Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoret tytöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoret tytöt. Näytä kaikki tekstit

Lyhyitä kirjoituksia

Meillä oli Pikkunartun kanssa lyhyesti puhetta valokuvaamisesta ja videokuvaamisesta. Tuo edellinen sessio oli minulle näet ensimmäinen kerta, kun esiinnyn jollakin videolla niin että kasvonikin ovat näkyvissä. Pikkunarttu taas on harrastanut netticamikivaa ja kuvien vaihtoa jo ennen kuin olemme tavanneetkaan. Ei siis ole aivan mahdotonta, jos joku hänen kuvansa tai videonsa olisi tälläkin hetkellä näkyvillä jossain netin syövereissä. Tuosta hän minulta kysyikin, miten suhtautuisin siihen, jos jotain sellaista materiaalia pyörisi hänestä netissä.

Olen pohtinut asiaa nyt useamman illan aikana, ja luulen, ettei se lopulta haittaisi minua. Eikä varmaan ketään lähipiirissäkään. Kaveripiirini on lopulta aika hyväksyvää porukkaa, ja osa heistä vielä ihan samanlaisia pervoja kuin mekin. Pikemminkin luulen, että siitä porukasta ainakin osa mielellään näkisi kyseisen materiaalin myös itse. Ja tuskin kukaan muukaan tuttu tai sukulainen alkaisi nostaa asiaa pöydälle, jos sellaista kummallista materiaalia jostain löytäisi.
Pikkunarttua itseään ei tuollainen kiinnijäämisen vaara tunnu juurikaan vaivaavan, vaikka ei sellaista huomiota tietenkään ihan tarkoituksellakaan olla hakemassa. Mutta suostuipa hän keskustelun päätteeksi poseeraamaan blogini kuvituskuvassa, vaikka tottahan tuo on, ettei tällaisesta kuvasta ketään tunnistettaisikaan.
 
Pikkunarttu

Saa nähdä koska meillä olisi aikaa oman yhteisen videon tekoon. Ainakin tällä hetkellä se on suunniteltu ihan meidän kahdenkeskiseksi jutuksi, mutta jos olemme lopputulokseen tyytyväisiä, niin ehkäpä sitä voisi muillekin näyttää. Videokamera meiltä löytyykin, oikeastaan parikin. Kamerajalusta on, valaistukseenkin löytyy tarvikkeita, ja ainakin yksi sopiva paikka on sen tekemiseen. Tosin riippuu sitten vähän siitä, millaisen videon haluamme lopulta tehdä.

Se varsinainen toiminta siinä kameroiden pyöriessä on vähän konstikasta, etenkin jos joutuu itse käyttämään kameroita. Se vie liiaksi huomiota varsinaisesta hauskanpidosta, eikä siitä itse pääse nauttimaan. Mutta eikös elokuva olekin aina vähän näyttelemistä ja tilanteiden lavastamista, ellei sitten ole dokumentin teosta kyse? Ylimääräinen sähellys vain leikataan pois, pistetään parhaat palat peräkkäin ja sopiva taustamusiikki päälle.
Meidän oma elokuvamme voisi olla muutenkin vähän kieli poskella tehty. Ehkä tehdään se 80-luvun pornoelokuvien tyyliin. Pikkunartulle etsitään mummomainen permanenttiperuukki, minä hankin muhkeat tekoviikset, ja sitten dubbaamme puheen saksaksi. Musiikiksi vielä joku oikein ärsyttävä renkutus jostain tietokonemusiikin alkuajoilta.

Kun oikein alkaa analysoimaan tätä videon tekoon liittyvää mielihalua kotipsykologin opein, niin kaiketi sen takaa löytyy perimmäisenä syynä jonkinlainen itsensäpaljastamisen tarve. Toki videon teko voi itsessäänkin olla hauska tai ainakin uudenlainen seksuaalinen kokemus, ja voihan sitä olla jälkikäteen kiva katsellakin.
Mutta mitähän joku ulkopuolinen tuumaisi tuon videon nähdessään, jos se vaikka olisi ladattu jonnekin nettiin? Olisikohan se hänelle kiihottavaa? Olisiko se kiihottavaa minulle tai meille, jos joku muu kiihottuisi videostamme?
Jatkan vielä ajatusleikkiä hieman pidemmälle. Oletetaan tilanne, jossa kasvomme olisi sensuroitu tunnistamattomiksi, ja video ladattu jonnekin nettiin. Meitähän ei luulisi tunnistettavan siitä. Mutta olisiko kuitenkin niin, että pieni kiinnijäämisen riski tekisikin tilanteesta vielä kiihottavamman? Jos videolla näkyisikin jotain, josta ehkä joku tuttu voisi meidät tunnistaa...
Jotkut harrastavat seksiä julkisilla paikoilla. Onkohan kiihottavampaa harrastaa seksiä kun on vaarana jäädä kiinni, vai onko sittenkin vielä kiihottavampaa, kun oikeasti jää siitä kiinni?


***

Olen saanut seuranhakuilmoitukseeni muutamia vastauksia. Mielenkiintoista kyllä, kiinnostusta ovat osoittaneet lähinnä kypsemmät rouvat. Nuorilta tytöiltä taas ei viestejä ole toistaiseksi kuulunut. Niin, tai ei ainakaan ole ihan sellaisia yhteydenottoja tullut mitä alunperin olisin toivonut. Minulla nimittäin on ilmoitus myös parilla tunnetulla seuranhakusivustolla, ja on melkein luonnollista, että vähintään muutama nigerialaiskirje ja muu yhtä epäilyttävä viesti tupsahtaa laatikkooni. Mutta niitä nyt en edes laske oikeiksi yhteydenotoiksi. Sitten on sellaisiakin viestejä, joista ei oikein tiedä mistä lopulta on kyse.

"Olemme pari, ja kiinnostuneet nartun jakamisesta maksua vastaan. Isotissinen nuori narttu, ainoina ehtoina kumipakko ja ei pysyviä jälkiä. Laita paluuviestiä jos kiinnostaa." 

Vuorossa viikon pähkinä: Osaako joku arvata, mikä ehdotuksessa alkoi vaivaamaan?

On toki mahdollista, että joku esitti minulle tosissaan ja vilpittömästi tällaista asetelmaa. Ehkä joku näkee kiihottavana, jos hänen kumppaninsa makaa maksusta vieraiden miesten kanssa, tai jos itse antautuu maksusta toiselle. No pitäisin kyllä sellaista itsekin kiihottavana eräässä mielessä. Mutta valitettavasti tuollainen tarjous heitettynä täysin ventovieraalle, ilman mitään taustoja... Jokin kumma tässä sai varoituskelloni soimaan.

***

Katselin pitkästä aikaa blogini vierailuhistoriaa. Nykyään on niin paljon mobiililiittymiä, että on hankala saada kokonaiskuvaa siitä, mistä päin Suomea lukijoita löytyy. Tai onko kyseessä yksi ja sama vai joku suurempi ryhmä vierailijoita.
Mutta ainakin joku Lenovon tabletin omistaja on vieraillut viime aikoina ahkerasti sivullani. Toivottavasti on fani eikä mikään psykiatri. :D

Pervo-opisto

Viime aikoina olen leikitellyt fantasiatasolla mielenkiintoisella ajatuksella. Olisipa kiva olla jollekulle vasta-alkajalle opettajana kinkyilyn maailmassa. Vaikka en voi väittää itsekään olevani mikään kaiken kokenut ja kaiken osaava guru tällä saralla, niin parempi kai edes jonkinlainen opettaja, kun ei opettajaa laisinkaan. Tai voiko oikeastaan kukaan rehellisesti väittääkään olevansa kaiken oppinut ja osaava? Paljon kokenut voi kyllä sanoa olevansa, mutta eipä sekään aivan suoraan tarkoita, että kaikesta kokemastaan olisi oppinut jotain, tai kaikki oppi olisi ollut hyväksi.

Jospa perustaisikin oman pervo-opiston? Siellä koulutettaisiin kokemattomista aloittelijoista oppineita pervoja piiskan ja talutushihnan molempiin päihin. Innokkaimmille oppilaille voidaan tietenkin järjestää myöhemmin täydentävää jatkokoulutusta tyyliin: "Tahtoisitko olla diplomidomina?"

Koulutus alkaisi varmaankin pienimuotoisena opetuksena ryhmässä. Aluksi oppitunnin vetäjä kysyy vapaaehtoisia oppilaita apulaisiksi opetustilanteisiin. Tai miksi ei varalla voisi olla muutamaa apuopettajaakin, mikäli uudet tulokkaat ovat liian ujoja. Naispuoleinen apuopettaja olisi kai vähän mielenkiintoisempi myös poikien mielestä. Ehkäpä voisikin olla kaksi pääopettajaa.

Hyvää huomenta luokka ja uudet tulokkaat. Tässä meillä on vapaaehtoinen oppilas toimimaan luokan edessä opetusmallina. Kertoisitko aluksi nimesi?
-Milla
-Hyvä Milla.
Kuten näette, Milla on helposti kiihottuvaa sorttia. Kosteus tuntuu aivan selvästi pikkuhousujen läpikin. Näette aivan kohta, mitkä ovat kiihottuneen nartun fyysiset tunnusmerkit, ja saatte tutustua naisvartaloon muutenkin. Sitä ennen, Milla, saat näyttää minulle kuinka paljon kunnioitat minua. Kädessäni on (normaalit) viisi sormea. Kostutat niistä nuolemalla ja imemällä niin monta, kuin miten paljon kunnioitat minua asteikolla yhdestä viiteen. Sen jälkeen työnnän kaikki kostuttamasi sormet sisääsi, ja näytän muille oppilaille miten nartun kiima näyttäytyy julkisesti.

Kokemattomien narttujen lisäksi opetusta tarjotaan myös kokemattomille pikkudominoille- ja mastereille. Kokeneemman opettajan alaisuudessa opitaan mm. piiskan käyttöä, sekä kuinka alistuvaa osapuolta käsitellään oppitilanteessa luokan edessä mahdollisimman rivolla ja nöyryyttävällä tavalla.

Jotta pervo-opistoa ei leimattaisi aivan huuhaajutuksi, ja jotta sille saataisiin myös valtion tukea, pitäisi sen nimi kai muuttaa seksuaaliterveysopetukseksi. On muuten kumma juttu, että nykyään nämäkin perusasiat alkavat olemaan hukassa nuorisolta. Ymmärtääkseni valistusasioita on kouluissa ihan tänäkin päivänä, mutta osa oppilaista ei ilmeisesti jaksa olla hereillä edes näinkään mielenkiintoisilla tunneilla.
 -Ei, Petteri. Ehkäisy ei tarkoita sitä, että pidät kaulassasi ristiriipusta session ajan. Ja Minna, alapääpesu session jälkeen ei myöskään suojaa raskaudelta.

Totta kai kursseilla opetettaisiin myös muita turvallisuusjuttuja, sekä pidettäisiin kokeet. (No, Jessika. Haluatko suorittaa kokeen kirjallisesti, vai SUULLISESTI?)

Näen jo sieluni silmin, kuinka tulevaisuudessa seuranhakupalstat täyttyvät ilmoituksista, joissa kumppanilta vaaditaan koulutus. "Ei kokemattomia, kiitos. Sinulla tulee olla pervopassi, jolla todistat, että olet saanut ainakin peruskoulutuksen."




Jos joku nyt erehtyy luulemaan minua täysin jaloksi ja epäitsekkääksi herrasmieheksi, niin valitettavasti täytyy tuottaa pettymys. Tällainen vähän normaalista poikkeava ryhmätilanne tuntuu kyllä kutkuttavalta ja varsin mielenkiintoiselta kokemukselta jo itsessään. Olen parissa aikaisemmassa tekstissäni maininnut fantasioistani, jossa minulla olisi kaksi alistettavaa henkilöä, tai sitten toimisin mestarina toiselle dominoivalle henkilölle. Eli siis neuvoisin ja ohjaisin toista dominoivaa henkilöä. En käskisi häntä, mutta ohjailisin ja opastaisin, toimisin valvovana osapuolena. Eikös tämä ole juuri sellainen tilanne, jonka voisi toteuttaa vaikka opetustilanteessa, tai apuopetuksessa?
Ja voinen myös myöntää, että ajatus että saisin puristella kyllikseni nuorten oppimattomien tyttöjen rintoja, ja saisin kyllikseni nuorta kiimaista pillua ei olisi varmastikaan vähäisin motivaatioistani. Hmm... Tarkemmin ajatellen voisin olla jopa niin jalo, etten ottaisi kaikilta edes kurssimaksua. :P

Taas haaveilua kypsemmistä naisista


Kaikkihan tietävät, että tuhmat irstaat sedät tykkäävät katsella nuoria tyttöjä. Niin olen tehnyt minäkin, vaikka en oikeastaan kovin vanha vielä olekaan. Erikoisempaa sen sijaan kai on, että olen kiinnittänyt paljon enemmän huomiota viime aikoina kypsempiin naisiin.


Mieleeni palautui tapaus menneiltä vuosilta, kun juhlimme erään vanhan tuttavani merkkipäiviä. Ihan mukavat pippalot, mutta aikataulu ei tuntunut pysyvän lainkaan isäntäväen hyppysissä. Niinpä päätettiinkin ihan omatoimisesti vierasporukalla, että painutaan ajan säästämiseksi sekasaunaan. Varatulla juhlapaikalla oli nimittäin sen verran messevä sauna, että lauteille sopi hyvin suurikin joukko.

Kyllä minä osaan pienessä hiprakassakin käyttäytyä sivistyneen ihmisen tavoin, ainakin yleensä. Mulle vaan sattui hyvä paikka. Melkein vastapäätä istui 40-50 -vuotias vaaleatukkainen nainen. Hyvän kokoiset tissit ja ihan perusnätti muutenkin. Ei ollut niin häveliäs kuin nämä nuoremmat naiset, eikä suotta piilotellut sulojaan. Sellainen "Milf". Ja myös luonne oli mukavan avoin ja puhelias. On hivenen kiusallista, että vaikka kuinka jutustellessa katsoo toista suoraan silmiin, niin se toinen silmä tuppaantuu hakeutumaan vähän väliä jonnekin minne ei pitäisi. Herkkua. Olisi tehnyt mieli kutsua rouva kylään katsomaan postimerkkikokoelmaani.



No, ei siellä saunassa tai koko reissulla muutenkaan tapahtunut mitään sellaista niin kovin ihmeellistä, että sitä kannattaisi tässä kirjoittaa. Olen nyt jälkikäteen vain huomannut, että ainakin tällä hetkellä tunnen kiihottuvani paljon enemmän ajatellessani kypsempiä naisia. Taas jälleen kerran minun on ihan turha yrittää ymmärtää tuon asian psykologista puolta. Saattoihan se olla, että jo tuo ujostelematon käytös teki jollain asteella vaikutuksen. Vaikka sinällään ainakin fantasiatasolla nuorten viattomien tyttöjen turmeleminen on aika mukava mielikuva, niin käytännössä en kuitenkaan jaksa sellaista ujostelevaa vitkuttelua. Oikeastaan ujous voi olla erittäin huonokin asia.


Oma mielikuvani kypsemmistä naisista on, että he ovat avoimempia ja rohkeampia, ja ovat myös enemmän sinut oman kehonsa kanssa. Näin ehkä keskiarvona, mutta tietenkään se ei päde kaikkien kohdalla. Rohkeus ja itsevarmuus sopii mielestäni hyvin lutkamaisen nartun rooliin, ja tuo itsellenikin ylimääräistä kiihoketta. Mutta on minulla eräs toisenkinlainen rooli kypsemmille naisille. Nimittäin äiti-tytär -fantasia. Kypsempi nainen ja nuorempi tyttö yhtä aikaa. Osallistujien mieltymyksen mukaan toteutus voisi olla kevyemmässä päässä esimerkiksi sellainen, jossa äiti on tuonut kokemattoman tyttärensä miehelään, näyttää ensin esimerkkiä, ja avustaa sitten tyttärensä astutuksessa. Toisessa, kovemman luokan ääripäässä taas äiti ja tytär ovat joutuneet hullun sadistin vangiksi, jolloin heidät pakotetaan tekemään toisilleen nöyryyttäviä ja sadistisia asioita. Ehkä äiti pakotetaan naimaan sidottua tytärtään strap-on dildolla, samalla kun massiiviset nipistinpainot nykivät tyttären nännejä kivuliaasti nytkähdyksien tahtiin. Ehkäpä tytär sitoo ja kiduttaa äitinsä muhkeita rintoja, ja venyttää tämän pillua mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, kunnes ei voi olla enää uskomatta, että on joskus itsekin mahtunut siitä läpi. Mitä pervompaa, sen parempaa. :)


Olen pidempään ajatellut, että pitäisi löytää joku kypsempi nainen juttukaveriksi, niin ehkä saisi näitäkin ajatuksia selkeytettyä siinä samalla. Päästä vähän tutkimaan tuntematonta. Miten seksuaalisuus on muuttunut vuosien aikana? Onko rohkeus ja itsetunto lisääntyneet vuosien aikana, vaiko kenties päinvastoin? Ovatko halut ja fantasiat muuttuneet ajan myötä entistä pervommiksi, vai ennemminkin lieventyneet vaniljaksi?

Se toinen eka kerta

Mielessäni on pyörinyt jo jonkin aikaa ajatus kirjoittaa tuosta ensimmäisestä sessiokerrastani. Ilmeisesti ainakin muutama ihminen on kiinnostunut kuulemaan ajatuksiani, koska minua pyydettiin vierailevaksi kirjoittajaksi toiseen blogiin. Tuo ensimmäinen sessiokerta tuntui hyvältä aiheelta sellaisellekin lukijalle, joka ei ole koskaan lukenut muita tekstejäni. Onhan se tavallaan kaiken alku.


Nuorempaa ja vanhempaa

Työpaikan kahvipöytä taitaa olla monille bloggaajille korvaamaton ideoiden hautomo. Vanhojen äijien jorinoita kuunnellessaan putkahtaa jos jonkinlaista ajatusta mieleen. Yli viisikymppisten ukkojen työpisteiltä muuten löytyy lähes poikkeuksetta ainakin yhden nuoren törrötissisen naisen kuva. ”Kuka sitä nyt oman ikäistään naista jaksaa katsella”, kuuluu eräs kommentti asiasta.

Mielikuva vanhoista limaisista äijistä jahtaamassa nuoria naisia ei varmaankaan ole mikään tuulesta temmattu käsitys. Siinä missä äijä on säälittävä ja limainen, on nuoria miehiä metsästävä puumanainen tyylikäs ja moderni. Mutta vanhempia miehiä etsiviä nuoria naisia että vanhempia naisia etsiviä miehiä tuntuu myös riittävän. Onko niin kovin väärin, jos ei etsikään oman ikäistään seuraa?

Itselleni fantasiat nuorista naisista ovat tuttuja. Oikeastaan tuntuisi oudolta edes ajatella, että jollakulla miehellä ei sellaisia olisi koskaan ollut. Nuoren kokemattoman naisen kouluttamisen voisi kuvitella olevan mielenkiintoista puuhaa. Jo pelkästään se, että pääset katselemaan ja kourimaan estoitta kontilleen hajareisin eteesi sidottua nuorta ja kiinteää vartaloa, on erittäin kiihottavaa. Kun yllättäen työnnät limaiseksi kiihottuneeseen pilluun isomman kullin, kuin mihin hän on sauvoilla masturboidessaan tottunut, saavat renkaiksi räpsähtävät silmät ja ammollaan henkeä haukkova suu sinut tuntemaan itsesi kiihottavan irstaaksi. Innostuessaan nuoret naiset voivat muuten olla - ah, niin herkullisen lutkamaisia. Pervoilijan mielestä varsinaisia herkkupaloja.

Entä sitten vanhemmat naiset?

Allekirjoittaneella on kokemusta itseään yli kymmenen vuotta nuoremmista ja vanhemmista naisista. (Ja mainittakoon nyt, että kaikki ovat siis olleet täysi-ikäisiä.) Viime aikoina jostain syystä mielessä ovat pyörineet mukavan näköiset, mutta myös mielellään suhteellisen suuririntaiset naiset. Mutta mikä sitten vanhemmissa naisissa viehättää?
Näin hiljattain mature bdsm videoklipin, jossa tällainen varsin miellyttävän näköinen isorintainen nainen oli heittäytynyt nuoremman miehen alistettavaksi. Kun mainitsin aikaisemmin, että nuoria ja kiinteitä rintoja ovat kauniita katsella, niin isommat ja riippuvammat voivat tuoda mieleen paljon irstaita ajatuksia. Itse olisin kokenut äärimmäistä houkutusta päästä sitomaan nuo isot roikkuvat tissit. Härskiä ehkä, mutta en olisi varmaan voinut olla hypistelemättä yhtenään tuollaisen vanhemman, kontilleen sidotun nartun pursuavia utareita. Olen lukenut myös monen miehen kommentteja nuorten tyttöjen tiukoista värkeistä. Itselleni sellainen on oikeastaan enemmänkin negatiivinen asia. Ongelmia se tuo aluksi jo sisään pääsemisessä. Myös kumi on mennyt joskus silpuksi sen vuoksi. Lisäksi laukeaminen tapahtuu yleensä vähän turhan nopeasti, jos puristusta on liikaa. Ainakin minulle (olenko siinäkin suhteessa poikkeava) on matka tärkeämpi kuin päämäärä. Tämä jo senkin takia, että laukeamisen jälkeen leikkimisen into vähenee joksikin aikaa. Itse kyllä ottaisin mieluummin sen isopilluisemman naisen, oli sitten nuori tai vanha. Sellaisen kanssa kun voisi pelailla monia irstaampiakin piilotusleikkejä, joihin tiukempien kanssa ei olisi mitään asiaa.
Sanotaan myös, että kypsemmät naiset ovat enemmän sinut itsensä kanssa, ja ovat seksin saralla avoimempia ja kokeilunhaluisempia. Voi olla. Itselläni tosin ei ole niin kattavaa kokemusta, jotta voisin tehdä tuosta kovin luotettavaa tutkimusta.
Vanhempia naisia koskevia fantasioitani pohtiessani olen tullut siihen tulokseen, että osa kiinnostuksestani liittyy juurikin tuohon kypsempien naisten itsevarmuuteen ja vahvuuteen. Jostain syystä vanhempi henkilö mielletään aina vahvemmaksi ja viisaammaksi.

Itseäni nuorempaa henkilöä alistaessani kokisin siis olevani vanhempi ja voimakkaampi, mutta itseäni vanhempaa alistaessani kokisin, että olen selättänyt vahvemman ja viisaamman. Ja eikös se olekin suurempi saavutus!?!