Haluaa irstasta meininkiä

Tämä syksy on ollut siinä mielessä inhottava, että viimeisen parin kuukauden aikana ylläni on pyörinyt jonkinlainen flunssakierre. Kun yhdestä taudista alkaa paranemaan, niin heti perään on tulossa uusi. Ja sen jälkeen kolmas ja neljäs. Tällä hetkellä olo on taas aavistuksen verran parempi, mutta en vieläkään uskalla toivoa liikoja.

Tervehtymiseen liittyy myös eräs juttu. Kun on viikon tai pari ollut siinä kunnossa, että mitään ylimääräistä ei jaksa tai pysty tekemään, herkut eivät maistu eikä seksiäkään jaksa ajatella, niin sitten olon parantuessa mielessä alkaakin pyöriä jos jonkinlaisia kummallisia ajatuksia. Ihan kuin keväällä, kun pitkän ja pimeän talven jälkeen tuntee olevansa taas voimissaan.



Ei varmaan tarvitsisi häpeillä tunnustaa olevansa pervo? Joskus vaan tuntuu siltä, että keikesta ei halua kuitenkaan kaikkien kanssa jutella vapautuneesti. Tai ei pysty. Mutta joskus käy niin, että joku muu ottaakin asian puheeksi, ja sitten saattaakin saada aikaiseksi varsin mielenkiintoisen keskustelun. Vaikkakin tunnelmaa voi hieman vaivaannuttaa se, että muut saman pöydän ympärillä tuijottavat hiljaa ja ihmettelevät. Silloin alkaa taas ajatella, että pitäisiköhän tässä olla taas hiljaa. 😀

Jokin aika sitten kävi niin, että minut  houkuteltiin keskusteluun lempiaiheistani. Kun olen jotenkin tottunut siihen, että samoista jutuista pitäviä naisia on hyvin harvassa, niin tämä oli kyllä positiivinen ja piristävä kokemus. Jos itse ajattelisin itseäni naiseksi,  niin vaatisi rohkeutta kertoa jollekin melkein tuntemattomalle, että pitää siitä kun joku tunkee nyrkkiä sisäänsä, tai ylipäätään siitä venymisen tunteesta, kun leikitetään leluilla jotka ovat jo melkein liian isoja.

Nyt sitten olon parantuessa ovat mielessäni pyörineet vaan tällaiset jutut. Haluaisin päästä sessioimaan sellaista sessiota, jonka teemana olisi rehellisen suoraan sanottuna vaan leikittää ja venyttää pimppaa. Venytellä sormilla, käsillä, suurilla leluilla. Ei kuitenkaan orgasmikeskeisesti. Se muuttaa jotenkin leikin luonnetta asettamalla rajoja sille, millä intensiteetillä ja mihin kohtaan milloinkin olisi koskettava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti