Things to do

Onkohan muillakin mielessään listoja kaikista seksuaalisista asioista, joita haluaisi vielä joskus elämänsä aikana kokeilla? 🤔 Minulla ainakin on. Tai ei oikeastaan ollut aikaisemmin, mutta jokin aika sitten innostuin sellaista miettimään. Kovinkaan montaa kohtaa siinä ei tosin enää ole, sillä yksi kohdista tuli juuri merkittyä varmuudella koetuksi. 🤭

 

Tapailin erään naisen kanssa muutaman kerran joskus toistakymmentä vuotta sitten. (Itse asiassa olen sen jälkeen kirjoittanut häneen liittyen erään fantasiatarinankin, mutta jätetään yksityiskohdat siitä tällä kertaa pois. 🤭) Hän oli sellaisen kymmenkunta vuotta minua nuorempi, aivan hirmuinen orkuttelija ja melkoinen seksipeto. En osaa ihan varmasti sanoa, miksi se tapailu silloin ylipääsä päättyi. Ei siihen kuitenkaan mitään ihmeelistä dramatiikkaa liittynyt, varmaan näitä tyypillisiä, että joku löytää jonkun muun, eikä enää ole vapailla markkinoilla. Tai alkaa joku muu elämänvaihe. No, yllättäen löysin hänen profiiliinsa Tinderistä, ja hetken päästä oltiinkin juttusilla kyselemässä kuulumisia ja muistelemassa menneitä. Ja se keskustelu sitten lähti etenemään vähän tuhmempaankin suuntaan, olipa yllättävää. 😂

Voi pojat! 😐 Olisinpa silloin jo aikoinaan tiennyt, että hänellä OLI kiinnostusta kaikkeen tuhmempaankin. Vaikka muistaakseni kyllä jotain sellaisista silloin  yritinkin kysellä, mutta ehkäpä se oli häneltä jotain nuoruuden epävarmuutta tai jotain sellaista, koska mitään selkeää kiinnostusta hän ei silloin ilmaissut. Hän nimittäin tykkäsi esimerkiksi isommista leluista. Kun sitten varovaisesti ehdotin fistauksen kokeilemista, niin kiinnostusta tuntui löytyvän. Se kun oli muutenkin ollut hänellä niiden kokeilemattomien asioiden listalla.
 

Huh! (Tässä välissä hypätään viikko eteenpäin, ja päädytään näkemään hänen luonaan.) Ei se mitenkään poikkeuksellistakaan ole, että sellainen onnistuu enskertalaiseltakin pienen vaivannäön jälkeen. Siitä olin jo aivan varma hetken aikaa sormillani leikittyäni. Mutta kun puolen tunnin lämmittelyn ja muutaman kivan orkun jälkeen kokeilin vähän pidemmällekin menemistä... Enpä olisi millään osannut ennalta arvata, että tällä kertaa sitä tehtäisiinkin ihan kaksin käsin. Ja vielä uudestaankin, kun en meinannut uskoa, että se oikeasti onnistui. No, ehkäpä se kiinnostus isoihin leluihin oli yksi syy hyvään onnistumiseen.

Olen kyllä kerran ennenkin onnistunut siinä, kai..? Koska sillä kertaa se oli hyvin hetkellistä, ja en ollut täysin varma, onnistuiko se edes täysin. Tällä kertaa ei ainakaan jäänyt epäilystä. Ehkä jossain välissä voisi koettaa vielä jotain isompia lelujakin. Mutta nyt voi ainakin varmuudella sanoa, että tämäkin on sittenkoettu. 😁

 

 


Mutta niin, siitä listasta vielä. Mielessäni on vielä jokunen kutkuttava asia, jota tekisi mieli kokeilla.

1. Ajatuksena ainakin kiehtoisi, jos joku notkeakroppainen nainen saisi pistettyä takaapäin oman kätensä sisäänsä. Voisin työntää sen jälkeen kaluni sisälle hänen käteensä, ja hän runkkaisi minua. Vaikkakin luulen, että käytännössä liike saattaisi olla aika minimaalista. Sen olen kuitenkin kokenut jo useammankin kerran, että olen runkannut itseäni omalla kädelläni toisen sisässä. 

2. Minusta olisi kiva kokeilla myös kimppaa kahden naisen kanssa, siten, että toinen ratsastaisi sylissäni selkä minuun päin, ja kun laukeaisin hänen sisäänsä, kumartuisi toinen jalkoväliimme, nuolemaan meidät kummatkin puhtaiksi sisältä valuvista eritteistä. Miltä mahtaisikaan tuntua pehmeä kutitteleva kieli oman kaluni varrella. Ja ajatus siitä, miten ylös liikkuessaan se kulkisi avoimien häpyhuulien välistä, nuolemassa ulos valuvaa spermaa, tuntuisi niin kovin kiihottavalta...

3. Tämä on ehkä vähän erikoinenkin idea. Millaistahan olisi jonain oikein kuumana kesäpäivänä nuolla viilentävää jäätelöä suoraan toisen pimpistä? Siis siten, että leikkaisi kunnon kimpaleen jäätelöä paketista, painaisi sen sisään, ja sitten alkaisi nautiskella.Voisi viilentää kivasti molempia.
Ja toki - teemaan kuuluen - vaniljajäätelöä.

4. Oman pornon tekeminen ja julkaiseminen jonnekin netin syövereihin. Ihan tarkkaan en tosin vielä tiedä, millaisella alustalla, ja minkä tyylistä touhua. 😁



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti