Aikaa pohdinnoille

Kesä meni ehkä vähän eri tavalla kuin olin etukäteen kuvitellut. Mutta eikös niin aina. Ainahan me suunnittelemme, miten sitten kesällä grillataan ja syödään ulkona, aurinko paistaa ja kesäillan valssi soi. Todellisuus on sitten sitä, että kyhjötetään kylmässä ja kosteassa kesämökissä kun ulkona sataa liikaa, ja räkä valuu kuin Turkan seitsemässä veljeksessä.
Mutta ei se mitään. Ajatustasolla tuli sentään pohdittua paljon asioita. Syvälliseen filosofiseen pohdiskeluun riittää usein yksi lasillinen punaviiniä.


Bdsm-piireissä käytetään paljon termejä kuvaamaan eri asioita. Olen aina luonnehtinut itseäni dominoivaksi ja sadistiseksi, mutta toisaalta tuntisin suurta houkutusta käyttää jatkossa vain sanaa "kinky". Kinkyhän on yleissana, eikä sido liikaa mihinkään tiettyyn asiaan. Meillä on tarve pistää niin ihmisiä kuin muitakin asioita tiettyihin lokeroihin. Se helpottaa suurten kokonaisuuksien ymmärtämistä, eikä sinällään ole väärin. Lokeroimisen nurja puoli on kuitenkin se, että samalla se yleistää ja yksinkertaistaa liikaa asioita.
Oma sadistinen puoleni on sellainen, että sen voimakkuus vaihtelee kausittain hyvinkin paljon. Välillä mieleni tekee olla hyvinkin sadistinen, välillä taas se tunne häipyy melkein kokonaan. Onko oikein kutsua itseään sadistiseksi, jos homma ei oikeastaan muutamaan kuukauteen ole kiinnostanut tippaakaan? No, ainahan voi selittää tilanteen pitkän kaavan kautta, mutta olisi vain niin helppoa sanoa, että olen vain kinky.
En tiedä miten kiinnostuksen tasot vaihtelevat muilla, kun en sillä tavalla ole asiasta kenenkään kanssa keskustellut. Joku on kylläkin aina silloin tällöin foorumeilla sanonut pitävänsä taukoa, kun innostus on jostain syystä lopahtanut. Ehkä se on normaalia, mutta tietenkään niin ei välttämättä käy kaikilla.
Olen sellainen henkilö, joka kaipaa muutenkin vaihtelua, ainakin joissakin asioissa. Joskus on kivaa kokeilla jotain uutta, vaikka sitten lopulta tuntuisikin, ettei tämä ehkä olekaan mikään pitkäkestoinen suosikki.


Entä mistä kumpuaa kiinnostukseni isoja leluja ja esimerkiksi fistausta kohtaan?
Olen usein ennenkin ajatellut sen olevan jollain tavalla nöyryyttämiseen liittyvää viehätystä. Nöyryyttämisleikeissä minua kiehtoo eräänlainen turmeleminen. Se, miten saan kaivettua ulospäin kiltin kotiäidin mielestä esiin syntisiä fantasioita, ja sitten hänet pistetään kohtaamaan ne käytännössä. Ehkäpä tehdään hänen miehelleen pieni video lahjaksi, jossa näytetään millainen narttu hänen rouvansa todellisuudessa on. Ja mitä siveellisempi henkilö on kyseessä, sitä suurempi kontrasti (ja tyydytys) alun siveyden ja lopun turmelemisen välillä on. Valmiiksi läpeensä pervoa on vaikeampi muutenkin nöyryyttää, vaikka leikit sellaisen kanssa voisivat muuten olla varsin hauskoja. :D
Jos kuvittelen mielessäni siveellisyyden ruumiillistumaa, niin olisi se kaiketi nuori vaalea neito, ei kovinkaan suuririntainen, varsin pienikokoinen ja siro. Sellaisen tiukan neitsytpimpin omaava ja enkelinkasvoinen. Eikö viattomuuden illuusio ole rikottu juuri parhaiten silloin, kun nuo enkelinkasvot huutavat ja anelevat sellaisia rivouksia joilta niiltä ei uskoisi koskaan olisi uskonut kuulevansa, ja kun siveellinen tiukka neitsytpimppi lopulta muuttuu kiimaiseksi ja liukkaaksi saadessaan sisäänsä nyrkkiä tai kumista hevosenkyrpää?
Kaikkea en näissä mieltymyksissäni edelleenkään osaa selittää, mutta sanoisin kuitenkin niin, että ainakin suuri osa viehätyksestä liittyy nöyryytykseen.


Edellisessä kohdassa tulikin jo mainittua pienikokoiset naiset. Pidän tosiaan eniten pienikokoisista, ja osittain siinäkin viehätys taitaa tulla nimenomaan tuosta siveellisyyden ja nöyryytyksen psykologiasta. Mutta on siihen muitakin syitä. Pienempiä naisia on helpompi käsitellä kuin isompia. Vaikka alistaminen ja alistuminen ovatkin lähinnä pään sisäisiä juttuja, on varmaankin joku ihan evoluution kehittämä juttu, että isompi mielletään yleensä dominoivaksi pienempään nähden. Ei kannata ryppyillä itseään isommalle. Pienempikokoisten naisten kohdalla siis o n helpompi päästä sisään alistajan rooliin. Ja kyllä, se on rooli. Normaalielämässä pidän myös pienikokoisempia ihan tasavertaisina.


Olen miettinyt myös paljon mustasukkaisuutta ja sen vastakohtaa, kun ei osaa olla mustasukkainen. Tiedän kyllä, että pikkunarttu on imenyt vieraiden miesten kyrpää, kalua ja varmaan lelujakin on survottu erinäisiin reikiin. En kuitenkaan ole tuntenut itseäni mustasukkaiseksi. Kertooko se siitä, että luotan häneen, ja että suhteemme on kunnossa? Vai onko se välinpitämättömyyttä? Luullakseni ei. En ole kokenut mustasukkaisuutta, joten en ehkä ole paras ihminen puhumaan siitä. Mutta onko mustasukkaisuus enemmänkin osoitusta omistushalusta kuin oikeasta välittämisestä? Joskus kuulee tarinaa, jossa aviomies on mustasukkainen vaimostaan, vaikka on samalla itse pettänyt vaimoaan. Tuollaisessa tapauksessa kyse olisi mielestäni ennemminkin omistushalusta kuin välittämisestä. Osaako joku antaa epäitsekkään esimerkin mustasukkaisuudesta? Kiinnostaa vaan ymmärtää ilmiötä paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti