Itsetyydytyksestä miehekkääseen tapaan

Varoitus!

Sisältää asiaa miehekkäästä itsetyydytyksestä ja muusta intiimistä kuvailemisesta. Jos olet allerginen, niin pakene! 😂

 

En olisi ehkä tällaisesta aiheesta tullut kirjoittaneeksi, ellei aihetta olisi minulle erikseen esitetty. Ai miksikö? Olipa erinomainen kysymys. (Ja esitin sen vielä ihan itse!)

Miksi oikeastaan monille on vaikeaa myöntää harrastavansa kivaa ihan itsensä kanssa?  Ja toinen asia, jota tässä yhteydessä mietin, on että miksi tästä asiasta puhuminen tai kirjoittaminen tuntuu olevan naisille helpompaa kuin miehille?

Joskus nuorempana, silloin kun olin vielä peruskoulussa, saatettiin välitunnilla huudella jotain runkkareista, ja tiedettiin, että kyllähän sellaista saattaa yksi jos toinenkin salassa harrastaa. Mutta ei siitä sillä tavalla kuitenkaan suoraan tai avoimesti puhuttu, enemmänkin vain vitsailun varjolla. Tytöt taas tuntuivat olevan niitä, jotka vain hihittelivät taustalla asialle, mutta eivät koskaan mitään sanoneet. 

Vuodet vierivät. Ollaan samalla porukalla jossain luokkatapaamisessa. Samat aikuiset miehet vitsailevat edelleen: "Tervekätinen mies ei naista kaipaa." 

Yllättäen naiset ottavat osaa keskusteluun:
"Ai, onko sinulla sellainen kaalimato?"
"Juu, kyllä. Masturboin sillä ihan päivittäin"

Sillä hetkellä porukan miehet vetävät kahvin henkeensä. 

Onko niin, että usein miehet eivät puhu asiasta kuin korkeintaan vitsailun varjolla? Todellinen asiallinen keskustelu onkin sitten jo vaikeampaa. Vaikka kyse ei kuitenkaan ole siitä, että akti leimaisi tekijän sellaiseksi henkilöksi, joka ei muuten seksiä saisi. Mutta ehkä siinä kuitenkin on vähän sen suuntaista vihjausta, että nyt ei muuta seksuaalista tyydytystä ole tarjolla. 😕
Välillä tuntuu, että yhteiskunta ja media käsittelee enemmän ja on hyväksyvämpi naisten itsetyydytystä kohtaan. Kun avaa radion tai telkkarin, niin siellä pyörii jatkuvasti joku Kaalimatomainos tai kertomus siitä, miten Satifyer muutti elämäni. Olisi hauska nähdä joskus kirjoitus iltalehden verkkosivuilla siitä, miten Jukan (nimi muutettu) itsetyydytys omalla kädellä muutti hänen elämänsä. (Luultavasti lööpin jälkeen Jukan elämä tulisikin muuttumaan, mutta ei ehkä parempaan suuntaan.)
Mutta niin, ehkä asia on miehille kuitenkin enemmän tabu kuin naisille, eikä minullekaan olisi tullut mieleen asiasta avautua ilman suoraa kehotusta. Mutta siirrytäänpä asiassa eteenpäin.

 

Ensimmäinen kertani oli muistaakseni joskus varhaisessa teini-iässä. En kokenut varsinaisesti siihen mitään tarvetta, mutta olin kuullut asiasta nimeltä "Masturbo - Itsetyydo - Runko", ja olihan asiaa pakko kokeilla. Muistikuvat ovat sen verran hataria, mutta kaiketi siitä sitten jotain irtosi, koska sain uuden harrastuksen. Äiti olikin aina kehottanut minua hankkimaan uusia harrastuksia. Se toinen toive, eli kaverit uuden harrastuksen kautta, ne jäivät kyllä saamatta. 😂
Sittemmin tätä on tullut harrastettua vähän kaikkialla. Kotona, soluasunnossa, kyläillessä isovanhempien luona, intissä... Jopa työpaikalla. (Hei, joskus tietyssä elämäntilanteessa se saattaa olla ainoa rauhallinen paikka.)


Tällä hetkellä olen nelikymppinen mies. En mikään trimmattu Mister Finland, mutta en ehkä ihan kamalimmassa mahdollisessa kunnossakaan. Iän myötä on kai vyötärölle kertynyt voipaketillisen verran sulateltavaa mutta en minä siitä vielä niin hirveästi stressaa. Oikeastaan vartaloni on minulle ihan ok. Olen luonnostani aika vähäkarvainen. Selästäni löytyy ehkä tasan viisi karvaa, ja rintamuksestani kymmenen. Jalkani ovat sitten enemmän karvaiset, niin kuin minusta olisi yritetty tehdä karhunpentua, mutta homma olisi jäänyt vähän kesken. 😁
Intiimiosastolta olen ollut monta vuotta lyhytkarvainen, ajoittaan kokonaan paljas. Lähinnä kyse on omasta mukavuudentunteesta. Pidän luonnollista täyspitkää karvaa niin epäsiistin oloisena. Tulee liikaa mieleen joku 1980-luku ja permanentit, enkä todellakaan kaipaa sellaisten kiehkuroiden näkemistä.

En ole koskaan kokeillut itsetyydytyksessä mitään liukuvoidetta, joita osa miehistäkin kuulema käyttää. Hmm... No, ehkä se on vain heidän juttunsa. Minä en siihen asiaan ole perehtynyt. Muutkaan "miesten lelut" eivät noin yleensä ottaen juurikaan kiinnosta, mutta jotenkin olen asian suhteen kyllä naisille hieman kateellinenkin. Heille suunnattu leluvalikoima on niin paljon suurempi, ja miten paljon helpompaa heidän on myös improvisoida erilaisia leikkikaluja. Tai toki mies voi käyttää naistenkin leluja, jos jotain haluaa esimerkiksi peppuunsa tunkea, mutta tarkoitin nyt ihan meisseliin käytettäviä leluja. En usko, että noista kumileluista saisi juuri yhtään kiksejä. Tai siis yhtään enempää omaan käteen verrattuna. Ja tosiaan sitäkin olen miettinyt, että mitenkähän noiden puhdistus ynnä muu oikein käytännössä hoituu, kun joskus tuntuu, että omia eritteitä on jo käsistäkin hankala putsata veden ja saippuan avulla. Ettei sitten olisi koko lelu homeessa. Ja miten myös se kuivaaminen, joka on aika lailla myös oleellista???

Yleensä itselleni riittää vain ihan luonnollinen ja rauhallinen olotila, mielellään istuallaan tai makuulla. Vasen käteni on jalkovälissäni ikään kuin tukena, painaen vasten häpyluuta. Oikea käteni hoitaa suorittavan työn. Mutta ei minulle ole mikään ongelma käyttää siihen tarkoitukseen vasentakaan kättä, jos vaikka oikea käsi käyttää samalla tietokonetta tai kännykkää tuhmien kirjoitusten tuottamiseen.
Varsinaisen suorittamisenhan voi hoitaa monella tavalla. Hyväillä kalua koko sen pituudelta, tai vaikkapa vain puristella sen kärkeä. Ja tiedättekös, mieskin voi laueta ilman ejakulaatiota. Tämän huomasin jo varhain nuoruudessani. En oikein ole perillä siitä miksi niin voi tehdä, ehkä se riippuu tekniikasta ja siitä, että voi kontrolloida täysin omia liikkeitään. Kahden ihmisen välisessä seksissä näin ei ole koskaan päässyt käymään, koska siinä kaikkea ei voi kontrolloida vaikka täysin dominoiva olisikin. Vaikka liikutkin tietyllä tavalla, ja pysähdyt oikealla hetkellä, niin toinen voi silti puristaa vielä hiukan, ja se oli siinä. 😁

En yleensä unelmoi koskaan mistään misseistä tai elokuvatähdistä. Minua kiihottaa enemmän ajatus paljon tavallisemmista naisista. Ehkä siksi, että se on realistisempaa. Parisuhteen aikana noin 80% runkkufantasioistani koski kumppaniani, joka oli kumppanini mielestä ilmeisesti aika yllättävääkin, mutta silti totta. Loput 20 % koski muita naisia, yleensä sellaisia, jotka olivat minulle jollain tavalla entuudestaan tuttuja. En yleensä kiinnostu seksuaalisesti vain kauniin naisen näkemisestä, vaan se kiinnostus herää vähitellen sitä mukaa kun tutustuu paremmin. Tai voin tuntea seksuaalista vetoa ihan pikaisestikin yhdenillanjutuissa tai vastaavissa, mutta se on tavallaan sellaista erilaista, pintapuolista kiinnostusta.

Runkkufantasiani voivat vaihdella hyvinkin paljon. Ehkä siinä on kyse jonkinlaisesta vaihtelevuuden virkistyksestä. Toisinaan unelmoin hyvin pehmeistä ja eroottisistakin asioista, miten sivelen toisen vartaloa, ja vähän vähältä paljastan enemmän ihoa vartalon kätköistä, koskettelen hellästi käsilläni ja suullani. Toisinaan nautin tuhmemmista kuvitelmista, sitomisesta, rajusta kurkkupanosta tai fistaamisesta, laukeamisesta päälle ja sotkemisesta. Tiedättehän, heräät unesta juuri kun paras kohta on tulossa. Runkkufantasioissa nautiskelen hitaasti tilanteesta, ja monesti en pääse niissäkään siihen tarinan huippukohtaan, koska tykkään viivytellä ihan vain eroottisessa kiusoittelussa.

Ja lopuksi kuvituskuva. Ja joo, se olen minä siinä. Tosin kyse ei itse asiassa ole masturboinnista vaan kookosöljyn levittämisestä. Sellaistakin minut houkuteltiin joskus kokeilemaan.



2 kommenttia:

  1. Se on kyllä jännää, miten edelleen joillakin elää se ajatus, että naisten itsetyydytys ja lelujen käyttö on hienoa voimaannuttavaa nautintoa, mutta miesten taas on jotenkin hävettävää halujen tyydyttämistä, kun ei ole seksikumppania löytynyt. Mutta kai siinäkin on (toivottavasti) muutosta tapahtumassa... (Oikeastaan voisikin kysyä, miksi tämän tekstin alussa on varoitus miehekkäästä itsetyydytyksestä, kun tuskin sitä kirjoittaisi sellaisen tekstin alkuun, jossa kuvailtaisiin naisten itsetyydytystä. Mutta no, kuvan takia toki varoitus voi olla ihan paikoillaan.)

    Kiva kirjoitus kokonaisuudessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ihan niin vakavissaan kirjoitettu varoitus ollut. Tätä juttua kasatessani tuli kyllä mieleen, että en ehkä itse välttämättä hirveästi kiihottuisi muiden miesten itsetyydytysasioista lukemisesta. Ja etenkin, jos mukana on vielä kuvaakin aiheesta. Minullakin on omat mukavuusalueeni ja rajoitukseni. :D

      Mutta kai tuon tekstin lukeminen lopulta häiritsee enemmän itseäni kuin ketään muuta. :D

      Poista