Bileasuvalinta mietityttää

Jo perinteeksi muodostunut Himo & Erotiikka -tapahtuma on poikkeuksellisesti siirretty keväältä elokuun loppuun. Niille, joille kyseinen tapahtuma ei ole millään tavalla tuttu, Himo & Erotiikka on Keski-Suomessa Jämsän Himoksella järjestettävä paripäiväinen tapahtuma, jossa erotiikkamessuihin yhdistyvät mm. Xperience United swinger-bileineen, Club X ja Bizarren kinkybileet. Ohjelmaa siis vähän jokaiselle makunsa mukaan.
Bizarren bileissä on pukukoodi. Se tarkoittaa, että sisään päästäkseen tulijalla on oltava jonkinlainen eroottinen asu, fetissiasu, univormu, tai vaikkapa jokin fantasia-asu. Eräänlaiset naamiaiset siis.

Aikaisempi bileasuni
Tähän asti asunani on ollut univormu. Ja mikäpä sen tyylikkäämpi univormu, kuin se klassinen
natsiupseerin asu. On noita muutamalla muullakin näkynyt, ja kyllähän ne katseita keräävät.  Oikeastaan niin hyvässä kuin pahassakin. 😕 Kun läheskään kaikki messuvieraat eivät ole fetissi- tai kinkyporukkaa, ja kun kuvioon sekoitetaan mukaan myös alkoholi, syntyy kiusallisia tilanteita aina. Toki humalaisten huomio ei välttämättä ole koskaan kovin mairittelevaa, vaikka se positiivista sävyltään olisikin. Ja sitten joukkoon mahtuu aina joku, jonka tehtävänä on tulla kyseenalaistamaan poliittista näkemystäni, tai kertoa, että asuni ei ole lainkaan sopiva historiallisista syistä. Hmm... Liekö edes sellaista univormua olemassakaan, jonka kantajat eivät olisi koskaan mihinkään syyllistyneet? Pelastusarmeija?

Joka tapauksessa, edellisten bileiden jälkeen jäi sellainen olo, etten enää jaksa näyttäytyä noissa bileissä univormussa. Niinpä aloin miettiä jotain uutta. Mikä olisi sellainen asu, joka näyttäisi tyylikkäältä, voisi sopia vaikka fetissiasuksi, ja josta kukaan ei pääsisi pahoittamaan mieltään. Joku historiallinen asu kenties? No, omassa tiimissä kun oli pyövelikin, niin ehkä jotain keskiaikaista tai renesanssia. Ja sitten löytyikin jotain sopivaa.




Sitten koitti kevät. Olin askarrellut asua jo puoli vuotta, ja homma alkoi näyttää valmiilta. Ja äkkiä maailmantilanne muuttui. Ja tällä hetkellä mietin asuani, että uskallanko sittenkään näyttäytyä sen kanssa ihmisille. Joten kysymys kuuluu:
Onko tässä maailmantilanteessa ruttolääkärin asun käyttäminen bileissä sopivaa ja tyylikästä, vai onko se loukkaavaa ja mautonta?

Uusi bileasuni. Menikö valinta huti?

2 kommenttia:

  1. Anonyymi16:39

    Ihan loistava! Tiedän, että ihmiset loukkaantuvat ihan mistä vaan, mutta en ihan äkkiseltään tuosta keksi mitään järkveää syytä kenenkään valittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samaa mieltä olen, ettei kenenkään kuuluisi mielensäpahoittajaksi ryhtyä tuon puvun takia edes nykyisessä pandemiatilanteessa.

      Poista