äidin ja tyttären välillä. Jaana kumartuu eteenpäin tyytyväisesti hymisten, ja painaa päänsä hetkeksi Pikkunartun hiuksiin. Hänen kätensä siirtyy Pikkunartun jalkoväliin tunnustellen sen pehmeyttä.

Asetelma vaihtuu. Pian narttuni sormettaa Jaanaa takaapäin, ja pääsee vihdoin kokeilemaan, miltä tuntuu hyväillä toista naista. Kehumme heitä molempia, ja lupaamme antaa molemmille ihan virallisen tunnustuksen narttuilusta jonkinlaisen diplomin tai muun palkinnon muodossa. Narttuni näyttää viattomalta, mutta kuitenkin niin irstaalta nuollessaan vanhempaa naista, ja työnnellessään sormiaan tämän syvyyksiin. Hänen kätensä ovat niin pienet, melkein kuin lapsella. Kannustan häntä käyttämään useampaa sormea. Peukaloakin. Ja vieläkin enemmän...


Useimmat tietävät, millaisia fetissejä minulla on. Eräs irstaimmista toiveistani olisi päästä seuraamaan naistenvälistä hardcorea, kun nainen fistaa toista. Ne, jotka teistä ovat joskus tavanneet Pikkunartun, tietävät kuinka pienet hänen kätensä ovat. Kuin lapsella, ranteet tuskin kullini vartta paksummat, eivätkä kämmenosat juuri sen leveämmät. Voisin melkein väittää, että hän pystyisi fistaamaan melkein ketä tahansa naista ongelmitta. Varmaan useimpia jopa tuplana.

 

 

3 kommenttia:

  1. Kiihottava fantasia! Mukavasti noita välikommentteja :) Kiva aamukiihotus, kun kohta menen naimaan miehen luo (joo, heräsin vasta, hups :D). En tiedä oisko ton tyyppinen tositilanteessa vähän liian hc itselleni, ainakin ensimmäiselle kerralle, mutta fantasiana kiva ja kuvitella olevansa kärpäsenä katossa. Itselläni on fantasia fistata ja venytellä naisia ja tietysti paljon muutakin. Itekin oon fistausta kokeillut, mut ei ole vielä onnistunut kokonaan, mut ajatuskin siitä on kiihottava ja se hitaasti eteneminen.. Kiihottavaa silti. Yhtä naista oon fistannut, ja yhtä miestä peppuun. Se on totta, että vaginoilla on uskomaton venymiskyky, tiukatkin vaginat venyy yllättävän paljon rentona, kiihottuneena, märkänä, runsaan liukkarin ja ajan kanssa :P Pieni venytys tekee ihan hyvää lihaksillekin, kun sen tekee hitaasti, oon ite huomannut. Ei ole lantionpohjalihastulokset ikinä venyttelyistä huonontuneet; laiskuus treenata sen sijaan vaikuttaa :D Kiihottavasti kirjoitat, tää on nyt noussut ihan suosikkiblogeihini..

    VastaaPoista
  2. Tunnut olevan aika poikkeuksellinen nainen. :D Itse en aikoinani seuranhalua aloitellessani löytänyt moisista irstailuista pitäviä naisia ensinkään. Oikeastaan nyt vasta blogia pitäessäni olen kuullut, että sellaisiakin on tässä maassa ainakin kaksi tai kolme.:)

    VastaaPoista
  3. On varmasti enemmän sellasia naisia, mä oon vaan rehellinen, toisin kuin monet, ja myönnän "pervoja" mieltymyksiäni, jotku haaveilee vaan salaa yksinään ;) Ihmisten ennakkoluulot, pelot ja liian tiukasti normeissa pysyttely vaan rajoittaa. Yhdelle supertiukalle naisellekin sain hyvin mahtumaan 4 sormea; en vieläkään tiedä, tajusko hän et mulla oli niin monta; ois säikähtäny varmaan :D Muutamallekin menis nyrkki helposti. Se nainen, jota fistasin, oli synnyttänyt, sille meni kyllä helposti nyrkki eikä sattunut yhtään, oli aika kiihottavaa. Joskus tekis mieli fistata jotakuta salaa, mut se ei liene kovin eettistä. Meinaan, etenisin vaan hitaasti ja varovasti; kyl sen huomais jos toista alkais sattua ja voisin lopettaa. Mut ne naiset, keiden kanssa olen ollut, eivät ole olleet moksiskaan 4 sormesta kun varovasti, hitaasti laittaa, ihan varmasti menis 5 sormeakin :D Mä oon muutenki miellyttäny naisia monta tuntia, siinä kerkee rentoutua kunnolla :) Mul on joku mieltymys reikiin, on älyttömän kiihottavaa työnnellä aluks yhtä sormea, sitten kahta, jne. Yllättävän hyvin meni miehen peppuunkin nyrkki lopulta, hän oli tosin dildoilla leikkinyt jo itekseen ja oli fantasioinu et nainen fistais. Oma mies ei oo antanut fistata, vaik tekisin sen oikein varovasti ja mielelläni. Ite haluaisin jonkun siron naisen nyrkin joskus anaaliini, mä luulen et se vois olla jopa helpompi kuin vaginaan, koska vaginan lähellä on synnytysluut, mitkä ottaa vastaan. Ois joskus kiva kokeilla. Jos ei sit meniskään kuin 4 sormea, niin so what; kiihottavaa sekin varmasti, tai 2-3 sormeakin :)

    VastaaPoista